Tehtävän vs. Liikemallin vs. Lihaksen harjoittelu, osa 2

by tommi paavola in , , , ,


Keskushermoston rooli nousee ratkaisevaksi harjoittelun antaman ärsykkeen tulkinnassa ja muuntumisessa harjoitusadaptaatioksi. Meidän onkin hyvä yrittää ymmärtää miten hermosto ‘lukee’ viestejä, jotka ‘puhutaan’ liikkeen kielellä. Vaikka suuri osa aivojen ja ääreishermoston roolista liikkumisessa onkin vielä tuntematta, tiedämme ainakin seuraavien periaatteiden olevan apunamme harjoittelun suunnittelussa ja toteutuksessa:

1)      Tehtävä-johtoisuus: Liike toteutuu sisäisen intention ja tavoitteen eli tehtävän tuloksena.

2)      Kokonaisvaltaisuus: Kaikki kehon osat ja järjestelmät ovat aina jatkuvassa yhteistoiminnassa.

3)      Spesifisyys: Harjoituksen vaikutus on suorassa suhteessa harjoituksen ärsykkeeseen.

Koska tehtävä ohjaa ja järjestää liikettä sekä ‘laitteiston, että ‘ohjelmiston’ tasolla, on se hyvä lähtökohta harjoitusstrategialle integroidun ja kokonaisvaltaisen suorituksen harjoitteluun. Tehtävävetoinen ja liikemalliperustainen harjoitusohjelma voisi näyttää yksinkertaistettuna vaikka tältä:

1.       Askellusliikkeet: Askelasennossa riisipussien siirto käsin sivulta sivulla

2.       Työntöliikkeet: Etunojassa pallon siirto vasemman ja oikean käden välissä

3.       Kyykkyliikkeet: Kuntopallo käsissä kosketus pallolla kohteeseen

4.       Vetoliikkeet: Kuorman siirtäminen vetämällä

5.       Kurotusliikkeet: Yhden jalan varassa kuntopallon pomppuheitto suoraan alas kohteeseen

6.       Kiertoliikkeet: Anti-rotaatio pito + astuminen boksille

Kuten havaitset, jokaiseen harjoitteeseen liitetään aktiivisesti sen ‘intentio’, pyrkimys/tavoite, joka yhdistää suorituksen johonkin real-life tehtävään (työntäminen, nostaminen, kurottaminen ym). Halutessamme tarkentaa vielä enemmän tehtävän yksityiskohtia, voimme valita liikkeet kustakin kategoriasta niin, että ne edustavat jotain urheilulajissamme tapahtuvaa liikesuoritusta. Veto voi liittyä vaikkapa heittoliikkeeseen ja kurotus pallon tavoitteluun, työntö kamppailutilanteeseen ja askellus suunnanmuutokseen.

Liikejärjestelmämme integraation aste on siis 100% vain täysin tehtäväjohtoisessa ja autenttisessa toimintaympäristössä, jolloin kyse ei ole fysiikkaharjoittelusta, oheisharjoittelusta eikä kuivaharjoittelusta vaan siitä aidosta toiminnasta, työstä tai kilpailusuorituksesta. Voimme luonnollisesti käyttää monenlaisia harjoittelun muotoja ja integraation tasoja pyrkiessämme parantamaan tavoitesuoritusta. Samalla meidän meidän on spesifisyys-periaatteen ja siirtovaikutuksen lakien mukaisesti ymmärrettävä, että ‘harjoite’ parantaa ensisijaisesti ‘harjoitetta’ ja vasta toissijaisesti itse lajisuoritusta, jos aina silloinkaan. Penkkipunnerrus kehittää eniten penkkipunnerrusta ja jalkakyykky eniten jalkakyykkyä, mutta niillä saattaa toki olla positiivista sivuvaikutusta myös jossain lajissa tai aktiviteetissa. Tosin meidän on otettava huomioon myös negatiivisten vaikutusten mahdollisuus jokaisen oheisharjoitteen osalta.

Seuraavassa käytännön sovelluksessa on pyritty yhdistämään kuuden liikemallin harjoitteluun ‘tehtäviä’, jotka integroivat fysiologian lisäksi myös liikkeen intentiota, havainnointia, keskittymistä, paätöksentekoa ja suorituksen jatkuvaa säätelyä tehtävään liittyvän sisäisen palautteen perusteella.

“Within each person are different answers to how they solve a movement problem, different ways that people produce the same movement. So we have to look holistically at how muscles coordinated, rather than reading them one by one. We have to look at how the whole relationship between all the muscles and how they actually produce movement.
— Lena Ting

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


Tehtävän vs. Liikemallin vs. Lihaksen harjoittelu, osa 1

by tommi paavola in , , ,


Periaate: Yhteistoiminnallisuus, Hermostojohtoisuus, Tehtävä
Sovellus: Liiketehtävät ja liikemallit oheisharjoittelun perustana

Epäilemättä suurin osa fyysisen harjoittelun ohjaajista ja valmentajista on törmännyt sanontaan, ‘harjoittele liikettä, älä lihasta’, ainakin jossain muodossa. Englanniksi ‘train movements, not muscles’ on kaikunut jo kauan erityisesti toiminnallisen harjoittelun saleilla ja areenoilla. Mutta mitä tuolla tokaisulla tarkoitetaan? Onko taustalla selittäviä periaatteita ja miten niiden toteutuminen oikeasti näkyy käytännössä? Lähdemme usein aika helposti mukaan hyvältä kuulostavien iskulauseiden kyytiin, jotka eivät aina anna meille mitään kättä pidempää käytännön toimia varten.

Laatikon nostaminen, auton työntäminen, ylähyllylle kurottaminen ja kauppaan käveleminen ovat esimerkkejä tehtävistä elämässä. Tehtäviin liittyy intentio eli tavoite ja pyrkimys ja ne toteutuvat useimmiten ‘tiedostamattomalla’ tasolla liikkeen osalta. Tehtävät elämässä ja urheilussa ovat integroituja toimia, joissa keho suorittaa aivojen antamaa toimeksiantoa. Ne ovat autenttisia ja ‘puhtaita’ demonstraatioita kehon yhteistoiminnasta ja sisäisestä järjestelystä. Kaikkein integroitu ‘harjoittelun’ muoto on tehtävien toteutus aidossa toimintaympäristössä eli itse lajissa. Tämä on ikäänkuin liikkeen ja integraation korkein taso.

Liikemallit ovat ‘yksiköitä’, joista tehtävien suoritus fyysisellä tasolla muodostuu. Ne eivät välttämättä sisällä ‘aitoa’ intentiota liittyen elämään ja urheiluun, vaan ne ovat tehtävien biomekaanisia rakennuspalikoita. Esimerkiksi esineen nostaminen maasta muodostuu usein eri liikemallien yhdistelmistä, kuten kyykistymisestä ja kiertoliikkeestä. Liikemallit ovat usein harjoitusohjelmiemme pääsisältöä. Toteutamme ja toistamme kyykkyä, kiertoa, vetoa ja askelta, mutta emme varsinaisesti tehtävää suorittaaksemme, vaan parantaaksemme yhtä tehtävänsuorituksen elementeistä. Liikemallit ovat siten se liikkeen ja integraation seuraava taso. Vai olisiko pikemminkin niin, että liikemallien harjoittelukin on jo yksi ‘eristämisen’ muoto?

Liikemallien toteutumiseen vaikuttaa tietysti kehon ja erityisesti lihasten toiminta. Lihasten monimutkainen keskinäinen yhteistyö fysiikan lakien hallitsemassa toimintaympäristössä johtaa eri liikemallien muodostumiseen. Lihakset ovat kuitenkin yksiköinä melko kaukana kokonaisvaltaisesta tehtävästä. Lihakset ovat roolissaan kriittisen tärkeitä mutta toimivat liikkeessä osana liikemallia ja sitä kautta liiketehtävää. Yksittäisen lihaksen tai lihasryhmän toiminta on liikkeen alin taso ja erillisenä muista lihaksista, liikeketjuista ja liikemalleista kykenemätön kokonaistehtävän suoritukseen.

Yleisesti liike vs. lihas -vastakkainasettelussa on varmaankin kysymys siitä, onko eristävä vai integroiva harjoitusmuoto ‘parempi’. Ennen kuin kysymykseen voi vastata edes osittain, on oltava tiedossa harjoittelun tavoite. Niinpä keskitymmekin tässä pohtimaan harjoittelua, joka pyrkii elämän ja urheilun liikesuoritusten parantamiseen, ei esimerkiksi kehonmuokkaukseen. Voimmekin todeta, että elämän ja urheilun suorituksissa integroitu liiketehtävä on aina lopputavoite. Kantavana ajatuksena fysiikkaharjoittelussa ei siten voi olla esimerkiksi yksittäisen lihaksen EMG-aktiivisuus ja sen maksimointi, vaan pikemmin päinvastoin, eli kuormituksen mahdollisimman tasainen jakaminen kehon osien kesken. Eristävässä harjoittelussa pyritään usein nimenomaan tuon yksittäisen lihaksen/lihasryhmän kuormitukseen ja eliminoidaan/vähennetään kehon osien kokonaisvaltaisen yhteistyön toteutumista. Eristäminen voi tietenkin olla yksi strategia ja välivaihe toiminta- ja suorituskyvyn harjoittelussa, jos se käyttö vaikuttaa positiivisesti koko kehon yhteistoimintaan liikkeessä.

Tiedämme siis, että liiketehtävä harjoittaa liikemallia ja liikemalli harjoittaa lihasta. Käytännön harjoittelussa sama integraatio-eristys -jatkumoa voidaan parhaimmillaan kulkea myös toiseen suuntaan; silloin lihaksen harjoittelu parantaa liikemallia ja liikemallin harjoittelu liiketehtävän suoritusta.Tämä ei ole kuitenkaan itsestäänselvää ja yksinkertaista, sillä mitä pienemmiksi palasiksi liikkeen pilkomme, sitä vaikeampi sitä on koota takaisin toimivaksi kokonaisuudeksi. Miten siis rakennamme sellaisen harjoitusympäristön ja harjoitusohjelman, jossa liike-lihas-tehtävä yhteys olisi toiminnallisesti kaksisuuntainen ja siirtovaikutukseltaan positiivinen?

Patterns and sequences remain the preferred mode of operation in biological organisms. Patterns are groups of singular movements linked in the brain like a single chunk of information. This chunk essentially resembles a mental motor program, the software that governs movement patterns. A pattern represents multiple single movements used together for specific function. Storage of a pattern creates efficiency reduces processing time in the brain, much as a computer stores multiple documents of related content in one file to better organize and manage information.
— Moshe Feldenkrais

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


Olli Olkanivel naapurien armoilla

by tommi paavola in , , ,


Periaate: ‘Suhteellinen’ ja ‘suora’ liike niveltasolla, Yhteistoiminta, 3D, Ketjureaktio
Sovellus: Takapiha- TRX ja olkanivelen yhteistoiminta naapuriasemien ja liikeketjujen kanssa

Olkanivel ja sen yhteistoiminta lavan ja rintarangan kanssa on monimutkainen kokonaisuus, jonka erillisten osien anatomia ja yksityiskohtainen ymmärtäminen on ainakin itselleni liian haastava tehtävä. Onneksi olkanivelen toiminnan harjoittaminen käytännössä ei vaadi sen täydellistä älyllistä hahmottamista jokaista muuttujaa myöten, vaan voimme luottaa harjoitusstrategian ja -liikkeiden valinnassa ja soveltamisessa yleisiin periaatteisiin.

Yläraajan suorituksissa, kuten heitossa, lyönnissä tai kiinniotossa liikkeen hallinnalla ja liikkeen osien välisellä koordinaatiolla on kenties vieläkin suurempi merkitys, kuin alavartalon liikkeissä. Syynä tähän voisi olla vaikka se pystyasennon perustotuus, että käsillä ei ole samanlaista suoraa tukea alustasta, kuin jaloilla. ‘Tuettomuus’ vaatiikin enemmän kehon osien ja välittömien naapuriasemien yhteistyöltä – siksi olkanivel onkin niin riippuvainen lavan ja rintarangan sekä tietysti koko liikeketjun avusta.

Elämän ja urheilun haasteissa olkanivel toimii monella eri tavalla. Joskus käsivarsi pysyy paikallaan ja muut kehon osat liikkuvat ja usein käsivarsi liikkuu kehon muuten ollessa suhteellisen liikkumaton. Väliin mahtuu luonnollisesti loputon määrä erilaisia yhdistelmiä. Voimme luoda olkaniveleen liikettä siis ainakin kahdella erilaisella strategialla, ns. suhteellisen (relative) liikkeen kautta tai suoran (real) liikkeen kautta. Suhteellisessa liikkeessä esimerkiksi olkavarsi voi olla paikallaan ja hartia/rintakehä liikkua, esimerkiksi kun otamme tyypillisen rintalihaksen venytysasennon tukea vasten ja kierrämme hartioita ja rintamasuuntaa käsivarresta poispäin. Näin luomme siis suhteellisen kiertoliikkeen olkanivelessä ja samalla tunnemme venytyksen rintalihaksessa. ‘Suora’ liike viittaa taas käsivarsijohtoiseen liikkeeseen, kuten heittoon.

Yksi tapa harjoittaa olkaniveltä ja sen yhteistoimintaa liikeketjun kanssa on käyttää koko kehon liikkeitä samassa suunnassa ja tasossa. Olkanivelen ojennus- ja koukistusliikkeeseen voi yhdistää vaikkapa lonkan ojennusta ja koukistusta. Olkanivelen transversaalitason liikkeen voi toteuttaa yhdessä lonkan sisä- ja ulkokiertoliikkeen kanssa. Seuraavassa vaiheessa voidaan sitten yhdistää eri tasoja, kuten olkanivelen frontaalitason loitonnus ja lähennys ja sagitaalitason lonkan koukistus ja ojennus. Jo tasojen varioinnin ja yhdistelyn kautta löytyy paljon tapoja monipuolisten liikeärsykkeiden luomiseen.

Toinen strategia olkanivelen harjoittamisessa voi olla kehittely, jossa edetään pienestä liikeradasta (liikkeen päädyssä) vähitellen suureen liikerataan (liikkeen päädystä toiseen päätyyn). Kuten muidenkin kehon osien harjoittelussa liikkuvuuden ja liikehallinnan käsi kädessä suoritettu tiimityö on olkanivelen toiminnallisuuden kulmakivi. Voimaa ja nopeutta voidaan rakentaa tukevan perustuksen päälle. ‘Valmentajan silmää’ tarvitaan kuitenkin jatkuvasti arvioidessa yhteistoimintaa etenkin lavan ja rintarangan asemien osalta. Yläraajan tehokas ja terveellinen toiminta ei koskaan ole ainoastaan yhden nivelen tehtävä, vaan aina koko joukkueen yhteinen tavoite ja vastuu.

The strength of the team is each individual member. The strength of each member is the team.
— Phil Jackson

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


Liikkeen vastustaminen; Anti-rotaatio, anti-ekstensio, anti-fleksio

by tommi paavola in , , , ,


Periaate: Kehon liikkeiden välinen järjestys ja koordinaatio (sequencing), Liikkuvuus-Liikehallinta
Sovellus: Keskivartalon harjoittelu; liikkeen tuottaminen vs vastustaminen  (anti-rotaatio ym)

Fysiikkaharjoittelupiireissä on viime vuosina puhuttu paljon ‘anti-rotaatiosta’, ‘anti-ojennuksesta’ ja ‘anti-fleksiosta’ ja näiden termien ja konseptien tuloksena liikettä vastustavan voiman harjoitteet ovat yleistyneet harjoitusohjelmissa. Kuten aina, erilaiset pinnalla olevat trendit ja harjoitusmetodit tuovat uutta näkökulmaa fyysiseen harjoitteluun, mutta usein myös ‘vaaka’ keikahtaa liiankin pitkälle toiseen suuntaan ja tasapaino eri ominaisuuksien välillä muodostuu toispuoleiseksi. Keskustelu liikettä vastustavasta keskivartalon tehtävästä on nostanut hyödyllisiä ja biomekaanisesti tervetulleita ajatuksia pöydälle, joskin käytännössä konseptia on usein sovellettu aika yksipuolisesti ja eristetysti.

Keskivartalon toiminnassa yhdistyy liikkuvuus ja liikkeen hallinta, ne kaksi ominaisuutta, joiden yhteistyöstä kaikkien anatomisten asemien liike muodostuu jalkaterästä kaularankaan ja kyynärpäähän. Vaikka eri niveltasoille tai anatomisille asemille onkin usein nimetty vain jompikumpi päätehtävänä (joko liikkuvuus tai stabiliteetti), on se kuitenkin liian mustavalkoinen kuvaus niiden toiminnasta elämässä ja urheilussa. Mikään asema ei ole pelkästään ‘mobiili’ tai ‘stabiili’, vaan aina niiden yhdistelmä ja lisäksi vielä eri tavoin eri liikkeissä.

Kun juoksijan jalka osuu maahan, on kehon ja keskivartalon kontrolloitava eli jarrutettava liikettä, jotta juoksija pysyy pystyasennossa ja kykenee ottamaan onnistuneesti uuden askeleen. Kehon paino ja painovoiman vaikutus pyrkii lyttäämään juoksijan alustaan kohtuullisen suurella kompressio- tai puristusvoimalla. Tämä vaatii koko ketjulta ja keskivartalon lihaksilta kapasiteettia kehon ‘kompression’ hallintaa pystyakselilla. Lisäksi keho vastaa horisontaalitason haasteisiin, kuten kiertoliikkeen vääntömomenttiin ja pystyasennon ylläpitoon vastustamalla liikettä sopivassa määrässä, oikea-aikaisesti ja mahdollisimman taloudellisesti.

Urheilun suorituksissa liikkeen salliminen, tuottaminen ja vastustaminen toimivatkin jatkuvassa tiimityössä keskenään, jotta optimaalinen liikkeen elementtien ja kehon osien keskinäinen järjestys tapahtuisi tavoitteeseen nähden suotuisasti. Kantavana ajatuksena ei voi olla esimerkiksi keskivartalon täydellinen liikkumattomuus, vaan pikemminkin liikkumisen ja liikkumattomuuden suhde ja ajoitus verrattuna ympäröiviin asemiin. Siksi keskivartalon tehtävä liikkeen vastustamisessa, rajoittamisessa tai hidastamisessa on tärkeä. Tämä mahdollistaa ympäröivien asemien, kuten rintarangan ja lonkkanivelen roolin liikettä sallivana/tuottavana asemana. Tähän perustuu esimerkiksi lyönnin tai potkun voima ja nopeus; kiertoliike ladataan kehon elastisiin elementteihin vääntömomentiksi tai -potentiaaliksi ja se vapautuu toisten asemien salliessa potentiaalin purkautumisen ja toisten asemien mahdollistaessa vääntömomentin säilymisen liikkeessä (liikkeen vastustus). Mikäli kaikkien asemat liikkuisivat samalla nopeudella, samaan suuntaan, samanaikaisesti, niin silloin menettäisimme kaiken varatun energian (‘väännön’) ja suoritus olisi vähän niin kuin yrittäisi lyödä vastustajaa molemmat jalat ilmassa irti tukevasta alustasta.   

Käytännön harjoittelussa voisimmekin ajatella lajiliikkeidemme biomekaniikkaa ja pohtia pitäisikö tietyn aseman vastustaa vai sallia liikettä, jotta suorituksen teho ja taloudellisuus paranisi. Voimme pyrkiä kehittämään kehon kykyä liikkeen tuottamiseen ja vastustamiseen eri suunnissa ja tasoissa. Tavoitteenamme voisi olla esimerkiksi lannerangan alueen liikkeen vastustus/hidastus kiertoliikkeessä, jolloin vääntömomentti voi kulkea tukevan keskivartalon läpi ja mahdollistaa naapuriasemien (lonkka, rintaranka) toimimisen liikkuvampana ja liikettä tuottavana asemana.

Käytännön sovelluksessa tarkastelemme muutamia esimerkkejä näistä periaatteista.

Strength training is coordination training with resistance
— Frans Bosch

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


Roikkumalla Tarzanin vatsat

by tommi paavola in , , , ,


Periaate: Liikkeen varaaminen – tuottaminen, 3-D, Ketjureaktio (Ylhäältä alas vs. alhaalta ylös)
Sovellus: Roikkuminen vatsalihasseinämän toiminnan parantamisessa

Käsien liike joka suuntautuu pään yläpuolelle, käynnistää automaattisesti vatsalihaseinämän lihaksiston. Liikereseptorit reagoivat venyttävään, eksentriseen, liikkeeseen ja lihaksisto aktivoituu toimintaan. Vastaavasti alaspäin varpaita kohti käsillä kurottaminen aktivoi pääsiassa selkäpuolen lihaksia. On mielenkiintoista, että pystyasennossa tyypillinen ‘vatsarutistus’-liike ei itse asiassa vaadi vatsalihasten toimintaa lainkaan, ellei sitten liikettä toteuteta suurella nopeudella, kuten hiihdon tasatyönnössä. Kehon asennon vaikutus liikkumiseen ja voiman tuottoon on siis todella merkittävä. Siksi on myös fiksua miettiä lajin liikkeen tarpeita sen todellisten liikkeiden kautta, ei ainoastaan yksittäisten lihasten toiminnan perusteella.

Liikkeen tuottamisen edellytys on liikkeen varaaminen. Keskitymme useimmiten konsentriseen voiman tuottamisen vaiheeseen, koska se on näennäisesti suoremmin yhteydessä suorituksen lopputavoitteeseen. Todellisuudessa jokaisen liikkeen onnistuminen pedataan kuitenkin jo liikkeen varausvaiheessa. Voisimmekin saavuttaa oheisharjoittelussamme parempia tuloksia siirtämällä fokusta hiukan enemmän liikkeen varausvaiheeseen ja saavuttaen siten samalla tehokkaamman tuottovaiheen. 

Vatsalihasseinämän osalta liikkeen varaaminen tarkoittaa käytännössä kehon taaksetaivutusta, sivutaivutusta, pystyasennon kiertoa tai kaikkien näiden jonkinasteista yhdistelmää, kuten havaitsemme esimerkiksi yhden käden heittoliikkeessä. Heittoliikkeessä tulee esille esimerkki tästä ihmiskehon tiedostamattomasta toimintaperiaatteesta, jossa jokainen meistä ‘lataa’ liikeketjun (ja vatsalihakset) viemällä käden taakse ennen käden eteenheilahdusta. Tätä periaatetta ei siis tarvitse erikseen keholle/aivoille opettaa – kaytännössä kaikki kehon tuottama liike elämässä ja urheilussa syntyy aina tämän periaatteen mukaisesti.

Toinen esimerkki ylävartalojohtoisesta liikemallista on ‘roikkuminen’. Tähän kategoriaan voisi lisäksi laskea myös muut kiipeilyyn, riippumiseen ja käsien varassa heilumiseen liittyvät liikkeet, jotka vaativat kurotusta tai otteen pitoa pään yläpuolella. Käsivarsien nosto ja kurotus kohti taivasta käynnistää automaattisesti keskivartalon lihaksiston ja roikkuminen vaatii vatsalihaksilta jo kohtuullisen suuren määrän voimaa, liikkuvuuden ja liikehallinnan lisäksi. Toisaalta rintakehä nousee käsien toiminnan mukana ylöspäin ja lantio taas laskee jalkojen painon vetämänä alaspäin. Jo ilman heilumista, roikkuminen on siis aktivoinut vatsalihasseinämän. Kun roikkumiseen lisätään liikettä eri suunnissa, saadaan aikaiseksi kokonaisvaltainen ja moniulotteinen keskivartaloharjoite.

Roikkuminen, riippuminen tai muuten käsien varassa heiluminen on ollut jo pitkään uhanalaisten liikemallien listalla. Roikkumisen roolia ylävartalon sekä vatsalihaseinämän toiminnassa ja terveydessä ei ole ehkä osattu arvostaa tarpeeksi ja monista liikkumisympäristöistä mahdollisuudet näihin perusliiketehtäviin ovat puuttuneet. Roikkumiselle rekillä, oksalla tai leikkitelineillä on toki muitakin hyviä perusteluita kuin vatsalihasten toiminta, mutta siinäkin tavoitteessa niillä on tärkeä paikkansa.

‘Roikkuminen’ parantaa vatsalihasten toiminnan osalta:

-          Yhteistoimintaa yläraajojen lihasryhmien kanssa (esim. ote-käsivarsi-hartia-lavat-keskivartalo)

-          Liikkeen varaamisvaihetta kolmessa eri tasossa (eteen-taakse, sivulta sivulle ja kierrossa)

-          Voimantuoton tehokkuutta ja taloudellisuutta (mitä parempi varaus, sen parempi tuotto)

-          Tehtäväohjautunutta ja tiedostamatonta roolia (vatsalihakset toimivat ilman tietoista keskittymistä)

When I was about ten, I was very impressed by the way Tarzan could swing through the trees from vine to vine. No one ever told me, ‘Don’t try this at home.’
— James Dobson

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


Superlegs

by tommi paavola in , ,


Periaate: Yhteistoiminta (energiantuotto, motoriset ominaisuudet, liikemallit),  Fysiikan lait
Sovellus: Superlegs

Monelle lajille on tyypillistä voiman, kestävyyden ja räjähtävyyden yhdistelmä eli kaikkia mainittuja ominaisuuksia tarvitaan kyseisessä kokonaissuorituksessa. Peli tai kilpailu kestää siis ajallisesti sen verran pitkään, että se vaatii kestävyyttä (lihaskestävyys, energiantuotto) mutta myös satunnaisia/säännöllisiä räjähtäviä suorituksia tai maksimaalista voimantuottoa. Silloin on mahdollista, että esimerkiksi kestävyys muodostuu kokonaissuoritusta rajoittavaksi tekijäksi tai toisaalta voiman puute syö voiton mahdollisuudet kriittisellä hetkellä, vaikka aerobista kuntoa olisikin riittänyt. Käytännössä kaikki ominaisuudet ovat kuitenkin välittömästi tai välillisesti riippuvaisia toisistaan, toisissa lajeissa huomattavasti suoremmin kuin toisissa. Kuulantyöntäjälle aerobinen kestävyys ei ole yhtä kriittinen palapelin osa kuin jalkapalloilijalle mutta vaikuttaa silti valmistautumisen kokonaisuuteen, ehkä enemmän palautumisprosessien kautta. Hiihtäjälle taas räjähtävyys ei kenties ole yksistään huipulle vievä ominaisuus mutta saattaa olla kaikkein merkittävin tekijä luomassa kilpailijoiden välistä eroa kestävyyskarpaasien keskinäisessä kirissä.

Monelle tutun perinteisen mallin mukaan ominaisuuksia harjoitellaan pääasiassa eristetysti yksi kerrallaan ja harjoiteärsykkeitä keskenään sotkematta. Jatkumon toisesta päästä löytyy taas malli, jossa kaikki ominaisuudet sekoitetaan samaan soppaan ja pyritään kehittämään niitä toisistaan riippuvaisina ja yhteistoiminnallisina ‘tiimin’ jäseninä. Valmennuksessa tärkeää on tietenkin tietää miksi, milloin, miten ja kenelle käyttää mitäkin strategiaa ja harjoitusmetodia.

Oman kehon paino yhdistettynä liikkeen ja liikeympäristön muuttujien manipulointiin on tehokas tapa kehittää urheilijan ominaisuuksia. Erityisesti, eikä kovin yllättäen, oman massan liikuttaminen on spesifiä sellaisille urheilijoille, jotka liikkuvat lajissaan ilman lisäkuormaa tai ulkopuolista vastusta. Tällöin urheilijan ympäristö muodostuu tutuista tekijöistä, kuten painovoima, liikemomentti, massa ja vastavaikutusvoima. Voimme fysiikan lakeja hyväksikäyttämällä kohdistaa harjoitteen kuormitusta tiettyyn ominaisuuteen. Esimerkiksi nopean liikkeen vaikutus kehoon on erilainen suhteessa hitaaseen jo painovoiman erilaisen vaikutuksen vuoksi; vaikkapa kyykkyliikkeen alas-liikkeen hidastaminen, pysäyttäminen ja ylös-liikkeen kiihdyttäminen kuormittaa kehoa täysin eri tavoin hitaasti vs. nopeasti toteutettuna. Samoin hyppyliikkeen kuorman ‘vastaanottaminen’ maakontaktissa kolme kertaa peräkkäin on aivan eri ärsyke kuin 30 kertaa peräkkäin. Tunnemme toki suurimman osan näistä eroista ja vaikutuksista jo kuormitusfysiologian perusteiden kautta. Mutta voimmeko hyödyntää oman kehon massaa, liikenopeutta, suorituksen kestoa ja muita perusmuuttujia urheilijalle hyödyllisen ja lajille tyypillisen ‘tiimityön’ kehittämiseksi?

‘Superlegs’ on harjoiteyhdistelmä, jonka varastin Vern Gambetalta omaan käyttööni jo 15 vuotta sitten. Superlegs yhdistää kestävyyden, voiman ja räjähtävyyden kaikkia kehon järjestelmiä kuormittavaksi harjoitukseksi. Kun urheilijan perusta eri ominaisuuksien osalta on rakennettu riittävän tukevaksi, voidaan soveltaa enemmän myös eri energia- ja voimantuottomekanismeja yhdistäviä ärsykkeitä. Parhaimmillaan niiden käyttö parantaa eri ominaisuuksia niin erikseen kuin yhdessä ja mahdollistaa ajankäytön ja resurssien puolesta erittäin tehokkaan harjoituksen. Superlegs -treenin kuormittavuutta kaikilla tasoilla (aineevaihdunta/hermosto/lihaskudos) ei kuitenkaan kannata aliarvioida, vaikka itse harjoite onkin ohi kohtuullisen nopeasti.

Jos olet fyysisessa (ja henkisessa) valmiudessa superlegs-harjoituksen tekemiseen säännöllisesti vaikkapa kerran viikossa parin kuukauden ajan (3 progressiivisesti kovenevaa viikkoa + lepoviikko x 2), niin ehdotan henkilökohtaisen tutkimusasetelman järjestämistä. Mittaa alkutestissä jalkojen maksimivoima, vertikaalihyppykorkeus ja vaikka 400m juoksu. Sen jälkeen toteuta superlegs -sarjaa kaksi kuukautta ja mittaa tulokset uudelleen vertailun vuoksi. Ymmärrämme luonnollisesti, ettei ‘tutkimuksemme’ ole muuta kuin informaation keruuta omaan harjoituspäiväkirjaan, mutta kenties hyvinkin motivoivaa ja tuloksekastakin sellaista.

Essentially all movement is interplay between force reduction and force production.
— Vern Gambetta

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


Suomi 100 -juhlavuoden 'Projekti 52' puolessa välissä (Arkisto)

by tommi paavola


Moi,

Tässä siis ensimmäiset 26 blogikirjoitusta liikkeen periaatteista ja niiden esimerkkisovelluksista. Kukin blogi sisältää kirjoituksen ja 5-10 minuutin video aiheesta. Voit halutessasi kerrata tämän vuoden kestävän projektin tarkemmat tavoitteet ja taustat täältä. Kiitos kiinnostuksestasi!

Tommi

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


Seinää päin -harjoittelua (juoksu), osa 3: Ketjureaktio-periaate

by tommi paavola in , , ,


Periaate: Ketjureaktio, Spesifisyys, Liikkeen varaus-tuotto
Sovellus: Seinää päin harjoittelu, osa 3 – Juoksijan oheisharjoittelua ketjureaktioon perustuen.

Yläraajojen liikkeellä voidaan kehittää liikeominaisuuksia alavartalossa ja vastaavasti toisinpäin. Voimme liikkeen ‘ohjurin’ tai ‘draiverin’ avulla käynnistää ketjureaktioita, jotka virtaavat kehon läpi aiheuttaen erilaisia liikevasteita. Halutun liikevasteen perusteella valitsemme siis liikkeelle sen ‘ohjurin’, eli esimerkiksi jalan, pään, käden tai kädessä olevan käsipainon ja päätämme liikkeen muuttujat, kuten liikeradan, suunnan, ja nopeuden. Ketjureaktio-periaatteen avulla valmentaja voi siten vaikuttaa johonkin kehon osaan epäsuorasti ja usein urheilijan tiedostamatta sen tavoitetta. Mutta miksi käyttäisimme harjoittelussa tätä strategiaa?

Jos tavoitteenamme on optimaalinen liike, on koko ketjun(ketjureaktion) toiminnalla suuri merkitys. Juoksijan jalan osuessa maahan koko keho vastaa kehon massan osuessa alustaan. Jokainen asema reagoi vuorollaan liikkeen virtaukseen kehossa. Jalkaterä ja nilkka aloittaa iskunvaimennuksen kantaluun eversiolla ja jalkaterän pronaatiolla johtaen sääriluun sisäkiertoon ja edelleen reisiluun ja lonkan sisäkiertoon. Vaikutus etenee asema kerrallaan ylöspäin vaimentuen vähitellen. Mikäli ketjureaktio ei etene keholle taloudellisella ja turvallisella tavalla, askelkontaktin isku aiheuttaa ylimääräistä kuormitusta eri kehon osissa matkaten yläkertaan, niskaan ja kalloon asti. Iskunvaimennuksen lisäksi ‘varpaista-sormiin -ketjureaktio’ on myös liikkeen varaamisen perusta ja siten tehokkaan voimantuoton ja elastisen energian käytön edellytys.

Toinen syy tämän strategian käyttöön on mahdollisuus harjoittaa liikettä urheilijan tiedostamatta sen epäsuoraa tavoitetta. Jos urheilija keskittyy harjoitteen suoraan tavoitteeseen, kuten käsipainojen nostamiseen pään yläpuolelle, hän ei todennäkoisesti suuntaa tarkkaavaisuuttaan siihen mitä lonkassa tai nilkassa tapahtuu. Tämä mahdollistaa urheilijan liikkumisen analysoinnin ja harjoittamisen tehtäväsuuntautuneessa toimintaympäristössä, missä urheilijalla on mielessä tietyn lajiliikkeen suorittaminen ja tiedostettu tarkkaavaisuus ei suinkaan ole lonkan, vatsalihasten tai nilkan liikkeiden tasolla. Tämä strategia mahdollistaa siis astumisen hiukan lähemmäksi sitä todellisuutta, missä keho toimii elämän ja urheilun liikehaasteissa.

Olennaista oheisharjoittelussa on tietää, minkälaisen reaktion haluamme tietyssä kehon osassa luoda. Tahdommeko käyttää käsivarren liikettä rintarangan kierron käynnistäjänä?  Vai pyrimmekö vaikuttamaan käsivarren liikkeellä alas jalkaterään asti? Mikä olisi paras mahdollinen tapa varata elastista energiaa tietyssä liikesuorituksessa? Ketjureaktio-periaatteen käyttäminen vaatii valmentajalta yhtä työkalupakin tärkemmistä työkaluista, valmentajan silmää. Intensiivisen tarkkailun lisäksi biomekaaninen ymmärrys tavoitellusta liikkeestä on onnistuneen liike- tai harjoitevalinnan edellytys.  

Juoksijalle autenttinen liikkeen ohjuri on tietenkin jalka, mutta myös kädet toimivat ylhäältä alas liikkuvan ketjureaktion draivereina. Käsien liikkeillä ja harjoitteilla voidaan siis vaikuttaa myös juoksijan keski- ja alavartaloon ja nimenomaan lajille tyypillisillä liikeärsykkeillä. Jos haluamme luoda frontaalitason liikeärsykkeen lonkassa (loitonnus/lähennys), voimme esimerkiksi toteuttaa ylävartalon liikkeen oikean ja vasemman käden vuorottaisena liikkeenä. Mikäli tavoitteena on lonkan kiertoliikkeeseen (sisä-/ulkokierto) vaikuttaminen, niin käsien liike voitaisiin toteuttaa kierteisenä ylöstyöntonä. Ajatuksena on siis valita liikkeen ohjuri ja sen muuttujat tarkkaan tavoitevaikutukseen perustuen.

Käytännön sovelluksessa jatketaan vielä seinän (ja lattian) käyttöä työkaluna juoksijalle toiminnallisen oheisharjoittelun toteutuksessa.

I have this theory that if one person can go out of their way to show compassion, then it will start a chain reaction of the same. People will never know how far a little kindness can go.
— Rachel Joy Scott (the first victim of the Columbine, CO school shooting in 1999)

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


Seinää päin -harjoittelua, osa 2; Juoksun mekaniikkaa ja seinäharjoitteita

by tommi paavola in , ,


Periaate: Painovoima, Massa, Voimantuottovektori
Sovellus: Seinää päin -harjoittelua, osa 2; Juoksun mekaniikkaa ja seinäharjoitteita

Liikkeen voimantuotto tapahtuu harvoin puhtaasti joko horisontaali- tai vertikaalisuunnassa. Useimmiten suorituksessa yhdistyy liikkeen tuottaminen ja/tai vastustaminen molemmilla vektoreilla. Hyppy ylöspäin tapahtuu luonnollisesti pääosin vertikaalivektorilla painovoiman vaikutusta vastaan taistellen, mutta hypyssäkin lihasten ja nivelten tasolla liikkeen varaaminen tapahtuu myös horisontaalitasossa, kuten nilkan pronaatiossa/supinaatiossa hypyn voimantuoton aikana.

Suurimmassa osassa elämän ja urheilun liikkeitä tuotamme voimaa eri suunnissa yhtäaikaisesti. Kun vertikaali- ja horisontaalivektori yhdistyvät, muodostuu diagonaalivektori, jonka ‘astekulma’ riippuu liikkeen muuttujista, kuten nopeudesta ja voimantuoton suunnasta. Kiihdytys juoksuun vaatii nojaamista eteenpäin, kun taas alppihiihtäjän asento käännöksessä edellyttää enemmän liikemomentin hallitsemista ja hyväksikäyttöä sivuttaissuunnassa. Vertikaalivektorilla suurin ympäristömme vaikuttava voima on tietysti painovoima. Horisontaalivektorilla urheilijaan vaikuttavia voimia ovat mm. kitka, ilmanvastus tai ulkoinen voima, kuten vastaan työntävä urheilija.

Dynaamisten suoritusten aikana fysiikan lakien hallitsema liikeympäristö muuttuu jatkuvasti suhteessa kehomme orientaatioon ja siten esimerkiksi painovoiman vaikutus vaihtelee riippuen asennosta, jossa toimimme ja liikumme. Voimmekin käyttää hyväksemme painovoiman pysyvää vastusta varioiden kehon orientaatiota suhteessa vertikaalivektoriin. Jos asetamme kehon etunojapunnerrusasentoon, niin painovoiman vaikutus muodostaa erilaisen haasteen ja vastuksen, kuin pystyasennossa. Näin pystymme eri asentoja manipuloimalla ja painovoimaa hyödyntämällä luomaan erilaisia harjoitusärsykkeitä.

Juoksun oheisharjoittelussa unohdamme joskus, että vauhdikkaassa liikkumisessa paikasta A paikkaan B yhdistyy painovoiman vaikutuksen lisäksi muita maapallon vakiovoimia, joita ei paikallaan tehdyssä harjoituksessa pystytä saavuttamaan. On kuitenkin olemassa sellaisiakin juoksuliikkeen elementtejä ja ominaisuuksia, joita voimme kehittää ‘paikallaan’ tapahtuvassa harjoittelussa, esimerkiksi käyttäen hyväksi painovoiman vaikutusta sekä asentomuuttujia.

Seinä (tai muu tukeva vertikaalipinta) on monella tapaa käytännöllinen työkalu painovoiman hyödyntämisessä ja juoksuliikkeen osalta se tarjoaa meille useampiakin erilaisia mahdollisuuksia. Esimerkiksi juoksijan pyrkiessä kehittämään juoksuliikkeen vaatimaa vasemman ja oikean lonkkanivelen vuorottaista ojennus-koukistus -liikettä, seinäpinta ja painovoima voivat olla avuksi. Juoksijan tulisi siis pystyä samanaikaisesti saavuttamaan tukeva askelkontakti ja voimakas ojennusliike sekä viemään vastakkaista jalkaa voimakkaasti eteenpäin polvea nostaen (lonkan koukistus). Rajoitukset tässä askeleen vaiheessa syövät juoksun tehoa ja taloudellisuutta vähentämällä askeleen pituutta sekä reaktiovoimien ja elastisten elementtien hyötyä.

Seuraavassa sovelluksessa käytetään seinää ja painovoimaa työkaluina juoksuliikkeen parantamisessa. 

It is easy to accept the presence of gravity on earth, but not recognize how essential it is to functional movement. Gravity drives all matter towards the center of the planet, including human beings.
— David Tiberio

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


‘Seinää päin’ -harjoittelun perusteet (Osa 1)

by tommi paavola in , ,


Periaatteet: Painovoima, massa, liikemomentti (Fysiikan lait), Voimantuottovektori
Sovellus: Seinä ja lattia harjoitusvälineinä; juoksun asennot ja liikkeet

Joku brändäsi muutama vuosi sitten harjoittelusysteeminsä nimellä ‘Jail cell workout’ (‘vankisellitreeni’) viitaten riisuttuun harjoitusympäristöön, jossa tilaa ei ole paljoa ja välineitä vielä vähemmän. Ohjelman mukaan sellissä tehty treeni pitäisi siis toteuttaa kehon massaa eri tavoin liikkeen vastuksena käyttäen. Tyypilliseen kuntosalivälineistöön tottunut varmasti joutuisi herättelemään mielikuvitustaan ja etsimään inspiraatiota harjoittelun toteuttamiseksi. Todellisuudessa kalteritkaan eivät pysty pysäyttämään niitä kaikkein tärkeimpiä harjoittelun apuvälineitä.

Oman kehon massan lisäksi sellissä voi vapaasti käyttää painovoiman, liikemomentin ja reaktiovoiman lakeja, joilla pystyy jo luomaan melko monimuotoisen liikeympäristön. Liikeympäristön yksityiskohtien osalta löytyy kaikista selleistä lattiapinta, joskin neliömäärältään hyvin rajoitettu sellainen, sekä kenties ainakin yksi vapaa seinä tai muu vertikaalipinta (ovi?). Mahdollisuus seinän käyttöön lisää optioita eri harjoittelustrategioiden osalta reilusti. 

Lattian ja seinän käyttäminen harjoittelussa valjastaa horisontaali- ja vertikaalivektorin vastuksen oman kehon massan kautta ja mahdollistaa siten myös yht’aikaisen voimantuoton (ja tuen) lattiaa sekä seinää vasten. Tämä X- ja Y-akselin tuki jalkojen ja käsien kautta avaa meille oven keskivartalon toiminnalliseen liikkeeseen ja sen kehittämiseen. ‘Lankkumainen’ jännite varpaista sormenpäihin yhdistää kehon asemat liikeketjuiksi, ja parhaimmillaan nimenomaan liikkuviksi ja dynaamisiksi ketjuiksi verrattuna pelkästään isometrisesti ylläpidettäviin staattisiin asentoihin. 

Keskivartalon lihasten kehittämiseksi niiden autenttisen tehtävien perusteella voimme lähteä liikkeelle anatomiasta ja päätellä mitkä menetelmät harjoittavat niitä eristetysti ja mitkä integroidusti. Esimerkiksi vatsalihasten anatomian osalta voisimme varmaan yksinkertaisesti sanoa, että ne yhdistävät lonkan ja rintakehän rakenteita toisiinsa, ja jos joko lonkka tai rintakehä liikkuu, niin vatsalihasseinämä tietää siitä ja lihakset aktivoituvat. Elämän ja urheilun liikkeissä sekä lantio että rintakehä liikkuvat samanaikaisesti mutta eivät yleensä samaan suuntaan samalla nopeudella – tämä luo lukemattomia yhdistelmiä, joissa vatsalihasseinämä reagoi naapurirakenteiden liikkeeseen varaamalla ja tuottamalla voimaa. Keskivartalon lihaksistoa voi, niin kuin muitakin lihaksia, harjoittaa eristetysti, ja se voi olla hyvin perusteltuakin. Vatsalihasten moniulotteinen integrointi kokonaisliikkeeseen on kuitenkin se toiminnallisen suorituskyvyn avain, jolla ketjun kyky tehokkaaseen ja taloudelliseen liikkeeseen aukeaa.

Koska myös vatsalihasten toiminta urheilusuorituksessa on spesifiä mm. asennon, liikenopeuden ja liikelaajuuden suhteen, on niiden harjoittelussakin muistettava antaa niille sellaisia ärsykkeitä, jotka mahdollistavat positiivisen siirtovaikutuksen lajin tilanteisiin. Mieti missä asennoissa lantio ja rintakehä toimivat lajissasi ja miten se vaikuttaa keskivartalon toimintaan suorituksessa?

Every wall is a door.
— Ralph Waldo Emerson

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


Harjoittelu = Tutkimus ja Harjoite = Testaus

by tommi paavola in ,


Periaate: Periaate-Strategia-Tekniikka (PST), Mitattavuus, Yksilöllisyys
Sovellus: Käytännön kenttätestejä

Tieteellinen tutkimus tukee meitä testaamalla teorioita ja keräämällä ja tulkitsemalla informaatiota tietystä aiheesta. Voimme löytää tutkimuksen avulla sellaisia yhtäläisyyksiä ja yhtenäisyyksiä, joita voimme kutsua ‘periaatteiksi’ mikä sanakirjan mukaan tarkoittaa ‘ toiminnan, menettely- tai ajattelutavan perusajatusta, johtavaa ajatusta, ohjenuoraa, perussääntöä’. Periaatteita loogisesti soveltamalla meidän on mahdollista johtaa niistä strategioita (‘suunnitelmia, joilla pyritään saavuttamaan tavoiteltu päämäärä’). Strategia sisältää yksittäisiä toimia tai tekniikoita, joilla suunnitelma toteutetaan. Ajattelun polku on tässa siis järjestyksessä Periaate -Strategia -Tekniikka.

Valmentajina meidän tulisi aktiivisesti metsästää toimivia periaatteita, joita voimme soveltaa omassa ympäristössämme ja omille urheilijoillemme. Periaatteiden sijasta eksymme kuitenkin usein etsimään tekniikoita, sellaisia ‘valmiita ratkaisuja’, joita sitten kopioimme käyttöömme tutkimusraportin sivuilta suoraan ja luottavaisin mielin. Tämä olisikin tietysti toimiessaan paljon helpompaa kuin yksilöllinen soveltaminen periaatevetoisen ajatusprosessin kautta.

Valmentaminen onkin mielenkiintoista taiteilua yleisten periaatteiden ja yksilöllisten eroavaisuuksien risteyksissä, missä käytännön ‘tieteellinen tutkimus’ tapahtuu. Voimmekin käyttää monenlaisia menetelmiä yksityiskohtaisen ja merkityksellisen tiedon hankinnassa valmennusympäristöömme ja urheilijoihimme liittyen. Jokainen urheilija on yksilöllisen tutkimuksemme ja opiskelumme kohde. Keräämme tarkoituksenmukaista informaatiota, nojaamme vahvasti periaatteisiin ja sovellamme niitä parhaamme mukaan jokaisessa hetkessä. Valmentaja ei voi vain lukea toisten tutkimuksia – valmentajan on itse oltava tieteilijä ja tutkija.

Yksilön valmennuksessa tai harjoittelussa eivät satunnaisen kohderyhmän keskiarvot riitä, vaan tarvitsemme tarkkaa dataa urheilijastamme, päivästä päivään. Tutkimuksemme menetelmät täytyvät olla yksinkertaisia, luotettavia, helposti toistettavia ja tietenkin merkityksellisiä suhteessa tavoitteisiin. Jokainen harjoite voi olla testi tai tutkimus. Onko tarpeen kehittää erillisiä tai irrallisia tutkimuksen menetelmiä, vai voivatko itse harjoittelu ja harjoitteet toimia mittauksen välineinä? Pystymmekö nopeasti tulkitsemaan ja soveltamaan tietoa harjoittelutilanteessa?

Mittaaminen luo välittömästi merkitystä. Se mitä mitataan, koetaan tärkeäksi ja ohjaa toimintaamme. Harjoittelemme siis sitä mitä mittaamme. Mittauksen kohteet on siten valittava harkiten, sillä ne suuntaavat keskittymistämme, energiaamme, motivaatiotamme ja resurssejamme voimakkaasti. Kaikki mitä pystytään mittaamaan, ei välttämätta ole olennaista. Toisaalta moni harjoittelun osatekijä saattaa olla äärimmäisen kriittinen suoritukselle, vaikka sitä ei pystyttäisi mittaamaan absoluuttisesti ollenkaan. Meidän ei siis ehkä kannata arvottaa tiettyä ominaisuutta tai tekijää toista tärkeämmäksi vain siksi, että sitä on helpompi mitata ja/tai, että siitä löytyy enemmän tutkimusnäyttöön perustuvaa tietoa.  

‘Exercise is the test and the test is the exercise’, sanovat David Tiberio ja Gary Gray. Valmentajina voimme testata urheilijoita tutuillakin liikkeillä ja harjoitteilla ja luoda uusia toimivia mittausmenetelmiä myös kenttäolosuhteisiin. Voimme kerätä informaatiota, tulkita ja soveltaa sitä samassa harjoituksessa. Tällaisten mittaustyökalujen pitää siis olla luonnollisesti yksinkertaisia mutta myös mahdollisimman luotettavia. Joitain esimerkkejä ovat:

-Ylikuormitustestit mielialakyselyllä (POMS, TDS ym)

-Levon määrä (nukutut tunnit; kysely tai mittari)

-RPE-kuormittuneisuus kysely (Borg 6-20 ym)

-Vertikaalihyppy (korkeus - hermoston valmius)

-Integroitu liikkuvuus (ketjuliikkuvuus, esim. mittarimato-liike)

-Integroitu-eristetty liikkuvuus ja liikehallinta (jalkapalloilijan nilkka: yhden jalan kurotus kohteeseen)

-Integroitu-eristetty liikkuvuus ja liikehallinta (tennispelaajan lonkka: kurotus kädellä kohteeseen)

-Tasapaino, koordinaatio, voima (pikaluistelija: yhden jalan kyykky)

Not everything that counts can be counted, and not everything that can be counted counts
— William Bruce Cameron

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


368 -Aktivointi (lämmittelyä ja valmistavia harjoitteita)

by tommi paavola in , ,


Periaate: 3D, Hermostojohtoisuus, Yhteistoiminta (integraatio ja integroitu eristys)
Sovellus: 368-lämmittelyn esimerkkiharjoitteita

Lämmittelyn alkuperäinen tavoite on epäilemättä liittynyt lähinnä akuutin valmiuden ja suorituskyvyn nostoon. Sen tähtäimessä on siis pääosin ollut välittömästi lämmittelyä seuraava liikkuminen, joko harjoittelu tai kilpailutilanteessa. Tämä välitön (ja ainakin oletettavasti positiivinen) vaikutus on varmasti edelleenkin se pääsyy lämmittelyn sisällyttämiselle urheilijan rutiiniin, johon tässäkin kirjoituksessa keskitytään.

Toinen tavoite yhdistyy enemmän pidemmän tähtäimen kehittymiseen urheilijana. Päivittäinen annos yleistä ja spesifiä motoriikkaa kumuloituu vähitellen säännöllisten ‘lämmittelyjen’ tuloksena ja ainakin ylläpitää siten urheilijan liikeperustaa ja parhaimmillaan jopa kehittää ominaisuuksia. Mutta siitä enemmän tuonnempana.

Valmistavien toimien arvo onkin niin teoriassa kuin käytännössäkin noussut ja ylennyksen johdosta myös termille on haettu uutta, kuvaavampaa ja kenties inspiroivampaa nimitystä. Oli nimitys sitten mikä tahansa, harjoitusta tai kilpailua edeltävillä toimilla on merkityksellinen rooli niin lyhyen kantaman täsmätyökaluina kuin pitkän kantaman yleiskehittävinä strategioina.

Yksilöllisen ja lajille sopivan lämmittelyrutiinin suunnittelua, toteutusta ja variointia voi lähestyä myös ihmisliikkeen periaatteista käsin. Jos tarkastelemme lämmittelyn yleisiä tavoitteita ja yhdistämme ne liikkeen perusteisiin, avautuu meille monia mahdollisuuksia toteuttaa valmistavat toimet luovasti ja riittävästi varioiden. Voimme vaikkapa jakaa lämmittelyn eri osa-alueisiin ja kategorioihin liikkeen periaatteiden ja strategioiden perusteella. Valmentajan tehtäväksi jää silloin haluamansa harjoitteen valinta kustakin kategoriasta. 368 -lämmittelyssä käymme läpi systemaattisesti 3 Suuntaa, 6 anatomista asemaa ja 8 liikeketjua.

1)      3D-liike (tiedustelu – kartoitus – viestintä)

3D -vaiheen tavoitteena on kerätä informaatiota kehon tilasta ja lähettää se keskushermostolle. Informaation kerääminen tapahtuu liikuttamalla kehoa eri suunnissa, eri nivelkulmissa ja eri liikeradoilla. Lihasten, jänteiden, nivelkapseleiden, faskian ym. reseptorit (proprioseptorit) keräävät informaatiota kehon tilasta ja toiminnasta ja keskushermosto saa siitä kattavan kokonaiskuvan. 3D-vaiheessa urheilija yleensä havaitsee kohtuullisen nopeasti, mikä päivän fiilis fyysisesti on. Tämän tiedon perusteella voidaan sitten toteuttaa tarvittaessa muita vielä parempaan valmiuteen johtavia toimia. 3D-liikettä voi siis käyttää kehon tilan kartoitukseen ja hermostolliseen herättelyyn.

2)      Asemakohtaiset liikkeet (integroitu eristäminen -strategia)

Integroidun eristämisen strategia (eng. integrated isolation) kuulostaa hurjalta sanakeksinnöltä, mutta tarkoittaa käytännössä tiettyyn lihasryhmään tai anatomiseen asemaan keskittymistä yhteistoiminnallisella tavalla. Tästä esimerkkinä voidaan ottaa vaikka pakaralihaksiston aktivointi ennen harjoitusta tai kilpailua. Tietyt kehon osat saattavat tarvita hiukan täsmäapua toimintansa herättelyssä johtuen vaikkapa passivoivasta istumisesta koulussa tai autossa. Tässä vaiheessa keskitytään siis niihin asemiin, jotka vaativat aktiivisempia toimia tullakseen rekrytoiduksi paremmin osana kokonaisliikettä.

3)      Ketjukohtaiset liikkeet

Kuormituksen tasainen jakautuminen eri kehon osien välille vaatii liikeketjujen sisäistä (asemat) saumatonta yhteistyötä. Ketjujen toiminnan optimointi vaikuttaa akuutisti ja suoraan urheilijan suorituskykyyn voiman varaamisen ja voiman tuottamisen parantumisen kautta. Ketjujen lämmittelyssä tai aktivoinnissa on siis pääosin kyse tasapainoisesta, tehokkaasta ja taloudellisesta liikkumisesta. Tässäkin vaiheessa voidaan toki painottaa ketjujen valmiutta tietyn lajin tarpeiden suuntaan liikemuuttujia manipuloimalla (nopeus, liikerata, vastus ym).

4)      Kokonaisliikkeet ja liikemallit

Tässä vaiheessa kehon eri järjestelmät (hermosto, lihaksisto ja jänteet, aineenvaihdunta, verenkiertoelimistö ja psyyke ym) alkavat tanssia yhdessä saman musiikin tahtiin. Käytännössä kehon sisäinen lämpötila on noussut riittävästi, hermosto on aktivoitu, rajoittavat tekijät minimoitu ja kaikki ovat valmiina ‘tiiminä’ täysipainoiseen suoritukseen. Harjoitteet tai liikkeet tässä vaiheessa ovat ulkoisen palautteen ohjaamia kokonaisvaltaisia suorituksia. Emme siis mieti (enää) lihasten aktivoitumista tai kehon toimintaa, vaan siirrämme keskittymisemme kokonaisliikkeisiin, kuten juoksemiseen tai hyppäämiseen.

5)      Spesifit tehtävät ja lajiliikkeet

Viimeinen vaihe rakentaa urheilijan ‘valmiussillan’ viimeisen pätkän niin fyysisessä kuin psyykkisessäkin mielessä. Se on käytännössä lajille tyypillistä liikkumista yhdistettynä parhaimmillaan myös lajiympäristön autenttisiin ärsykkeisiin (vastustaja, peliväline, liikenopeus ym) reagointiin.

Vaiheet 1-3 ovat enemmän yleistä liikkumisen laatua nostavia harjoitteita, kun taas vaiheet 4-5 ovat jo selkeästi enemmän lajin suoritukseen liittyviä toimia. Käytännön esimerkissä käydään läpi muutamia sovelluksia 368-lämmittelyn vaiheista 1-3.

It is not often that a man can make opportunities for himself. But he can put himself in such shape that when or if the opportunities come he is ready.
— Theodore Roosevelt

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


"Toistoja ilman toistoja" (N. Bernstein)

by tommi paavola in , ,


Periaate: Variointi (mikrovariointi), Tehtäväohjautuvuus, Siirtovaikutus
Sovellus: Systemaattinen ja satunnainen mikrovariointi perusliikemalleissa

Variointi-periaate on monelta osin hyvin tunnettu mutta toisaalta usein myös aliarvostettu tai vähintäänkin alihyödynnetty. Varioinnin edut harjoittelun tulosten progressiivisen kehityksen (ja pysähtymisen ehkäisemisen) kannalta tunnetaan. Myös sen positiivinen vaikutus monipuolisen kehittymisen kannalta on yleisesti hyväksytty. Silti variointi-periaatteen syvempi soveltaminen urheilun haasteiden näkökulmasta on kenties jäänyt toisten tavoitteiden ja strategioiden varjoon.

Urheilijalle ‘mukautumiskyky’ (adaptability) on yksi tärkeimmistä suorituskyvyn ominaisuuksista. Sillä tarkoitetaan käytännössä kykyä vastata onnistuneesti lajin vaihteleviin vaatimuksiin. Jokainen tilanne ja ärsyke on edellisestä ja seuraavasta poikkeava ja uniikki – näin sama liike ei koskaan toistu juuri samalla lailla. Pallopeleissä tai kamppailulajeissa tämä on helppo todentaa seuraamalla lajia mutta sama on totta myös vähemmän monimutkaisissa liikeyhtälöissä. Myös golfin puttauksessa ja jonglööraajan liikkeessä on variointia. Huomattavaa on lisäksi se, että mitä parempi puttaaja ja jonglööraaja on kyseessä, sitä enemmän variointia liikkeessä tapahtuu – lue ‘mukautumiskykyä’. Urheilija on sitä ‘urheilullisempi’, mitä moninaisimpiin tilanteisiin ja ärsykkeisiin hän pystyy onnistuneesti vastaamaan.

Variointi-periaatetta voi harjoittelussa soveltaa monella eri tavalla ja tasolla. Voimme varioida liikkeitä, liikemalleja ja harjoitteita saman tavoitteen sisällä (=makrotason variointi). Toisaalta voimme myös varioida yhden liikkeen sisäisiä muuttujia hyvinkin pienillä muutoksilla toteutuksessa (=mikrotason variointi). Variointi-periaate nostaa pöydälle myös kysymyksen siitä mikä on tietyn liikkeen ‘oikea tekniikka’ eli miten joku liike tulisi oikeaoppisesti toteuttaa. Onko olemassa yksi oikea tapa tehdä liike vai voiko liikemalleja ja harjoitteita muunnella tavoitteen ja tehtävän mukaan?

Kuilu harjoittelun ja urheilussa liikkumisen välillä syntyy joskus, kun oheisharjoitteluliikkeen tekniset kriteerit 1) rajoittavat siirtovaikutusta lajisuoritukseen 2) pakottavat jokaisen yksilön samaan muottiin 3) vähentävät monipuolisten liikeratkaisujen kehittymistä ja mukautumiskyvyn parantumista. Esimerkkinä tästä dilemmasta voisimme ottaa vaikka tennispelaajan, joka kentällä liikkuessaan ottaa monia askeleita (‘askelkyykkyjä’) erilaisissa tilanteissa, suunnissa ja asennoissa optimaaliseen lyöntiasentoon pyrkiessään. Askellus (tai askelkyykky) on siis lajille tyypillinen liikemalli, jota oheisharjoittelussakin voimme toteuttaa. Toteutammeko fysiikkatreeneissä pelkästään ns. teknisesti puhtaita ‘kuntosaliaskelkyykkyjä’ vai useampia erilaisia variaatioita perustuen lajin vaatimuksiin? Valmistammeko urheilijaa yhteen liikeratkaisuun vai kehittämmekö hänen mukautumiskykyä rikkaassa ja jatkuvasti muuttuvassa ärsykeympäristössä (peli) toimimiseen?

Mikrovariointia voi toteuttaa harjoittelussa vaikkapa muuntelemalla liikettä systemaattisesti, tai satunnaisesti, jokaisen sarjan tai jopa jokaisen toiston osalta. Liike itsessään siis pysyy ‘samana’ ja variaatiot poikkeaavat toisistaan vain vähän. Voisimme vaikka varioida jalkojen asentoa kyykyssä tai käsien asentoa työntöliikkeessä mutta vain joitain senttejä kerrallaan ja yleensä aloittaen urheilijalle tutuimmasta ja helpoimmasta. Parhaimmillaan mikrovariointistrategiaan kannattaa yhdistää muitakin toiminnalliselle liikkeelle ominaisia periaatteita, kuten tehtäväohjautuvuus ja ulkoinen ärsyke/palaute. Tässä sovelluksessa annetaan muutama perusesimerkki mikrovarioinnin toteutuksesta.

A movement is correct when it correctly fits a motor problem just as a key easily opens a lock.
— Nikolai Bernstein

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


Urheilijan ajan ja energian investointi

by tommi paavola in , ,


Periaate: Kuormitus-palautuminen, Spesifisyys, Investoinnin kannattavuus
Sovellus: Lumenluonnin ‘lajisuorituksen’ pohdintaa kysymysten muodossa

Urheilun huipulle tähtäävän, tai jo huipulla olevan urheilijan, tarvitsee jatkuvasti arvioida ja tarkistaa oman harjoittelunsa vaikutuksia lajisuorituksessa. Aikaa ja energiaa on vain rajattu määrä ja harjoittelun keskittäminen oikeisiin asioihin on ehdoton edellytys kovassa kilpailussa pärjäämiseen. Suurin osa tavoitteellisista urheilijoista harjoittelee paljon ja ‘kovaa’, joten määrän ja tehon lisääminen ei usein ole se salainen ase kilpailijoita vastaan. Oikea kuormituksen ja levon suhde on luonnollisesti tuloksekkaan harjoittelun perusta mutta ylikuormitus- tai palautumis-periaate (superkompensaatio) ei vielä riittävästi määrittele harjoittelun sisältöä ja sen siirtovaikutuksen hyötysuhdetta lajisuorituksen näkökulmasta. Kaikkien harjoitellessa määrällisesti ja tehollisesti korkealla tasolla on se merkitsevä ero kilpailijoihin nähden joskus löydettävä harjoittelun sisällöstä. Tärkeä kysymys kuuluukin: Miten käytät aikasi ja energiasi harjoittelussasi? Kuinka voisit nostaa rajallisten resurssien hyötysuhdetta valmennuksessa?

Olemme valmentajina siis tietyssä mielessä ajan ja energian sijoittajia – haluamme parhaan mahdollisen voiton sijoituksestamme. Sijoituksen kohteita on lukemattomia mutta sijoitettavan valuutan (resurssien) määrä on rajallinen, joten valinta eri sijoituskohteiden (harjoitustapojen ym) välillä on strategisen tärkeä. Olennaista on tietenkin myös se MILLOIN haluamme sijoituksen tuottavan voittoa. Jos aikaa sijoituksen vähitellen kumuloituvalle voitolle on paljon, voi sijoituskohteemme olla eri kuin lyhyen aikavälin sijoitusmarkkinoilla. Suuri osa sijoitussalkuista tuottaa voittoa (ainakin pitkällä aikavälillä) mutta jos voitosta kilpaillaan sijoittajien kesken, niin kuin tuloksista urheilijoiden kesken, niin mikä tahansa positiivinen sijoitus ei enää riitäkään palkintopallille.

Samoin kuin osakemarkkinoilla sijoitusta suunnittelevan, meidän tulisi valmentajina miettiä vastauksia tiettyihin kysymyksiin ennen sijoituskohteiden valintaa, kuten:

AIKA: Missä vaiheessa urheilijan polkua ollaan? Rakennetaanko perustaa vai terävää kärkeä? Milloin harjoituksen/harjoittelun tulokset halutaan näkyvän lajissa ja kilpailussa? 

ENERGIA: Kuinka paljon harjoitus vie energiaa suhteessa sen vaikutuksiin itse lajissa? Mitä EI harjoitella harjoituskohteiden valintojemme vuoksi ja miten se vaikuttaa suoritukseen? Miten oheisharjoittelun kuormitus vaikuttaa lajiharjoittelun laatuun ja tuloksiin?

‘Optimaalinen’ harjoittelu on siis tietenkin tavoitteemme. Optimaalinen tarkoittaa sanakirjan mukaan ‘suotuisin mahdollinen’ ja on mielestäni toimiva selitys termille, vaikka se yleiskäytössä onkin menettänyt suosiotaan. ‘Ideaalinen’ taas sanakirjan mukaan on ‘ihanteellinen’ eli oman selitykseni mukaan ‘täydellinen’, ja siihen emme koskaan pääse. Jotta harjoitusympäristömme -ohjelmamme olisi suotuisin mahdollinen, on meidän väkisinkin analysoitava tarkasti ja tehtävä vaikeita valintoja monien vaihtoehtojen välillä. Harjoitteita ja harjoitusmuotoja on lukuisia ja kaikissa on hyvät puolensa ja oikeat paikkansa, mutta kaikkea emme voi toteuttaa. Harjoittelun resurssien sijoituspankkiireina tehtävänämme on asiakkaamme (urheilijamme) rajallisten resurssien mahdollisimman suotuisaan käyttöön ohjaaminen.

Yksi esimerkki käytännön tasolla on lajin liikemallien kartoitus oheisharjoittelun perustana. Tämä prosessi ei ole monimutkainen mutta ohjaa loogisella tavalla ja harjoittelun perusperiaatteisiin perustuen oheisharjoitteluohjelman sisällön valintaan. Oman lajin liikemalleja ja niiden muuttujia voi pohdiskella vaikkapa vastaanvanlaisen tiivistetyn esimerkkitaulukon kautta. 

liikemallimuuttujataulukko.gif

Voimme siis käydä läpi lajimme liikemallit ja niiden spesifit suoritustavat. Voimme pohtia niiden toteutusta urheilijan oman kilpailukalenterin aikajanaan liittyen. Voimme tarkentaa ja täsmentää sisältöjä ja kenties poistaa liikkeitä, joiden vaikutus tällä kohtaa urheilijan kehitystä ei ole yhtä relevantti kuin jonkun toisen. Joskus se johtaa myös kriittiseen pohdintaan siitä ovatko esimerkiksi oheisharjoittelussa ns. perusharjoitteet aina paras ajan ja energian sijoituskohde vai tulisiko niiden olla lajille tyypillisempiä liikkeitä.

Itse kysyn harjoitusohjelmaa kirjoittaessani itseltäni seuraavanlaisia kysymyksiä:

Onko syväkyykky olennaisen tärkeä osa jalkapalloilijan huippuvaiheen voimaharjoittelua vai olisiko joku toinen liikemalli (tai liikemuuttujat) sopivampi sijoituskohde?

Pitäisikö heittäjän räjähtävyysharjoittelusta suurin osa olla vertikaali- vai horisontaalivektorilla toteutettua?

Miten tärkeä juoksunopeuden fysiikkaharjoittelua suunniteltaessa ja tehtäessä on juoksijan oletettu lähtöasento? (yleisurheilu vs kenttäpelit)

Käytännön virikkeenä on huipputason lumenluojan mietiskelyä lajinsa parista...

Judge a man based on his questions rather than his answers
— Voltaire

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


Liikejärjestelmän ‘öljynvaihto’ - Ympyrä (3D) huoltaa ja voitelee

by tommi paavola in , , ,


Periaate: 3-D, Tehtävä-ohjautunut liike, Hermosto-johtoisuus, Ketjureaktio
Sovellus: ‘Ympyrä-harjoitteita’ kuntopallon ja jumppakepin avulla

Jos et tiedä mitä tehdä -hyökkää! Jos et tiedä miten hyökkäät – koukkaa! Jos et tiedä miten koukkaat -koukkaa vasemmalta!

…on varusmiespalveluksen aikana kuultu sanonta, jonka lähteestä ja luotettavuudesta en tiedä, mutta jonka yksinkertaisuus ja kehittelyn loogisuus (sekä huvittavuus) tekee siitä helposti muistettavan ja systeemattisesti etenevän peukalosäännön. Puutteeksi tämän sanonnan noin osalta jäänee kenties se, ettei esitetä lainkaan kysymystä miksi, mutta sekin on helposti anteeksiannettava seikka ottaen huomion kyseisen toimintaympäristön.

Vähän samalla logiikalla ja pilke silmäkulmassa voisi sanoa, että jos et tiedä mitä tehdä, niin liiku - jos et tiedä miten liikkuisit, niin liiku monipuolisesti - ja jos et tiedä miten sen tekisit, niin liiku kaikissa suunnissa ja tasoissa.

Tämä 3D-vastaus pätee usein silloinkin, vaikka/kun tietää vastaukset kysymyksiin mitä, miten ja miksi, sillä 3D-harjoittelu on varma tapa saavuttaa kokonaisvaltainen harjoitusärsyke. Kaikissa suunnissa ja tasoissa toteutettu harjoittelu tavoittaa automaattisesti kaikki kehon osat ja liikeketjut sekä kehittää oikein toteutettuna kehoa toiminnallisen anatomiansa mukaisesti. 3D onkin kenties se kaikkein käytännöllisin, motivoivin ja sisältöä rikastuttavin periaate, kun sitä sovelletaan viisaasti yksilöllisin ehdoin ja edellytyksin.

Mutta mitä jos haluamme yhdistää kaikki tasot yhdeksi liikkeeksi tai harjoitteeksi? Toisin sanoen missä geometrisessä muodossa yhdistyvät sagitaali-, frontaali- ja transversaalitaso?

Vastaus: Ympyrä-kuviossa tai -muodossa (‘pallo’ olisi myös oikea vastaus)

Ympyrä muotona antaa meille siis käyttöön pyöreän liikeradan, jota seuraamalla kaikki suunnat yhdistyvät ja jossa toiminta tapahtuu saumattomana ja erottamattomana liikkeen jatkumona. Silloin siitä muodostuu sujuvaa ja tasaista pallon vierimisen kaltaista kulmatonta ja särmätöntä liikkumista. Ympyräliike on samalla kuin ‘öljynvaihto’ asema- ja niveltasolla – se huoltaa ja ‘voitelee’ järjestelmän osia ja kalibroi hermostollisia asetuksia proprioseptisen ja kinesteettisen palautteen kautta. Samalla se usein paljastaa rajoittavia ominaisuuksia ja liikeradan osia ja mahdollistaa siten keskittyneen täsmäharjoittelun, jossa yksi kerros tai ympyrä kerrallaan lisätään liikkeen laajuutta ja tarkkuutta. Näin siihen liittyy myös liikkeen laadun ja taidon osatekijä.

Ympyrä-harjoitteilla myös ketjureaktio-periaattetta voidaan soveltaa tehokkaasti. Kun liikkeen draiverin avulla luodaan liikkeeseen pyöreä liikerata, niin muutkin ketjun osat osallistuvat tähän liikevirtaukseen. Esimerkiksi kuntopallon pyörittäminen pään yläpuolella (‘halo’) aiheuttaa pyöreän liikeradan hartioissa, rintarangassa, lonkkanivelessä ja alhaalla jalkaterässä asti. Draiveri, eli tässä esimerkissä kuntopallo, aloittaa ketjureaktion ja liikkeen virtauksen aivan kuin veteen heitetty kivi käynnistää aaltojen ketjun. Tällä tavoin voimme kohdistaa harjoitusvaikutuksen kehon osaan ja tavoitteeseen, josta urheilija ei ole aktiivisesti tietoinen keskittyessään itse liikkeen tehtävään, taitoon ja lopputulokseen. On usein tarkoituksenmukaistakin ohjata urheilijan tietoinen keskittyminen pois kehon sisäisistä toiminnoista ja kohti liikkeen tehtävää ja antaa ketjureaktion tehdä tehtävänsä. Valmentaja voi näin valita tai luoda tehtävän (harjoitteen) sen perusteella mikä tavoiteltu vaikutus tietyssä ketjun osassa on – urheilijan ei edes tarvitse tietoisesti ajatella muuta kuin tehtävän suorittamista. Näinhän tapahtuu ihmisen liikkumisessa elämässä ja urheilussa.

Käytännön tasolla ympyrä-harjoite toimii ehkä parhaiten pitäen mielessä yllämainitut periaatteet ja strategiat:

1.       Ketjureaktio-periaate: Liikkeen tavoite on usein tiedostamaton kehon tai liikkeen osa (tehtävä/taito on tiedostettu)

2.       Väline-strategia: Joku väline (pallo, keppi, käsipaino) auttaa huomion siirtämisessä pois kehon sisäisistä prosesseista ja kohti liikkeen tavoitetta

Sovelluksessa näitä periaatteita on demonstroitu käyttäen kolmea eri välinettä liikkeen draiverina.

I shall now recall to mind that the motion of the heavenly bodies is circular, since the motion appropriate to a sphere is rotation in a circle.
— Nicolaus Kopernikus

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


Syklinen liike - lokomotorinen moottori

by tommi paavola in , , ,


Periaate: Ihmisliikkeen syklisyys (vuorottelevuus, toistuvuus, kiertoliike), Taloudellisuus/tehokkuus
Sovellus: Syklisiä harjoitevariaatioita; välineinä käsipainot, talja, vetokumi, vapaa paino


Monet ihmisliikkeen totuudet ja periaatteet selviävät meille helposti ihan vaan yksinkertaista havainnointia harjoittamalla. Voimme seurata suurta joukkoa ihmisiä ja todeta tiettyjen lainalaisuuksien olevan samoja kaikilla yksilöillä mikäli olosuhteet ja anatomia pysyvät muuttumattomina. Tällaista observointia on mukava harrastaa esimerkiksi lentokentällä, kauppakeskuksessa tai kadun vilinässä, missä ihmiset liikkuvat yleensä kävellen ja suurin piirtein samaa vauhtia.

Toisaalta on myös mielenkiintoista seurata lapsen kehittymistä motoriikan, liikemallien ja yleisesti liikkeen periaatteiden sekä yksilöllisen varhaiskehityksen näkökulmasta. Liikemallien kehittyminen seuraa aina tavoitteen tai tehtävän suorittamista; vauva nostaa päinmakuulta pään ylös ja katsoo sivulle etsien tietysti ensin äitiä – ojennuksen ja kiertoliikkeen liikemallit alkavat kehittyä. Kaikkea liikkumiseen liittyvää ohjaa vahva sisäinen draiveri (tavoite, pyrkimys, intentio) perustarpeiden täyttämiseen ja sitä kautta perusliikemallitkin kehittyvät.

Yksi aika itsestäänselvä periaate, joka avautuu observoitaessa helposti ilman mitään biomekaanikan koulutusta, on liikkeen ‘syklisyys’ tai rytmikäs toistuvuus. Tämä periaate näkyy helpoiten erilaisissa lokomotorisissa liikemalleissa, kuten kävelyssä tai juoksussa. Se tuntuu olevan taloudellisin ja tehokkain tapa liikkua myös monissa muissa liikemalleissa, kuten luistelussa tai uinnissa. Lisäksi se toteutuu useissa tavoissa tuottaa liikettä silloinkin, kun käytössä on liikkumisväline, kuten pyörä tai kajakki.

Ihmiselle ei tarvitse opettaa, että syklinen liike on paras tapa tuottaa liikettä vaikkapa siirryttäessä kävellen paikasta A paikkaan B. Kukaan meistä ei aloittanut kävelyuraansa ottamalla useamman askeleen vasemmalla jalalla peräkkäin oikean jalan seuratessa perässä. Useimmat valitsivat ryömimisessä ja konttaamisessa, ainakin lopulta, vuorottelevan tavan liikuttaa käsiä ja jalkoja. Sama periaate toteutuu monissa liikemalleissa mutta miksi ihmeessä? Miksi emme laukkaisi eteenpäin yksi jalka johtaen? Tai miksi emme hyppisi tasajalkahyppyjä? Kävimmekö me kaikki aikoinaan samalla kävelyvalmentajalla?

Syklisen liikemallin etu on ehdottomasti sen taloudellisuus ja tehokkuus. Kun kävelyssä oikea jalka ja vasen käsi heilahtavat eteen, varautuu vastakkainen puoli samalla automaattisesti ja sama ilmiö toteutuu kerta toisensa jälkeen inhimillisen ikiliikkujan pyrkiessä tavoitteeseensa. Jos tavoitteeseen pitää päästä nopeammin, niin kävely muuttuu juoksuksi, jossa syklinen liikemalli hyödyntää elastista energiaa edelleen tehokkaasti koko kehon rakenteiden matkalta.

Ihmisen anatomia on luotu vastaamaan syklisen, oikean ja vasemman puolen vuorottelevaa liikettä. Käytännössä tämä tarkoittaa kiertoliikettä, johon meidän kehomme suurilla lihaksilla on parempi voimantuottokyky kuin muissa tasoissa – voisimme tarkastella todisteeksi vaikkapa lihassyiden suuntausta isoissa lihaksissa. Syklisen liikkeen ‘korkkiruuvimainen’ viritys jokaisen käden tai jalan heilahduksen tuloksena johtaa energiankulutuksen ja -säästön kannalta parhaaseen hyötysuhteeseen – ja siitähän se säästäväinen ja kontrollista kiinni pitävä keskushermosto tykkää.

Syklisten lajien tekniikka ja taito ohjaavat parhaimmillaan näiden periaatteiden optimaaliseen hyväksikäyttöön. Pikajuoksun tekniikka pyrkii hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla kaikki syklisen liikkeen edut samoin kuin melojan vartalon kiertoliike eteenpäin melottaessa. Nyrkkeilijän iskusarja seuraa usein vuorottaista rytmiä ja uimarikin on nopeimmillaan vapaauinnissa, vaikka toki muutkin liikemallit toimivat vedessä todistetun sulavasti.

Oheisharjoittelussa voimme toteuttaa liikkeitä, joissa syklisen liikkeen periaatteita käytetään hyväksi. Tällöin kyseessä on usein enemmän koko liikeketjun voimaa hyödyntävä liike ja sen tekniikkaa tai taitoa voi olla vaikeampi hahmottaa. Tavoitteena on kuitenkin perinteisten liikkeiden lailla kontrolloitu ja progressivisesti kehittävä ja kehiteltävä harjoite, jonka vastusta ei voida valita muiden harjoitteiden perusteella eikä varmaan ensimmäisenä raskaammasta päästä. Syklisen liikkeen luonne on useimmiten sub-maksimaalinen ja suoritustapa on nopean rytmikäs.

Energy is the inherent effort of every multiplicity to become unity.
— Henry Brooks Adams

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


'Tanssii painojen kanssa' (Dances with weights)

by tommi paavola in , , , , ,


Periaate: Yhteistoiminnallisuus,  Liikeympäristön lait, Taloudellisuus, Liikkeen laatu
Sovellus: 1)  Liikkeen vaivattomuus & helppous - strategioita 2) Tanssahtelua teeman mukaisesti

Miten kuvailisit tanssia liikkeen muuttujilla kommunikoiden? Millaiset sanat tai määritelmät avaisivat kuulijalle tai lukijalle tanssin liikkumisen ydintä ja luonnetta? Käyttäisitkö samoja termejä, kuin kuvatessasi vaikkapa kuntosaliharjoittelun liikkeitä vai jäisikö jotain olennaista silloin kuvauksesta pois?

Tanssin sisintä voisi kenties yrittää tavoittaa sanoilla, kuten ‘keveys’, ‘vaivattomuus’, ‘helppous’, tai ‘kauneus’. Liikkumista eri tanssin muodoissa voisi myös kuvata aika-muuttujan eri osatekijöillä esimerkiksi käyttämällä sanoja ‘rytmi’, ‘tempo’, tai ‘korostus’. Motoriikan termeillä ilmaistuna ensimmäisenä tanssista tulevat ehkä mieleen koordinaatio, tasapaino ja liikkuvuus, mutta perässä seuraavat aivan yhtä tärkeinä nopeus, voima ja räjähtävyys. Erityispiirteenä moniin muihin liikunnan muotoihin verrattuna on lisäksi ‘ilmaisun’ tai ‘esittämisen’ osatekijä.  Kaikkein keskeisempänä yhteen sitovana periaatteena tanssissa(kin)taustalla vaikuttaa ‘yhteistoiminta’, niin kehon osien kesken kuin liikkeen ja liikeympäristön vuorovaikutuksessa.

Tanssia on käytetty tässä esimerkkinä, koska sitä on hyvin haastavaa määritellä käyttäen pelkästään liikkeen mitattavia absoluuttisia muuttujia (sentit, sekunnit, grammat ym) ja on moniulotteisuudessaan lähes mahdoton kuvailtava muillakaan määrällisillä muuttujilla. Tanssi otettiin esimerkiksi myös siitä syystä, että sen liikkeen osatekijöistä oppimalla voisimme saavuttaa jotain samaa omissa lajeissamme ja harjoitusympäristöissämme. Liikkumisen ‘keveys’ tai ‘vaivattomuus’ tuskin olisi haitallista futarille tai aitajuoksijallekaan.

Miten siis saisimme yhdistettyä näitä ajatuksia ja periaatteita oheisharjoitteluun ja vaikkapa erityisesti vastusharjoitteluun? Keveyden ja vaivattomuuden konseptien integrointi vastusharjoittelun kanssa kuulostaa ainakin ensiksi ristiriitaiselta, mutta voisiko harjoitteen suoritustavan tai vastuksen valintaa kuitenkin arvioida myös liikkeen vaivattomuuden perusteella?

Oheisharjoittelussa voisimme siis opetella käyttämään vaikkapa rytmiä, liikkeen momenttia, reaktiovoimia ja painovoimaa paremmin hyväksi. Nämä periaatteet ja liikkeen muuttujat materialisoituvat hienosti esimerkiksi painonnoston liikkeissä etenkin suurempien kuormien kanssa. Mutta samoja periaatteita voidaan soveltaa eri painotuksilla käyttäen muitakin työkaluja ja muuttujia hyväksi. Jos oheisharjoittelun yhtenä tavoitteena ja viestinä keholle olisi tavoiteliikkeen ‘vaivattomuus’ ja ‘keveys’ kuten tanssissa, niin millaisia käytännön strategioita voisimme ottaa käyttöön perinteisten harjoitusmetodien kaveriksi?

Seuraavassa muutamia teemasidonnaisia pohdintoja aiheesta:

Aika-muuttuja: Kuinka voisi hidastaa, nopeuttaa tai muuttaa liikkeen tempoa tai rytmiä?

Voiman annostelu: Miten käyttää tietyssä liikkeessä juuri sopivasti voimaa (ei liikaa/liian vähän)?

Yhteistoiminta: Kuinka voisimme jakaa kuormituksen mahdollisimman tasaisesti?

Taito: Miten kehitämme haluttua suorituskykyominaisuutta spesifin taidon harjoittelun kautta?

Liikkeen varaus: Millä tavalla saamme mahdollisimman paljon ‘ilmaista’ elastista energiaa käyttöön?

Ja vielä viihdytykseksi ja virikkeeksi hiukan musiikkiliikuntaa. Tässä liikesarjassa liike vähitellen vaikeutuu ja monimutkaistuu yhdistelyn kautta.

I’m attracted to soccer’s capacity for beauty. When well played, the game is a dance with a ball.
— Eduardo Galeano

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


Liikkeen muuttujien soveltaminen fysiikkaharjoittelussa

by tommi paavola in , ,


Periaate: Variointi (liikkeen muuttujat), Adaptaatio (harjoitusvaikutus), Spesifisyys
Sovellus: Muuttujien variointi ylöstyöntöharjoitteessa (8 muuttujaa, 10 variaatiota)

Liikkeessä tai harjoitteessa on lukuisia muuttujia, jotka vaikuttavat liikkeen toteutukseen sekä samalla tietysti sen vaikutukseen kehossa. Näitä muuttujia voidaan manipuloida monella tavalla halutun harjoitusvaikutuksen saavuttamiseksi. (Tässä ensimmäisessä osassa käsittelemme pääosin määrällisiä ja/tai mitattavia muuttujia ja niihin liittyviä harjoitesovelluksia.)

Olemme tottuneet varioimaan muuttujia, kuten liikkeen vastusta, kestoa, toistoja tai lepoa sarjojen välissä. Valitsemme melko automaattisesti tietyn asennon ja liikkeen modaliteetin eli välineen. Lisäksi liikkeen nopeus tai liikerata ovat melko tuttuja osatekijöitä harjoittelussamme. Ehkä vähän vähemmän muuntelemme liikkeen suuntaa tai vektoria ja usein vieläkin harvemmin liikkeen ohjuria (draiveria) liikkeen intentiosta (tarkoitus/pyrkimys) puhumattakaan. 

Monesti muuttujien käytössä meitä ohjaa niiden mitattavuus ja sitä kautta kehittelyn ja vaikeuttamisen helppous – on huomattavasti helpompaa käyttää määrällisiä muuttujia, kuten kiloja tai toistoja, kuin laadullisia, vaikeammin mitattavia muuttujia. Määrälliset muuttujat ovat harjoitteen ‘teknisiä tietoja’, jotka voidaan kirjata numeraalisesti, kun taas laadulliset muuttujat perustuvat enemmän liikkeen taidollisiin ominaisuuksiin ja arviointiin tarvitaan ‘valmentajan silmää’. Liikkeen valmentaminen vaatii niin määrällisten kuin laadullisten muuttujien havainnointia, kommunikointia ja manipulointia.

Muuttujat ovat ‘kieli’, jolla liikkeen erityispiirteet (spesifisyys) kommunikoidaan keholle ja keskushermostolle. Keholla on proprioseptoreita, jotka välittävät informaation jokaisesta muuttujasta ja harjoitteen ominaisuudesta keskushermostolle. Liikkeen nopeus, nivelkulmat, asento ym. ovat siten kuin täsmäviesti keholle (harjoitusärsyke) tavoitellusta harjoitusvaikutuksesta (adaptaatio). Spesifisyys-periaate muistuttaa meitä siitä periaatteesta ja fysiologistesta toimintatavasta, että keho pyrkii vastaamaan nimenomaan sen saamaan spesifiin ärsykkeeseen, joita muuttujat edustavat.

Voimme kirjata liikkeen ‘teknisiä’ muuttujia esimerkiksi seuraavalla tavalla:

1.       Tehtävä: työntäminen, vetäminen, kyykistyminen, heittäminen, hyppääminen jne.

2.       Toimintaympäristö: alusta, väline, modaliteetti jne.

3.       Asento: seisoma-asento, polviasento, istuma-asento, makuuasento jne.

4.       Liikenopeus: nopea, hidas, 4sek-1sek tempo jne.

5.       Suunta: sagitaali, frontaali, transversaali, asteluku jne.

6.       Liikkeen alku/loppu: aloituspiste, lopetuspiste, aloitusasento, lopetusasento jne.

7.       Vektori: vertikaali, horisontaali, diagonaali, kulmaluku jne.

8.       Rytmi: myötärytmi, vastarytmi, vaiheittainen rytmi jne.

Näin siis toteutetun liikkeen ‘tekniset tiedot’ on kirjattavissa ja kommunikoitavissa ja liikettä pystytään säätelemään sekä tarkentamaan. Muuttujien hallinta on siten perusta ja edellytys variointi-periaatteen tehokkaaseen ja toiminnalliseen toteutukseen valmennuksessa. Variointia voidaan soveltaa luonnollisesti tietyn ominaisuuden välittömässä kehittämisessä mutta usein se toimii erinomaisesti myös ‘aktiivisen palautumisen’ keinona niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla.

Harjoitesovelluksessa on valittu yksi perusliike (ylöstyöntö käsipainoilla) ja varioitu sitä eri muuttujien perusteella. Tässä esimerkissä on sovellettu pääosin ‘määrällisiä’ muuttujia ja seuraavassa kirjoituksessa käsitellään enemmän liikkeen laadullisia osatekijöitä. 

A change is as good as a rest.
— Winston Churchill

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


Voima + Elastisuus = Kimmoisuus (vrt. superpallo)

by tommi paavola in ,


Periaate: Taloudellisuus, tehokkuus (elastiset elementit), Sisäinen jännite -ulkoinen paine/vastus
Sovellus: Kimmoisuus (jalkaterä-nilkka), koko kehon jännite vertikaaliliikkeessä

Suomenkieliset termit jäävät joskus hiukan vajaiksi ihmisliikkeen ilmiöiden kuvaamisessa tarkasti. Toisaalta jotkut sanat ovat taas huikean hyviä. ‘Kimmoisuus’ on yksi niistä – jo soinniltaan se kuulostaa napakalta ja ponnahtavalta.

Kimmoisuuden konseptia voidaan kuvailla eri pallojen pomppuominaisuuksien avulla. Minkälaisella pallolla on parhaat ominaisuudet pomppaamiseen? Koripallolla? Tennispallolla? Vai kenties superpallolla?

Superpallo voittaa muut pallot mennen tullen pomppuominaisuuksillaan. Jos tennispallo ja superpallo tiputetaan samalta korkeudelta maahan ja seurataan pompun korkeutta, niin havaitsemme helposti kumman pallon kimmoisuus on parempi. Mutta miksi?

Superpallo on valmistettu tiheästä kumimateriaalista omaten suuren sisäisen jännitteen ja elastisuuden. Osuessaan maahan se joustaa sopivasti varaten energiaa itseensä ja ‘tuottaen’ elastista energiaa työntäen alustaa itsestään poispäin. Se ei kuitenkaan anna liikaa periksi, verrattuna vaikkapa tuohon tennispalloon, joka ei käytä elastista energiaa yhtä tehokkaasti hyväkseen. Superpallolla on siis tarpeeksi sisäistä jännitettä, jotta jousto- tai varausvaihe (eksentrinen) pystytään hyödyntämään voiman tuotossa alustaa vasten (konsentrinen). 

Superpalloesimerkki johtaakin erinomaiseen voiman määritelmään erityisesti kimmoisuuden ominaisuuden yhteydessä.

Voima = kehon sisäinen jännite ulkoista voimaa tai painetta vastaan

Tämän määritelmän perusteella on helppo ymmärtää miksi voimaharjoittelu parantaa kehon edellytyksiä kimmoisuuden parantamiseksi. Yksi voimaharjoittelun vaikutuksista on parempi kyky ‘kehon sisäisen jännitteen’ tuottamiseen. Tätä ominaisuutta tarvitsemme esimerkiksi juoksun tai hypyn maakontaktissa, jotta elastinen energia ei katoa taivaan tuuliin liian ‘löysän’ kontaktin aikana. Asematasolla voimme vaikkapa tarkastella pohkeen toimintaa hypyn aikana ja havaitsemme (tutkimusympäristössä), että itse lihaksen pituus ei muutu juurikaan, kun taas elastiset elementit, kuten akillesjänne, venyy ja supistuu nopeasti. Yhtälailla koko kehon tasolla vaaditaan riittävä sisäinen jännite urheilijan massan osuessa maahan, jotta keho pysyy kontaktissa ‘tiukkana’ ja elastisuus saadaan mahdollisimman hyvin käyttöön.

Kimmoisuuden edellytyksenä on siis sopiva joustavuus alustakontaktissa yhdistettynä kehon sisäiseen jännitteeseen ulkoista vastusta/painetta vastaan. Superpalloon verrattuna ihmisliikkeeseen liittyy kuitenkin muutama muukin liikkuva osa ja tekijä. Ihmisen kimmoisuus-suorituskykyyn vaaditaan joustoliikkeen (liikkuvuus) oikeaa järjestystä ja määrää (liikehallinta) eri nivelissä, jännitteen (voima) oikeaa ajoitusta (nopeus) ja yhteistoimintaa (koordinaatio) kaikkien kehon osien kanssa. Kaikkea tietysti säätelee keskushermosto ja joskus varmaan rajoittaa voimantuoton tehoa suojellakseen kehoa liian suurilta voimilta. 

Sovelluksessa katsastetaan yksi liikekehittely-sovellus kimmoisuuden perustan rakentamisessa. Siinä keskitytään asematasolla jalkaterän ja nilkan kimmoisuuteen sekä koko vartalon nopean jännitteen tuottamiseen kontaktissa. Olennaista tässä sovelluksessa on, että kontakti maahan olisi ajallisesti erittäin lyhyt (<0.3 sek), jotta liike tulisi mahdollisimman paljon elastisista osista. Tämän vuoksi liikekehittely alkaa ‘avustuksella’ tai ‘kevennyksellä’ käyttäen tukea ja käsiä sopivasti apuna. Jokaisessa kehittelyn vaiheessa voi hyvin viipyä pidempäänkin, jotta ominaisuuden kehittymiselle ja rakenteiden vahvistumiselle annettaan tarpeeksi aikaa. Yksinkertaisuutensa vuoksi sovellus sopii esimerkiksi nuorten urheilijoiden ryhmälle yhdeksi kimmoisuuden opetusmetodiksi.

To every action there is always an opposed equal reaction
— Isaac Newton

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)


Elastiset asemat, ketjut ja lajiliikkeet

by tommi paavola in , ,


Periaate: Hermosto-johtoisuus (Taloudellisuus, tehokkuus, turvallisuus), Liikkeen varaus-tuotto
Sovellus: Elastiset liikepäädyt (asema, ketju ja lajiliike)

Ihmisliikkeen ja kehon harjoittaminen on kuin ‘myyntiammatti’, jossa tavoitteena on ‘myydä’ harjoitusärsyke. Ostajana on keskushermosto, elintoimintoja säätelevä ja suojeleva päätöksentekijä ja ‘osto’ on se haluttu harjoitusadaptaatio siirtyneenä liikkeeseen.  Mikäli harjoitusärsykkeen halutaan muuttuvan tavoitelluksi harjoitusadaptaatioksi tai -vaikutukseksi (siirtovaikutus lajisuoritukseen), on sen tarpeellisuudesta siis ensin vakuutettava keskushermosto, joka loppujen lopuksi säätelee kaikkien ominaisuuksien käyttöä liiketehtävissä.

Jos haluaa myydä tuloksekkaasti, on tunnettava ostaja mahdollisimman hyvin. Keskushermosto on kuin se tylsä ja asiavetoinen autonostaja, jota kiinnostaa lähinnä hinta, turvallisuus, energiankulutus ja käyttötarkoitus. Fysiologian kielelle käännettynä keskushermoston tiedustelu myyntitilanteessa voisi kuulostaa seuraavalta:

1)      Minkälaisia kustannuksia (kokonaiskuormitusta) harjoitusärsykkeestä muodostuu?
2)      Onko havaittavissa vaaroja, uhkia tai kipua (turvallisuus)?
3)      Säästääkö harjoitusvaikutus energiaa suorituksessa (taloudellisuus)?
4)      Miten harjoite parantaa liikettä ja vaikuttaa tehtävän onnistumiseen (spesifisyys)?

Keskushermosto ‘ostotilanteessa’ ei ole välttämättä kiinnostunut harjoitusvaikutuksesta samalla tavalla kuin meidän ‘tahtomme’ tai ‘toivomuksemme’. Keskushermosto ei suoranaisesti halua lisää voimaa, nopeutta tai liikkuvuutta, vaan selviytymistä, energian säästöä ja turvallisuutta. Näin ominaisuustavoitteemme eivät aina mene yksiin keskushermoston säätelytavoitteiden kanssa ja saavuttaakseemme halutut tulokset meidän tulisi ymmärtää keskushermoston näkökulma ja luoda harjoitusstrategia käsi kädessä hermoston toiminnan periaatteiden kanssa.  

Voimme toki myös ohittaa keskushermoston kontrollin ja päättää tahtoomme perustuen toteuttaa lähes minkälaisen harjoituksen tahansa. Ja silloin on toki mahdollista saavuttaa myös sellaisia harjoitusvaikutuksia, jotka eivät siirry tehtäväsuuntautuneisiin suorituksiin urheilussa ja elämässä tai ovat mahdollisesti jopa haitallisia terveyden kannalta. Esimerkki edellisestä voisi olla passiivinen liikkuvuus, jota ei saada käyttöön dynaamisessa ja koordinaatiota vaativassa lajisuorituksessa tai voima, joka kasvaa harjoitusliikkeessä, muttei muuta voimantuotto-ominaisuuksia paremmaksi itse liiketehtävässä.  Eli harjoitus on kyllä vaikuttanut yhdellä tasolla, mutta sitä ei pystytä ottamaan käyttöön toisella tasolla. Ollaan ikäänkuin päivitetty laitteiston suorituskykyä mutta ohjelmisto ei pysty hyödyntämään laitteiston suurempaa kapasiteettia. Tällöin toiminnan kokonaishyödyllisyys saattaa jopa kärsiä.

Elastisten elementtien hyödyntäminen liikkeessä on yksi kehon suosikkitavoista suorittaa liike tehokkaasti ja taloudellisesti. Tämä näkyy meidän perusliikkumisessa esimerkiksi vasemman ja oikean puolen vuorottelevassa liikkeessä (kävely, juoksu ym), koska se mahdollistaa elastisuuden hyödyntämisen niin yksittäisen lihas-jänne-yksikön kuin liikeketjunkin tasolla.  Elastisten elementtien käyttö säästää energiaa ja on siten kohtuullisen helppo ‘myydä’ keskushermostolle. Toisin sanoen, harjoittelu, joka parantaa liikkeen elastista kapasiteettia, siirtyy yleensä hyvin käyttöön lajisuorituksessa.

Sovelluksessa ihmetellään elastisuutta asema-, ketju- ja lajiliiketasolla. Tarkastelemme onko liikkeen pääty joustava ja ponnahtaako se kimmoisasti vai törmääkö liike päätyyn menettäen elastisen energian? Myös liikkeen turvallisuuden ja terveyden kannalta sopivasti joustava liikkeen pääty on olennaisen tärkeä, tai kuten Lenny Parracino on todennut: “When motion meets stillness, injury occurs.”

Notice that the stiffest tree is most easily cracked, while the bamboo or willow survives by bending with the wind.
— Bruce Lee

SUOMI 100 VUOTTA!!

Tämän vuoden kestävän 52-projektin tavoitteena on:

-          Kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea julkaisemalla kirjoitus per viikko vuoden ajan (52)

-          Osallistua suomalaiseen valmennuskeskusteluun ja kollektiiviseen kehittymiseen

-          Ihmetellä ihmisen liikkumisen periaatteita ja antaa niistä esimerkkejä ja sovelluksia

-          Antaa ‘uudet lasit’ fysiikkavalmennuksen tarkasteluun (uusi perspektiivi)

-          Piilottaa ‘pikku kiviä kenkään’ ajatusprosessin aktivoimiseksi (mukavuusalueen haastaminen)