Päivityksiä ja tarkennuksia lähteisiin omassa valmennusfilosofiassa

by tommi paavola


Applied Functional Sciences/ Principle-based movement training

Gray Institute www.grayinstitute.com

Real Movement, perspective on integrated motion & motor control; Adam Wolf.

Insights into functional training, Chuck Wolf

 

Non-linear pedagogy/ Non-lineaarinen pedagogia

Non-linear pedagogy in skill acquisition; Jia Yi Chow, Keith Davis, Chris Button, Ian Renshaw

Valmennustaito -blogi, Sami Kalaja www.valmennustaito.info

 

Motor skill acquisition/ Motorisen taidon oppiminen

Valmennustaito -blogi, Sami Kalaja www.valmennustaito.info

Nick Winkelmann, PhD https://www.slideshare.net/nwinkelman/presentations

Dexterity And its development; Nicholai Bernstein

The Athletic Skills model; Rene Wormhoudt, Geert Savelsbergh, Jan Willem Teunissen, Keith Davids

 

Art of Coaching/ Valmennuksen taito & taide & tiede

Conscious coaching; Brett Bartholomew

Athletic Development; Vern Gambetta www.gainnetwork.com


Todistan olevani väärässä

by tommi paavola in


Omien toimintapojen läpinäkyvä ja kriittinen reflektiointi kuuluu omaan valmennusfilosofiaani ja on mielestäni kehittymisen edellytys. Tämä ei muutosvastarintaveteraanille ole tietysti aina helppoa mutta uskaltaisin ehdottaa olevani avoin ainakin vakavasti pohtimaan olisiko hommissa parantamisen varaa. Ja koska ainahan niissä parantamisen varaa löytyy, on minulle vähitellen tullut tavaksi olla välillä brutaalin rehellinen ja kysyä itseltäni oikeasti vaikeita kysymyksiä. Kun ihmisluonto, tiedeväkeä myöten, pyrkii usein vain todistelemaan olevansa oikeassa, on vaihtelevan virkistävää ‘pakottaa’ itsensä etsimään reikiä ja puutteita omista teorioista ja käytännöistä. Yksi mentoreistani, professori David Tiberio, kehottikin, “tehdä parhaansa todistaakseen itsensä olevan väärässä” ennen kuin pyrkii todistelemaan oikeassa olemistaan.

En tiedä, johtuuko se lisääntyneestä vai vähentyneestä itseluottamuksesta, että itsekritiikkini kysymykset ovat tulleet aggressiivisemmiksi ja ‘vallankumouksellisiksi’, sillä kysymykseen vastaaminen tietyllä tavalla saattaa voimakkaasti muuttaa toimintatapoja ja tai jopa vetää maton alta koko toiminnalta paljastaen sen perimmäisen ongelman. Vastauksiahan ei ole edes olemassa kysymättömiin kysymyksiin ja silloin voidaan vaan jatkaa vanhaan malliin. Mutta mitä jos ‘vanha malli’ ei vaan tunnu toimivan tarpeeksi hyvin…?

Seuraavassa muutamia mielestäni radikaaleja kysymyksiä, joita olen viime aikoina esittänyt itselleni. Vastauksia täytyy mielestäni uskaltaa hiukan pohtia ennen kuin tyrmää koko kysymyksen, sillä se vähintäänkin ohjaa pohtimaan ja peilaamaan tekemisiään…

1.       Auttaako fysiikkaharjoitukseni oikeasti urheilijoita tulemaan lajissaan paremmaksi?

2.       Onko mahdollista, että fysiikkaharjoitukseni tekevät urheilijoista (suoraan/epäsuorasti) lajissaan huonompia?

3.       Olenko osa systeemiä, joka aiheuttaa nuorten urheilijoiden loppuun palamisen tai vaikka loukkaantumisen?

4.       Voisiko fysiikkaharjoitukseen käytetyn ajan käyttää urheilijan kannalta paremmin?

Vaikka vastaavat kysymykset aiheuttavat vähän sisäistä epämukavuutta, ovat ne mielestäni erinomaisia keinoja sellaisen tahtotilan synnyttämiseen, missä vilpittömästi halutaan parantaa toimintaa, eikä vain raahata mukana vanhoja turvallisia ‘halinalleja’, joista luopumista emme muuten uskalla edes ajatella.

Finish Strong!

Tommi