Kaikkein tärkein juttu

by tommi paavola in


Liikunta ja ammatti sen parissa on ollut minulle todella tärkeä juttu. Joskus taannoin olisin saattanut sanoa, tai ajatella ainakin, että se on se KAIKKEIN tärkein juttu. Liikkuminen, harjoittelu, valmentaminen ja kaikki siihen liittyvä. Ilman sitä identiteetti olisi ollut pahasti kadoksissa, tarkoitus hakusessa ja elämänkatsomuksellinen kriisi edessä…

Kriisi tuli. Vaikea selittää. Pitkä tarina.

“Rakastan” edelleen työtäni ja liikuntahommia, itse asiassa ehkä enemmänkin kuin ennen. Se ei kuitenkaan ole minulle enää se TÄRKEIN asia.

Voisin sanoa, että PERHE on kaikkein tärkein, mutta se ei olisi täysin totta…

Sillä kaikki maanpäälliset asiat saavat minulle todellisen merkityksensä ainoastaan taivaallisten asioiden kautta ja tarkemmin sanottuna Jeesuksessa.

Työ, perhe, elämä, urheilu ja kaikki muu nousee uuteen, ihmeelliseen arvoon, vasta Jumalan tuntemisen kautta. Sitä on vaikea ehkä ymmärtää. Usein se on itsellenikin tietyllä tavalla selittämätöntä, mutta samalla niin totta.

Jumalan sanan mukaan elämme maanpäällisen elämämme jälkeen Jumalan yhteydessä, tai hänestä erossa, oman tässä ajassa tehdyn päätöksemme perusteella.

Jos tämä siis on totta, on elämämme tärkein asia tutustua Jumalaan, joka on ilmestynyt meille Jeesuksessa ja rakentanut sillan ihmisen ja itsensä välille.

Jumalan Pojassa saan syntini anteeksi, iankaikkisen elämän lahjaksi ja yhteyden Häneen, joka on minut ainutlaatuisesti ja henkilökohtaisesti suunnitellut ja luonut. Siksi oma todellinen tarkoitukseni tässä elämässä voi muodostua ainoastaan suhteessa Jeesukseen.

Olen parempi aviomies, isä, ystävä ja valmentaja, kun elämäni on rakentunut tukevalle kalliolle omien hiekkalinnojeni sijasta, ne kun näköjään tuppaa myrskyssä sortumaan.

Finnish Strong!

Tommi

“The LORD is my rock and my fortress and my deliverer, my God, my rock, in whom I take refuge, my shield, and the horn of my salvation, my stronghold.” Psalm 18:2


Olenko mies ilman 'rintaa'?

by tommi paavola in


C.S. Lewis kirjoitti “We make men without chests and expect from them virtue and enterprise. We laugh at honor and are shocked to find traitors in our midst.”

Men without chests… millainen on mies ilman rintaa? Uskoakseni Lewis viittasi siihen, että kulttuurimme ja järjestelmämme tuottaa ihmisiä, joilla on pää, joka ajattelee, mutta ei sydäntä eikä sielua, eikä kutsumusta rohkeisiin, epäitsekkäisiin tekoihin. Me jopa taidamme nauraa kunnialle ja jaloudelle.

Aika rajusti sanottu, mutta totuus on, että tunnen tuon lausahduksen konfliktin itsekin sisälläni. Maailmassa on mielessäni paljon asioita, joita miehen kuuluisi tehdä, mutta joita hän ei jostain syystä tee. Meistä miehistä on tullut passiivisia kutsumuksessamme ja aktiivisia monessa muussa vähemmän tuotteliaassa touhussa.

Mikä sitten on miehen tehtävä tai kutsumus?

Eikö jotain värähdäkin sydämessäsi, kun näet tai kuulet esimerkin teosta, jossa ‘mies’ asettuu oman terveytensä, kunniansa tai henkensäkin uhalla puolustamaan tai pelastamaan jotain tai jonkun? Rohkeus, epäitsekkyys ja oikeudenmukaisuuden puolesta itsensä alttiiksi laittaminen saa edelleen median paikalle.

Tuollaiseen toimintaan sisältyy aina jollain tavalla elementti nimeltä ‘itsensä kieltäminen’. Aika suosittu termi ja konsepti, eikö vaan? :-)

Kun joka tuutista muistutetaan elämään oma unelmasi todeksi, niin ‘itsensä kieltäminen’ kuulostaa siltä kuin sorvaisisi pesapallomailan pyörän pinnojen väliin täydessa vauhdissa.  Siis oman hyvinvoinnin, mukavuuden tai jopa elämän uhraaminen jonkun toisen ihmisen tai oikeudenmukaisuuden toteutumisen takia. Radikaali, mutta mielestäni osuva kuvaus itsensä kieltämisestä näin Nelson Mandelan hautajaisviikolla.

Miten tämä sitten liittyy miehuuteen?

No armeijassahan kasvetaan pojista miehiksi. Parhaassa tapauksessa tämä onkin kyllä mahdollista. Miksi juuri armeijassa? Ainakin minulle oli uusi tilanne se, että jouduin ottamaan vastuun omien toimien lisäksi muidenkin touhuista. Toisin sanoen opin ehkä ensimmäistä kertaa huolehtimaan asioista ja ihmisistä epäitsekkäällä tavalla. Siinä suhteessa armeijassa ehkä kasvetaan miehiksi tai ainakin itse kävin läpi tuota prosessia taannoin Vekaranjärven metsissä. ‘Itsensä kieltäminen’ oli tosin tässä tapauksessa vähemmän vapaaehtoista.

Miehet haluavat usein olla johtajia. Vallassa on viehätystä mutta johtajuus taitaa olla ihan muuta. Kenraali Ehrnrooth kertoman mukaan johti joukkojaan edestä ja omalla esimerkillä. Suhteessa omaan asemaansa hän kielsi itsensä ja oikeutensa pysyä takalinjoilla ja altisti itsensä vihollisen tulelle. Todellisella johtajuudella on hintansa ja se maksetaan usein ‘itsensä kieltämisellä’, valuutalla, jonka arvo mittautetaan joskus verellä, kuten maanpuolustustehtävissä.

Mies voi tosin johtaa edestä missä tilanteessa vaan. Yhtenä vaikeimmista esimerkeistä on usein oma perhe ja lähipiiri, jossa itsensä kieltämisen mahdollisuuksia tarjoutuu  lukuisia ja useat niistä ovat oikeasti haastavia, joskus haastavampia kuin ne ‘oikeat’ sankarilliset teot. Tällöin itsensä kieltäminen maksaa meille myös.

Itsensä kieltäminen maksaa meille aina ja valuutta milla se maksetaan on,
a) nöyryys
b) omien oikeuksien vapaaehtoinen käyttämättä jättäminen
c) toisen henkilön palveleminen
d) rohkeus toimia itseen kohdistuvista seuraamuksista huolimatta
e) lähimmäisen rakkaus.

Vieläkö kuulostaa helpolta? Ei minulle ainakaan.

Voi että on välillä vaikeaa kieltää oma tahto ja siten itsensä. Usein liian vaikeaa. Mutta mietin: Olemmekohan luovuttaneet tuon konseptin aivan kokonaan elämästämme? Tulee mieleen, että onko painonpudotus tai fyysinen harjoittelu ainoita alueita elämässämme, joissa vielä jonkun verran ja ‘vapaaehtoisesti’ kiellämme itseltämme jotain.

On mielestäni miehekästä kieltää itsensä. Se on varmaan yksi niistä yksi miehuuden ja poikuuden eroista. Me miehet emme usein kasva ollenkaan pojista miehiksi, vaan jäämme sinne hiekkalaatikolle leikkimään, kinastelemaan ja mehutarjoilua vaatimaan. Odotamme jonkun toisen, ehkä naisen, tekevän aloitteen nöyryydessä ja rohkeudessa. Epäilemättä tehtävä ei ole ainoastaan miesten, mutta itse voin tehdä vain oman velvollisuuteni ja tehtäväni, en kenenkään muun. Maailma tarvitsee minusta rohkeita miehiä, jotka uskaltavat, itsensä kieltämällä, tehdä asioita toisten hyväksi, niin perheessa, töissä, kuin Timbuktussakin.

Maailmankaikkeuden suurin ‘itsensä kieltämisen’ hetki tapahtui noin 2000 vuotta sitten Getsemanen puutarhassa, kun Jeesus rukoili, ettei hänen tarvitsisi mennä ristille ja ottaa maailman syntejä harteilleen mutta samassa lauseessa asetti Jumalan tahdon ja viisauden oman tahtonsa yläpuolelle ja luovutti siten oman itsemääräämisoikeuden elämäänsä. Jeesus maksoi näin hengellään minun ja sinun vapaudesta – siksi Hän oli maan päälle tullut ensimmäisenä jouluna. Mission accomplished!

“Toisen posken kääntäminen” ei myöskään tarkoittanut luovutusta tai pasifismia sen itsensa vuoksi , vaan tietoista pitäytymistä tunteen reaktiosta; esimerkki itsensä kieltämisestä, kun mieli teki kurmottaa kuonoon ja kostaa. Jeesus antoi itsessään täydellisen esimerkin johtamisesta, nöyryydestä ja rakkaudesta mutta samalla perimmäisestä rohkeudesta.

En omassa tahdossani, teoissani tai edes ajatuksissani kykene itseäni kieltämään Jumalan Pojan tavoin, mutta en halua myöskään olla ‘mies ilman rintaa’ ja rohkeutta vailla. Siihen voin pyytää apua Herralta, Hän on kokenut tuon haasteen itse.

Be brave & Finnish Strong!

Tommi

"Do nothing from selfish ambition or conceit, but in humility count others more significant than yourselves. Let each of you look not only to his own interests, but also to the interests of others.

Have this mind among yourselves, which is yours in Christ Jesus, who, though he was in the form of God, did not count equality with God a thing to be grasped, but emptied himself, by taking the form of a servant, being born in the likeness of men.

And being found in human form, he humbled himself by becoming obedient to the point of death, even death on a cross." Philippians 2:3-8

 


Mikä on suurin etäisyys maailmassa?

by tommi paavola in


Mitä tapahtuu sisälläsi, kun näet uutisen katastrofista, joka on tuhonnut kodit ja surmannut lukemattoman määrän ihmisiä? Perheenjäsenet etsivät toisiaan, miehet hautaavat kuolleita, talot ovat raunioina ja vettä eikä ruokaa löydy eloonjääneille. Mitä liikkuu mielessäsi? Liikahtaako mikään sydämessäsi? Vai siirrytkö sulavasti maailman katastrofiuutisista Urheiluruudun tai viimeisimmän zombie-sarjan viihdytyksen ääreen? Kysyn itseltäni tämän kysymyksen; miksi ja milloin sydämestäni tuli niin kylmä, että voin seurata ihmisten todellista kärsimystä livenä töllöstä, tuijotella lisää  fiktioviihteen muodossa ja sitten nukkua rauhassa omassa mukavassa sängyssä.

Keskustelemme maailman katastrofeista usein niin älyllisellä, tieteellisellä ja rationaalisella tasolla. Olemme ihmeissämme  taifuunin meteorologisista faktoista ja pidämme kirjaa kuolleiden määrästä niin kuin lätkäpelin tuloksista. Reaktioistamme havaitsee, että yhteys aivojen ja sydämen välillä on heikko ellei olematon. Joku taisi sanoakin, että pisin matka tai etäisyys maailmassa on matka päästä sydämeen.

Oireiden testaaminen on usein keino ongelman  tai sairauden diagnosointiin. Diagnosoi itse oma tilasi sydämesi suhteen. Tarkkaile reaktiotasi uutisten aikana; katastrofiuutisiahan ei tarvitse kauaa odottaa. Mitä tunnet vai tunnetko mitään? Nouseeko sinussa halu auttaa? Herääkö empatiasi?

Diagnoosi omasta sydämestäni on usein: ’kylmä kuin kivi’. Ja vaikka tuntemuksia olisikin herännyt, niin niiden käsittelyn vaikeuden vuoksi työnnän ne helposti syrjään. Toivotamme toki kaikenlaiset muut tunteet ilman filtteriä sisuksiimme ja laitamme ne myös käytäntöön impulssiostosten tai treenifiilistelyn muodossa. Mutta ne tunteet, jotka voisivat oikeasti aiheuttaa meissä käytännön auttamisen toimen, on paljon helpompi pysäyttää jo portilla.

Uskon, ettei näin tarvitsisi tai pitäisi olla. Tunteilla on tärkeä merkitys mutta luulen niiden olevan kulttuurissamme voimakkaassa epätasapainossa. Annamme täyden vallan tunteille, jotka ohjaavat kohti omaa mielihyvää ja rajoitamme niitä, jotka kenties johtaisivat hiukan toiseen suuntaan.

Oma kylmä sydämeni pehmenee vain Jumalan sanan lukemisen ja rukouksen kautta. Ne herkistävät ja murentavat kovaa ja kylmää sydäntäni. Tarjolla tänä päivänä on niin paljon sydämenkovetusmateriaalia mediaviihteen ja tietenkin myös oman elämän haasteiden ja vaikeuksien muodossa. On helppo sulkea ovi syvemmälle sydämeen ja intellektualisoida asiat.  Tässä me suomalaiset olemme aika hyviä mielestäni. Itse olen ainakin hyvä esimerkki.

"A new heart also will I give you, and a new spirit will I put within you; and I will take away the stony heart out of your flesh, and I will give you a heart of flesh." Ezekiel 36:26

Finnish strong with a soft heart!

Tommi


Maailma valehtelee

by tommi paavola in


Valhe 1. “Ei toivoa”

Uutiset eri muodoissaan kertovat karua tarinaa maailmalla tapahtuvista asioista. Hyviä uutisia näyttäisi olevan vähemmän kuin huonoja, tai ainakin ne niin meille välitetään. Jos noita tapahtumia miettii yhtään syvällisemmin ja antaa niiden todellisuuden vaikuttaa hetken niin ei ihme, jos toivottomuus iskee mieleen. Tulevaisuus näyttää uutisten perusteella koko lailla kehnolta, vai olenko itse vain toivoton pessimisti?

Mutta ei toivottomuutta tarvitse lähteä kaukaisista maanjäristyksistä tai sodista asti etsimään, se tulee kyllä ihan kotiovelle asti, ja ihan kutsumattakin. Suomessa ei tosin varmaankaan ole toivottomuutta, kun asiat on ylipäätään aika hyvin…? Itse asiassa useiden tilastojen ja tutkimusten mukaan Suomi on viimeinen paikka missä “toivottomuutta” pitäisi esiintyä, siellähän asuu maailman onnellisin kansa. Tutkimus on opettanut niin. Näin minulta oppilaat Amerikassa kysyvät: “Onko Suomi oikeasti maailman onnellisin maa ja varustettu onnellisimmilla asukkailla?”

Asiat ovat saattaneet muuttua siitä, kun tämä pessimisti lähti ulkomaille, mutta taannoin 90-luvulla “toivottomuutta” esiintyi kyllä Suomessakin. Tunnustan, että itsekin olen “toivottomuutta” kokenut, kun olen vahingossa miettinyt asioita liikaa. Ei pitäisi ruveta miettimään…

Valhe 2. “Ei tarkoitusta”

Tämä “tarkoituksettomuus” saattanee olla yhteydessä tuohon edelliseen aika kiinteästi. No kyllähän maailma yrittää tuota tarkoitusta meille kovasti luoda, mutta kerta toisensa jälkeen eri elämän toiminnot epäonnistuvat täyttämään elämän tarkoitukselle tarkoitetun kolon sydämessä. Monet ovat yrittäneet täyttää sen työllä, mutta useimmat ovat havainneet työn merkityksen olevan lähinnä perustarpeiden tyydyttäjä hengissäsäilymisen suhteen. Elanto täytyy toki hankkia, mutta elämäntarkoitusta työtehtävistä etsivä pettyy melko suurella todennäköisyydellä. Perhe koetaan aika syvällisesti ja monelle se on varmaan yksi hyvä vastaus, tai arvaus, elämän todelliseksi tarkoitukseksi. Tosin avioerotilastot ja perheiden ongelmat yleensä saattavat viitata siihen, että jotain vieläkin syvällisempää tarkoitusta voisi olla olemassa. Yleisesti ottaen ihmissuhteista on varmaan löydettävissä oikeitakin johtolankoja tarkoituksen metsästäjälle.

Maailma opettaa monella tapaa ettei tarkoitusta ole, vaikka sisimmässä oleva ohjelmisto tuntuu työntävän pinnalle päinvastaisia tuntemuksia. On aika rankkaa sisäistää ajatus siitä, että elämällä ja minulla ei ole tarkoitusta. Jos ei siitä synny toivottomuutta, niin ei mistään. Jos tarkkailet ympäristösi ja vaikkapa markkinoinnin viestintäkeinoja, niin havaitset helposti, että kaiken takana on tarkoituksen ja merkityksen liittäminen ulkoiseen. Sisäistä tai syvällistä ja kestävää tarkoitusta näistä ei tietenkään löydy ja silti tämän ymmärtävänäkin tyydymme jatkuvasti tuohon hetkelliseen ja emotionaaliseen halvan tarkoituksen fiilikseen. Tällähän meidät kerta toisensa jälkeen saadaan imaistua kaupallisuuden, mediaviihteen tai erotiikan houkutuksiin. Tarkoitus, joka on ‘made in china’ vai olisiko se ‘made in usa’? Tosin kotimainen ‘tarkoitus’ ei taida olla yhtään laadukkaampaa.

Valhe 3. “Ei rajoja eikä seuraamuksia”

Olemme synnyttäneet kulttuurin, missä EI on kielletty vastaus. Jos jotain haluaa, niin sitä täytyy saada, oli kysymys sitten mistä haluamisen kohteesta tahansa. Jos se ei ole tarjolla, niin järjestämme asian jotain kautta, laittomasti tai laillisesti. Jos ihmiselle sanoo EI, niin siitä tulee se ‘arkku’, joka täytyy ehdottomasti avata. Ehkä sinne on piilotettu se tarkoitus tai suuri salaisuus . Tai ehkä sinne täytyy päästä vain siksi, että sinne on nimenomaan kielletty menemästä. Näin tuntuu asiat menevän meilla jo kotona 3-vuotiaan kanssa. Ihmisen tarve kapinoida rajoja vastaan alkaa jo nuoresta iästä. Vanhempina yritämme opettaa, että rajojen ylityksestä on seuraamuksia. Emme opeta näitä asioita ilkeyttämme, vaan suojellaksemme lasta fyysisiltä ja psyykkisiltä vahingoilta ja seuraamuksilta.

Aikuisena meillä on maailmalliset auktoriteetit loppujen lopuksi aika vähissä, ainakin Suomessa. Laki ja oikeuslaitos muistuttaa meitä seuraamuksista suhteessa tiettyihin toimiin. Nämä ovat niitä asioita, joita voidaan selkeästi määritellä, mutta miten on kaikkien laissa määrittelemättömien asioiden suhteen. Eihän kaikkea voi oikeuslaitoksen alaisuuteen laittaa. Jotkut radikaalit Amerikassa ovat ehdottaneet, että lakeja ei pitäisi olla kuin yksi: “ei saa tuottaa väkivaltaa toiselle” tai jotain sinne päin. No sehän varmaan toimisikin erinomaisesti, hehe. Käytännössä kuitenkin vaikuttaisi siltä, että ainostaan seuraamukset rajoittavat ihmisen toimintaa. Sakot tai vankila toimivat vielä useimmissa paikoissa aika hyvin. Omaisuuden tai vapauden menetyksen uhka siis luo toiminnalle rajoja.

Yhteiskunta antaa meille ohjeistuksen tiettyihin elämän alueisiin ja mitä tapahtuu, jos ohjeita ei noudata. Lakien ulkopuolella toimivat kuitenkin samat seuraamuksen lait. Ei ole laitonta syödä pelkästään perunalastuja ruoaksi mutta seuraamukset silläkin on. Ei ole laitonta tehdä joka päivä penkkipunnerrusta kaikkien muiden harjoitteiden kustannuksella mutta siitäkin toki seuraa ennen pitkää jotain. Ei ole laitonta kertoa hävyttömiä vitsejä päivästä päivään, mutta silläkin on tietyt seuraamuksensa. Niin, seuraamuksia on monenlaisia ja monella tasolla, ei ainoastaan ulkoisessa kehossamme. Ehkä jotkut kiellot ja rajat onkin asetettu meidän suojelemiseksemme, vaikka suuressa viisaudessamme haluamme niitä aina olla siirtämässä.

Vastaus valheisiin

Jeesus on Jumalan vastaus maailman valheisiin. Hänessä on toivo minulle ja muille, kaikille kansoille ja ihmisille. Hän muuttaa toivottomuuden toivoksi ja herättää  sielultaan kuolleet ja kuivuneet eläviksi. Hänessä toteutuu myös tarkoitus, elämän yleinen tarkoitus Jumalan yhteydessä elämisessä ja yksilön henkilökohtainen tarkoitus kullekin täsmä-luodussa tehtävässä. Jeesus myös antaa armon kiusausten keskellä elävälle, maailman valheisiin vajonneelle ja rajoja vastaan kapinoineelle. Hän antaa juotavaksi elämän vettä, joka tyydyttään rauhattoman sielun tarpeen juosta paikasta toiseen, ihmisestä toiseen ja tavarasta toiseen. Jeesus on elämän vesi, joka ei lopu kesken, vaan kerta toisensa jälkeen sammuttaa janon ja nälän. Jeesus ei luvannut vaikeuksista vapaata elämää, mutta lupasi voimansa ja voittonsa maailman melskeissä ja kamppailuissa.

Ristin voimassa,

Tommi


Pohja näkyvissä!

by tommi paavola in


Usein kuulee sanottavan, että “ihminen on pohjimmiltaan hyvä olento.” Mikäli tämä on totta, niin itse olen varmaan se poikkeus, joka vahvistaa säännön. Minusta en ole ollenkaan pohjimmiltani “hyvä”. Tai kaipa se taas riippuu siitä miten “hyvä” määritellään. Tai mitä on se “pohjimmiltaan”?

Onko hyvyys erilaisten moraalisten rikkeiden poissaoloa? Vai onko se ihmiskunnan keskiarvopahuuden yläpuolella olemista? Kenties lain rikkominen olisi hyvyyden raja-aitojen ylittämistä?

En tiedä sinusta, mutta kun itseltäni tulee se “pohja” näkyviin, niin aina se ei ole kovin kaunista katseltavaa tai kuunneltavaa. Se “pohjimmaisuushan” tulee esille mielestäni ainakin silloin, kun vähän ravistellaan, sekoitellaan ja kaivellaan. Elämän pienet ja isot kriisit paljastavat sitä pohjaa silloin tällöin. Kriisin syvyys ja kesto usein vaikuttavat siihen miten paljon pohjimmaisuus pulpahtaa pinnalle. Omat kriisini ovat ainakin tuoneet pohjasta vähemmän “hyviä” ominaisuuksia pintaan. Yhtenä esimerkkinä on sairaus ja krooninen kipu, joka omassa vaelluksessani toi esille kaikenlaista pohjasakkaa.

Toisaalta myös sanomalehteä lukiessa saa mielestäni jotain kuvaa siitä miten ihminen vastaa kriisitilanteessa ja miten se pohjimmaisuus ilmenee. Useimmat uutiset eivät ole kovin mukavaa luettavaa. Maailman kriisit ovat mittakaavaltaan ja intensiteetiltään monesti hiukan toisenlaisia kuin meillä Suomessa on totuttu. Kriisejä tulee kuitenkin jokaisen elämässä ja monesti tiukat tilanteet paljastavat totuutta omasta pohjastamme. Kuten kuuluisa koripallovalmentaja John Wooden sanoi: “Ei urheilu kehitä luonnetta, se paljastaa vaan millainen se luonne on.” Samaa voisi sanoa varmaan monista muista elämäntilanteista ja haasteista. Täytyy joskus tosiaan ihmetellä sitä miten jo virkistyshenkinen puulaakijalkapallo voi kaivaa esille sitä pohjimmaisuutta - aika lähellä se pohja siis taitaa kuitenkin olla.

Jos ihmisen pohjimmainen hyvyys olisi totta, niin  esimerkiksi globaalinen tasa-arvo toteutuisi kohtuullisen helposti. Maailman köyhimpien ja näkäisimpien ja heikoimpien pelastaminen vaatisi tasa-arvoa esimerkiksi ruoan ja veden ja perusasumisen kriteereiden suhteen. Tämähan toteutuisi suht hyvin jakamalla omaisuutemme sitä tarvitsevien kesken ja edes kohtuuttomasti ei tarvitsisi kärsiä prosessissa itse. Eikö jo pelkästään maailman ja ihmisen itsekkyys, itseni mukaanlukien, todista siitä, että pohjimmiltaan hyvän ihmiskunnan maapallolla tällaista kestämätöntä tasa-arvoa ei olisi olemassa. Vai miksi sitten 21 000 lasta kuolee päivässä syihin, jotka ovat ennaltaehkäistävissä? Tai miksi joka sekunti jossain pain maailmaa lapsi myydään orjuuteen? Minkä hienon termin voimme tälle antaa, jotta pääsemme tästä pälkähästä ja silti kutsua itseämme pohjimmiltamme hyviksi?

Sivilisaatio ja korkea koulutus on muuttanut tiettyjä asioita mutta toisaalta kliinisempi ja teknologiaan nojaava “pohjimmaisuus” on lisääntynyt. Oman kodin yksityisyydessä voi jo tietokoneella osallistua monenlaiseen toimintaan, jotka eivät ole pelkästään rikollisia mutta useimpien määrittelyn perusteella hyvyyden vastakohtia.

Joku fiksu tuumasi, että “Even the most compelling evidence does not seem to change man’s high opinion of himself.” Eli vapaasti suomentaen: “Edes kaikkien vakuuttavimmat todisteet eivät näytä muuttavan ihmisen mielipidettä omasta erinomaisuudestaan.”

Maapallolla on kävellyt yksi henkilö, joka on ollut pohjimmiltaan hyvä. Jeesus Kristus on ainoa, jonka pohjimmaisuutta kaivellessa tulee esille vain lisää hyvyyttä. Hän oli ihmisenä hyvä ja on Jumalana hyvä ja sen takia kykenevä pelastamaan ihmiskunnan ja tarjoamaan jokaiselle yksilölle pelastusta ja vapautusta pohjimmaisuudestaan. Kaikkein ’hyvin’ asia, jonka itse voin tehdä, on kertoa hyvästä paimenesta, joka maksaa velat ja kantaa maailman, minun ja sinun, “pohjimmaisuuden” ja antaa samalla vielä uuden elämän.

Good News! Finish Strong!

Tommi


Transformers

by tommi paavola in


Transformation eli muodonmuutos! Suomalainen sana ei itselleni ehkä kommunikoi tuon ilmiön kokonaisvaltaisuutta tarpeeksi perusteellisesti. Muodonmuutos viittaisi kenties enemmän ulkoisen ‘muodon’, fyysisen olemuksen, muutokseen. ‘Transformation’ termi englannin kielessä taas tuntuisi sisältävän syvemmän viestin. No ‘muodon’-muutostahan monet tietysti pääasiassa hakevat esimerkiksi personal training- ja painonhallintapalveluista. Toisaalta potentiaali moniulotteisempaankin muutokseen on olemassa.

En usko, että “self help”-kirjojen lueskelusta on hirveästi hyötyä. Olisimme varmaan nähneet jo huomattavia muutoksia kanssaihmisissä ja kultuurissamme, mikäli nuo lukemattomat heikkouksiamme alleviivaavat opukset kirjakaupoissa johtaisivat todelliseen muutokseen. Monet näistä kirjoista tosin aivan oikein ‘diagnosoivat’ ongelmiamme; esiintymispelkoa, itseluottamuksen puutetta, haitallisia tapoja ja monia muita oireita, joita meiltä kaikilta löytyy. Lukiessamme nyökyttelemme päätämme ja myhäilemme, kuinka hieno kirja taas tuli luettua ja miten mahtavia ajatuksia siinä oli. Noin minunkin kuuluu elää. Mittaammeko koskaan noiden kirjojen opiskelun tuloksia? Muutuinko oikeasti suuntaan tai toiseen, rehellisen objektiivisesti tarkasteltuna? No tottahan hyödyllisiä ohjeita ja tekniikoita löytyy useista kirjoista vaikkapa elämänhallintaan tai kuntoilun aloittamiseen, mutta muutummeko sisältäpäin ollenkaan vai jääkö tulos helposti pinnalliseksi käyttäytymismallin uudistamiseksi?

Omassa elämässäni olen havainnut sisäisten ‘muodonmuutoksien’ vähitellen todella tapahtuvan, mutta ainoastaan hengellisen herätyksen ja “antautumisen” tuloksena, en fyysisellä yrittämisellä ja tsemppaamisella. Toki olen aina ollut aika hyvä seuraamaan ohjeita ja komentoja ja syntyyhän niinkin jonkunlaisia tuloksia, varsinkin tuossa fysiikka-ulottuvuudessa. Mutta sisäisissä prosesseissa muutokset ovat vaikeampia ja usein toteammekin persoonallisuutemme ominaisuuksien olevan muuttumattomia. “Minä vaan olen tällainen…”

Raamattu kertoo Pyhän Hengen hedelmistä eli vaikutuksesta ihmisen elämässä. Niitä ovat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen. Nämä ovat kaikki sellaisia ominaisuuksia, joita on vaikea vaan puristaa ulos kovalla yrityksellä, vaikka kotvasen pystyy varmaan teeskentelemäänkin joitain näistä. Jos itse olen muuttunut missään näistä parempaan suuntaan, niin se ei todellakaan ole omaa tekoani. Jeesus voi muuttaa minunkin kaltaiseni luonnostani itsekkään ja usein sävyisästä kaukana olevan enemmän itsensä kaltaisekseen. Kriteerinä tosin on, että antaa kontrollin Jeesuksen käsiin ja antaa hänen tehdä työnsä. Meille kontrolli-addikteille ihmisille tämä ei olekaan niin helppoa. No valmista ei tosin tässä elämässä tule, mutta otan mielelläni vastaan kaiken ekstran ilon ja rauhan ja itsehillinnän mitä annetaan.

Ihmiset usein etsivät niitä ihmeitä todisteeksi Jumalan olemassaolosta. Jos vaikka kaikki sodat loppuisivat tai kaikki sairaudet paranisivat. En tiedä, miksi niin ei ole käynyt, mutta ehkä vieläkin suurempi todistus on ”muuttunut elämä” Jeesukseen luottamisen tuloksena.

Finish Strong, strong Finnish!

Tommi

Joh 15: 4. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
5. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
6. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
7. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.
8. Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.
9. Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.
10. Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
11. Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.

Mission Impossible!!

by tommi paavola in


Monet ovat yrittäneet seurata Jeesuksen opetuksia kovalla tsempillä ja yrityksellä. Kuuliaisesti pyritään antamaan köyhille ja rukoilemaan päivittäin, lukemaan Raamattua ja käymään kirkossakin säännöllisesti. Välillä ottaa tiukille mutta sitten taas nohevoidutaan (onko edes oikea sana?) ja otetaan itseä niskasta kiinni ja luvataan taas tehdä kaikki ‘oikein’ niinkuin tiukalla dieetillä konsanaan. Moniahan näistä rutiineista toki kyetäänkin koko lailla hyvin toteuttamaan ihan jo pelkällä tahdon voimalla; niiinhän meitä on aina opetettu, että itsekurilla ja systemaattisuudella ja rutiineilla saadaan niitä tuloksia.

Tätäkö se sitten on? Omin voimin punnerretaan, jaksaa jaksaa…, oma on oma on…, ja taaskaan ei yhtään tarvinnut apua keneltäkään, yliluonnollisesta avusta nyt puhumattakaan.

Jos Jeesuksen opetuksia tarkastelee hiukan enemmän, niin havaitaan, että monet niistä ovat niin älyllisesti, emotionaalisesti ja fyysisesti paljon haastavampia, kuin pelkkä sunnuntaiaamuna puolinukuksissa kirkkoon raahautuminen. Johan sekin on monelle aivan mahdottoman oloista, mutta ei siinä vielä mitään, luepa vaikka ote Vuorisaarnasta Matteuksen evankeliumista:

Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, 45 jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. 46 Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin?47 Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?48 Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. (Matteus 5:45-48)

Oho, jos tämä ei ole Mission Impossible niin sitten ei ole mikään. Millä motivaatiolla tai voimalla kykenisin rakastamaan vihamiehiäni? Tämän tokaisi tuo mies Jeesus, jonka päänahkaa jatkuvasti metsästettiin. Ei ollut siis kysymys jostain teoreettisista vihamiehistä, vaan ihan oikeasti fyysistä henkeäkin uhkaavista tyypeistä. Ja silti rakastamaan kehotetaan… kyllä moneen juttuun omasta tsempistä inspiraatiota löytyy mutta ei ehkä tähän. Johonkin se raja on vedettävä, eikö niin? Tietyt asiat ovat vaan inhimillisestä näkökulmasta aika mahdottomia ja tuo Jeesuksen standardi ‘rakastamisesta’ on aika vieras monelle meistä. Usein ajattelemme pikemminkin, että meillä on oikeus olla rakastamatta sellaisia, jotka meistä viis veisaa. Jeesus kuitenkin kutsuu siunaamaan vihamiehiäkin. Kirkkoon pystyn vielä kenties omin voimineni pääsemään, mutta ei minusta  itsestäni löydy sellaista rakkautta, joka ‘vihulaista’ rakastaisi. Miksi sitten sellaiseen kehotetaan…?

No, sitten Raamattu opettaa meille myös…
Apostoli Paavali toteaa:“Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa” (Filippiläiskirje 4:13)
ja
Jeesus sanoo: “…Ilman minua te ette saa aikaan mitään” (Johanneksen evankeliumi 15:5)

Kaikki nuo inhimillisesti ns. mahdottomat teot ovat mahdollisia Jeesuksen antamin voimin. Tunteet, itsetunto ja usein järkikin vastustaa vihamiehen rakastamista ja anteeksiantoa. Koston himo ja katkeruus on tutumpia tunteita. Minä ja Maailma ei anneta anteeksi väärin tehneelle.

Jeesus antaa anteeksi ja niin on Hän käskenyt minuakin tekemään. Mission Impossible on mahdollinen, jos antaa Jeesuksen tehdä omassa sydämessä työnsä. Onko vihamiehen siunaaminen ja anteeksianto helppoa? Ei ole, muutenhan sen voisimme tehdä omin voiminkin. Näissä toimissa ja tilanteissa olen täysin riippuvainen Jeesuksen antamasta voimasta. Tiedän myös, että minulle on annettu anteeksi ja siksi minunkin tulee antaa anteeksi. Sehän kuulostaa oikeastaan ihan reilulta. Kysymys on kai vain siitä, ymmärränkö tarvitsevani anteeksiantoa itse? Mie tartten...

Hengen voimailua! Finish Strong!

Tommi

"The heart is deceitful above all things and beyond cure. Who can understand it?"Jeremiah 17:9


Kaikkivaltiaan katu-uskottavuus ihmisten käsissä?

by tommi paavola in


Usein ihmetyttää miksi Jumala, kun kerran on viisaudessaan suuri, antoi ilosanomansa levittämisen tehtävän ihmisille. Kuinka vajavainen ihminen pystyisi välittämään täysin ennenkuulumattoman anteeksiannon sanoman, kun samalla hän usein erehtyy, mokaa, satuttaa toista, tuomitsee  tai muuten vaan ajaa muut vielä kauemmaksi Jumalasta. Miten mina voisin olla rakkauden lähettiläs, kun olen itsekin niin keskeneräinen kulkija ja kaukana täydellisestä. Eikö se ole hirveän huonoa mainosta antaa tällaisten levittää evankeliumia. Ei ainakaan mikään mainostoimisto tai pr-firma käyttäisi vastaavassa tehtävässä. Luulisi, että heti kun on kerran mokannut niin Jumala vetää sponsorit pois niin kuin Tiger:ilta tai Lance:lta ikään. Meneehän siinä aika helposti Kaikkivaltiaan katu-uskottavuus, kun omat joukot tuhrivat mainetta, vaikkakin usein ehkä vahingossakin.

Vai onko tässä toimintatavassa kuitenkin joku ajatus takana? Keskeneräiset Jeesuksen seuraajat levittämässä uskomatonta rakkauden sanomaa. Sanomaa, johon uskovillakaan ei olisi oikeutta, ellei armo ja anteeksiantamus olisi vielä paljon suurempaa kuin tekemämme virheet. Usein kai monille jää kuva uskovaisista täydellisyyden tavoittelijoina Jeesuksen seuraamisen sijaan ja tietynlainen huokauksen helpotus ja kaipa joskus naurukin maailmalla pääsee, kun uskovainen lankeaa tai erehtyy.

Mielenkiintoista on se, että Jeesukseen suhtauduttiin aivan samalla tavalla, vaikka hän ei koskaan syntiä tehnyt. Häntä ei saatu mistään virheestä kiinni, vaikka lopulta syyllisenä rankaistiinkin, kun totesi olevansa Jumalan poika. Puhtaus ja synnittömyys ei siis sekään riittänyt, että kaikki ihmiset olisivat häneen uskoneet.

Ehkä Jumalan yliluonnollinen ja epäinhimillinen rakkaus tulee hyvin esille joskus juuri uskovaisten vajavuudessa. Herran voima tulee esille parhaiten heikkoudessa, sanoo Raamatun teksti (2 Kor 12:9). Hänen rakkautensa syvyys ja leveys kattaa inhimilliset virheet ja ihan koko maailman synnit. Rakkauden määritelmä on Jumalalle ihan erilainen kuin meille. Me ihmiset rakastamme niitä, jotka rakkauden tavalla tai toisella ansaitsevat, emme niitä, jotka mielestämme eivät sitä ansaitse.  Jeesus sen sijaan rakasti minua jo silloin, kun mina vielä häntä suuresti karsastin ja välttelin. On inhimillisesti epämukavaa ajatella, että joku antoi oman henkensä puolestani, jotta minä mahdollisesti jonain päivänä kääntyisin tämän henkilön puoleen. Hän meni Jerusalemiin 2000 vuotta sitten tietäen siellä tapahtuvan kidutuksen, ristinkuoleman ja pahuuden tapahtuvan siksi, että minulla ja sinulla olisi omasta tahdostamme mahdollisuus ottaa vastaan hänen sovitustyönsä. Ihmiskunnan orjuudesta vapauttamiseksi kelpasi vain täydellinen ja virheetön uhri, Jumalan karitsa, ja ristillä kuollessaan Jeesuksen tehtävä oli suoritettu.

Jos katsot ihmiseen erehtymättömyyden tai todellisen rakkauden esimerkkinä niin tulet pian pettymään. Uskovaisten seurakunta on syntisten sairaala, ei täydellisten kerho. Käännä katseeksi sen sijaan Jeesukseen, joka kelpaa esimerkiksi ja jokaisen meidän henkilökohtaiseksi pelastajaksi. Hän tuli näyttämään meille miltä Jumala itse näyttää ja miten Hän toimii, vielä tänäänkin.

Siunattua Pääsiäistä!

Tommi

“Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella.” Heprealaiskirje 12:1-2


Pain is just weakness leaving the body...?

by tommi paavola in


Monta vuotta sitten osallistuin Amerikan merijalkaväen leikkimieliseen leuanvetokilpailuun paikallisilla kalaruokamessuilla. Riittävän määrän teknisesti hyväksyttäviä leuanvetorimpuiluja suorittanut voitti itselleen mustan T-paidan, jonka selässä luki “pain is just weakness leaving the body” eli huonosti suomennettuna  “kipu on vain merkki heikkouden lähtemisestä kehosta”. Idea oli toisin sanoen, että heikkous lähtee kärsimällä harjoittelun/koulutuksen vaivoja ja kipuja.

Tuolloin nuoren miehen innolla ja fyysisen harjoittelun ‘rankaisemana’ kannoin ylpeänä uutta merijalkaväen logolla varustettua T-paitaani. Olin harjoitellut rankasti ja tunsin ansainneeni tämän statussymbolin. En kuitenkaan välttämättä ymmärtänyt, että kipua on monenlaista ja että itse aiheutettu harjoituksen epämukavuus ja kipu on kontrolloitua, lyhytkestoista ja vapaaehtoista. Myöhemmin jouduin havaitsemaan, että kipua toisenlaistakin, ja että tämä heikkouden poistaminen vaatii ehkä enemmän kuin 48 tuntia kestävän penkkipunnerruksesta aiheutuneen lihasarkuuden.

Jos olet kokenut kroonista kipua sairaudesta, onnettomuudesta tai loukkaantumisesta johtuvaa, niin tiedät millaista tuo ‘toisenlainen kipu’ on. Se ei ole kontrolloitua, lyhytkestoista eikä vapaaehtoista. Sen syy saattaa olla epävarma, sen loppua ei ole aina tiedossa eikä sen intensiteetti ole omissa käsissä. Selkärankareumaan liittyy usein S-I –nivelen tulehdus, joka saattaa olla erittäin kivulias. Itselläni ei ole mitenkään korkea kivunsietokyky mutta yleisestikin tämä tulehdus kuvataan aika ikäväksi; tämä johtunee sacro-iliac-nivelen rakenteesta ja vaikeudesta tahdonalaisesti kontrolloida sen liikettä. Joka tapauksessa kipu oli sitä luokkaa, että esimerkiksi sängyssä maatessa kääntyminen vatsalta selälle kesti noin viisi minuuttia yrittäessäni kierähtää varovasti salamanomaista hengityksen keskeyttävää kipua välttäen. Tämä oli vaihtelevasti kroonista useamman vuoden ajan.

No näinä aikoina ei tehnyt mieli laittaa samaa T-paitaa päälle. Ei tuntunut siltä, että heikkous oli lähdössä, pikemminkin päinvastoin. Kipujen kestäessä ja kroonistuessa ei oikein tiedä mihin suuntaan elämä lähtee kulkemaan, jos mihinkään. Tulevaisuuden suunnitelmat ei kiinnosta, masennus iskee päälle, ärtynyt nivel aiheuttaa ärtyneen mielen ja itseensä käpertynyt tila vie helposti kaikki ajatukset vain ja ainostaan kivun välttämiseen.

Olisihan se hienoa ja voitokasta sanoa, että omin voimin ja hampaita purren sieltä noustiin suomalaisen sisun siivittämänä. Helposti saattaisi unohtua miten yön tunteina kädet ristissä itkeskeltiin. Eihän se kyllä kiillota itseluottamustani yhtään, mutta onpahan ainakin totta. Miten krooninen kipu lopulta helpotti, sitä en osaa oikein selittää, mutta ei lääkkeillä eika omalla tsempillä ainakaan.

Kipua on monenlaista. Voitto on ainakin siinä, että omassa heikkoudessakin Jumala on vahva ja auttaa. Ja siinä, että kroonista kipua koettuaan empatia muita kohtaan lisääntyy kummasti. Ja siinä, että tuntee  taas ihmiskehoa ja sen toimintaa vähän paremmin. Ja siinä, että oma ylpeys pysyy ehkä vähän paremmin aisoissa taas.

Niinpä, kyllä kai “pain is the weakness leaving the body” mutta ei ihan niin kun itse suunnittelin…

Finish Strong Finnish!

Tommi

 "I can do all things in Christ who strengthens me." Phil 4:13.


Tavallisen tallaajan tavallisia tekojako?

by tommi paavola in


Ei minulla koskaan ollut kovin syntinen olo. Suhteellisesti tarkasteltuna ja moniin muihin ihmisiin verrattuna “rikosrekisterini” olikin kohtuullisen puhdas. En ollut yhteiskunnan ja kulttuurien normeilla arvioituna ns. etsittyjen listalla ja olin varmaankin joskus jopa keskiarvoa ‘kiltimpi’ Suomen kansalainen. Tekojeni perusteella minua ei voitaisi syyttää ainakaan missään valtion instituutiossa. Eli aika tavallisesta tallaajasta, hyveineni ja paheineni,  kanssaihmisieni seurassa varmaan kävisin.

Joskus tuntuu, että ns. pohjalta nousseiden uskoontulo on paljon helpompi käsittää. Kadulla eläneen rikollisen tai toivottoman narkkarin uskoontulon monet ymmärtävät paremmin, onhan sieltä epäilemättä paljon vaikeampi nousta itse ylös ja yhteiskunnallisestikin ajateltuna heidän elämänsä on usein jo ‘tuomittua’. Ja kyllähän he varmaan itsekin ovat ymmärtäneet joutuneensa harhateille ja kenties uskovatkin olevansa syyllisiä tilaansa ja ehkä jopa tunnistavat syntisyytensä. “No hyvä, että löysi tarkoituksen elämälleen”; ajattelemme neutraalisti  ja suljemme pois mahdollisuuden,että tuo tarkoitus koskisi myös meitä.

Tavallisen tallaajan onkin ehkä vaikeampaa erottaa lain ja yhteiskunnan normit raamatullisesta synnin käsitteestä. Minulle ainakin on ollut. Ovathan Mooseksen esittelemät Kymmenen Käskyäkin osittain myös oikeuslaitoksen kriteereiden kanssa yhdenmukaisia, älä tapa, älä varasta jne. Näihin synteihinhän en ole syyllistynyt, joten olen siis varmaan koko lailla synnitön tai ainakin pikkutekijä moneen muuhun verrattuna, eikö niin?

No mitä jos ajatukseni, tekemättömät teot ja laiminlyöntini, sanomani sanat, sydämeni kylmyys, ihmissuhteiden rikkomukseni, ylpeyteni, kateuteni, vihani, himoni, anteeksiantamattomuuteni sekä Jumalan tahdon hylkääminen olisivat tuomittavia tekoja?

Tai millainen power point –esitys saataisiin, jos pääni ja sydämeni syvin ja yksityisin sisältö heijastettaisiin seinälle kaikkien nähtäväksi. Nekin ajatukset, joista vain itse olen tietoinen. Nekin tekojeni motiivit, joita kukaan muu ei näe eikä kuule.  Silloin olisin ainakin itse pahassa pulassa. Mutta silloinhan kukaan ei taitaisi tuomiolta selviäisi syyttömänä. Taitaa olla totta, että mikäli meille ei avaudu oma syntisyytemme, niin anteeksianto ja katumuskin ovat aika turhia konsepteja.

Uskommeko siis Jumalan standardiin, joka paljastaa kaikkien meidän vajavaisuutemme ja syntimme, vai luotammeko niihin maailman mittareihin ja ihmisen lakeihin, joiden perusteella elämästämme ei vaadita tiliä, tuomiosta puhumattakaan?

Jumalan standardin hyväksyminen olisi kestämäton ja toivoton tilanne ilman Jeesuksen kärsimää tuomiota meidän puolestamme. Tuomio pantiin täytäntöön Golgatalla ristillä noin 2000 vuotta sitten, kärsittiin kaikessa täyteydessään, menneet ja tulevat synnit. Mistään ei Jumalankaan oikeusistuimessa tuomita kahdesti, joten olemme lunastetut ja tuomiosta vapaat, jos otamme tuon Jeesuksen teon uskossa vastaan, syntejämme katuen ja uutta elämän suuntaa anoen.

Ristin voitossa loppuun saakka!

Tommi
"Jesus did not come into this world to make bad people good. He came into this world to make dead people live." Ravi Zacharias.


Viivyttelyn piirinmestari & Uskoontulo

by tommi paavola in


Itse olen ollut uskon asioissa pitkän tien kulkija. Prosessi uskoontulon osalta ei ollut ‘kuin salama kirkkaalta taivaalta”, vaan oli pikemminkin pitkä painimatsi Jumalan kanssa. Oikeastaan se oli ehkä enemmänkin painia omien ennakkoluulojen ja pelkojen kanssa. Kun sitä miettii jotain asiaa tarpeeksi pitkään, niin keksii kyllä aika paljon tekosyitä, jottei pohdiskeltu asia tulisi missään vaiheessa liian ajankohtaiseksi. Viivyttely on oma taiteen lajinsa ja vaatii paljon luovuutta.

Ehkä uskon asiat kolkuttelevat omalla ovellasi ja vaikka yrität niitä pois työntää, niin jotenkin ne aina löytävät sinut ja alkavat kenties ahdistaakin. Itse taannoin koin näin. Silloin tuli sellainen vaikea olo kun, joku alkoi jutella niitä Jeesus-juttuja. Voipi olla, että nämä minunkin turinat tuovat sellaista ärsytystä mieleen. Olen muuten kohtelias mies, mutta tätä ärsytystä en pyydä anteeksi, niin tärkeä tämä asia on.

Rohkenen sinullekin sanoa suoraan, että nyt on se aika lopettaa viivyttely ja tehdä oma ratkaisu uskon asioissa. Elä rimpuile yhtä pitkään kuin minä. Ota ylpeyden haarniska pois päältä ja vaihda se valkoisiin vapauden kledjuihin, jotka saa kun uskoo Jeesukseen. Emme tiedä mitä huominen tuo, mutta tulevaisuutta voi katsella rauhalla ja luottamuksella, kun on jättänyt taakkansa ristin juurelle.

Tässä on pari jaetta Raamatusta, jotka kertovat tiivistetysti uskoontulosta:

Roomalaiskirjeestä poimittu ns. Roman Road

3:23 “Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.”

6:23 “Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

5:8 “Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.

10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."

10:9 "Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan."

Jos haluat kysyä jotain aiheesta, niin kirjoittele tuolla contact-sivulla minulle suoraan. :-)

Finish Strong!

Tommi


Sandyn vierailu New Jerseyssä

by tommi paavola in


Valmistauduin Sandyn vierailuun virittämällä vieraanvaraisuuteni huippuunsa; ostin kaasua generaattoriin, varmistin vesipumppujen toiminnan kellarissa, kahlitsin ulkokalusteet maahan kiinni ja testasin taskulamput ja retkikeittimen. Sandy oli tulossa, kutsuttuna tai ei, ja edellisen vuoden myrskystä hiukan säikähtäneenä yritin varautua parhaani mukaan. Perheellisenä sitä tietysti miettii asioita joskus ylisuojelevallakin mentaliteetilla. Uhka kaatuvista puista, vesivahingoista ja sähkökatkoksista jätti hiukan voimattoman fiiliksen perheen turvassa pitämisen osalta.

Tänne Yhdysvaltain Itä-rannikolle osunut ‘hirmumyrsky’ Sandy herätteli tosiaan tällä viikolla ajattelemaan omaa pienuutta luonnonvoimien jyllätessä. Tuhot monilla alueilla New Jerseyssä ja etenkin rannikolla, olivat aika yllättävänkin suuria, tosin hurrikaaneista tälä alueella ei ole juuri kokemusta, joten vertailukohdat ovat koko lailla olemattomia. Täällä sisämaassa New Jerseyssä tuuli oli se eniten vahinkoja tuottanut myrskyn elementti. Omalta pihalta ei kaatunut kuin postilaatikko ja parimetrinen mänty mutta naapurilla oli heikompi tilanne kaatuvan puun kahmaistua talosta palasen mukanaan. Onneksi ketään ei tuossa osassa taloa ollut. Monella New Jersey:läisellä on aika paljon pahempia tarinoita Sandyn veirailusta.

Suomessa 80- ja 90-luvulla kasvaneelle kokemus ulkopuolisesta ja ylivoimaiselta tuntuvasta uhasta on aika vieras. Ulkopoliittisia tai luonnonvoimiin liittyviä katastrofeja on muistissa ja kokemuksissa vähän ja henkeä tai elintapaa uhkaavia ilmiöitä tai asioita en ole juuri isänmaani tantereilla kokenut. Vaikka olenkin erittäin kiitollinen siitä, että olen saanut kasvaa turvallisessa ja ‘vaarattomassa’ ympäristössä, niin olen havainnut sen jättäneen jäljen, joka ei ei kenties aina ole niin positiivinen.

Miten niin?

Vasta myöhemmin olen alkanut oivaltaa, miten tietyllä tavalla epärealistisen kuvan se antaa maailmasta ja elämästä. Minulta meni pitkään ennen kuin tajusin, että kaikki ei olekaan ihan omista voimista kiinni, fyysisistä tai henkisistä niinikään. Kaikkea ei pysty hallitsemaan ja elämä onkin vähemmän omissa käsissä kuin olin luullut. Sen tietysti nämä luonnonmullistuksetkin opettavat, että sitä on aika pieni ja avuton. Kun tunne, ja ennen kaikkea tieto, omasta voimattomuudesta ja pienuudesta todella kolahtaa, niin tulee turvaton olo. Ylpeys sekä luottamus siihen omaan yrittämiseen rakoilee pahoin ja ymmärrys maailman ja oman elämänkin hallitsemattomuudesta johtaa, ainakin itselläni, vakaviin pohdintoihin.

Jos ei itseensä voi luottaa edes omana pelastajanaan niin miten sitten muiden, oman perheen vaikkapa. Tämä on minusta yksi epämukavimmista mutta samalla terveellisimmistä ajatuksista, joita elämän esteradalla voi syntyä. Samalla, kun ymmärtää olleensa etuoikeutettu kasvamisympäristönsä suhteen Suomessa, niin sitä tajuaa nukkuneensa pommiin, kun todellisuuden herätyskello pirisi. Maailma todellakin on aika epävarma paikka ja ennemmin tai myöhemmin siihen meistä itse kukin unestaan havahtuu.

Kun elämän monenlaiset myrskyt iskevät rantaan; katastrofi, oma tai läheisen sairaus, sota, onnettomuus tai vaikkapa hurrikaani, niin toivoa ei voi laittaa omiin voimiin, sillä ne eivät millään riitä. Talvi- ja Jatkosodan aikana monet sen keksivät ja polvistuivat rukoilemaan nöyrtyneenä pelastusta itselleen ja Suomelle. Nöyryys on meille ihmisille vaikeaa ja siksi sitä varmaan esiintyykin lähinnä vaikeissa olosuhteissa. Vaikeina aikoina Jumala usein kutsuu, kun muuten emme varmaan kuuntelisi. Hän kuitenkin kuuntelee aina, kun häntä avuksi huudamme, sen olen itse kokenut. Vieläkin sorrun omiin voimiini ja suunnitelmiini luottamiseen, mutta muistutukset omasta rajallisuudesta tulevat hiukan useammin kuin ennen, ei pääse niin helposti unohtamaan.

Tommi

“Sinä, Herra, olet minun kilpeni ja kunniani.
Sinä olet minun auttajani,
Sinä, minun vanhurskauteni Jumala, joka ahdingossa avarrat minun tilani,
Sinä yksin olet minun suojani.”

Psalmeista 1-10.


Tommin tarinaa selkärankareumasta ja uskosta

by tommi paavola in


Oma elämäntarinani ei ehkä olisi Bestseller-listan kärjessä, vaikka siitä joku kirjaa innostuisi kirjoittamaankin. En ole huippu-urheilija, kuuluisuus, poliitikko enkä ihmeparantaja. Olen siis niin sanotusti sellainen ‘tavallinen’ ihminen…vaikkei ihmisyydessä ja elämässä oikeasti mitään ‘tavallisuutta’ taida olla olemassakaan. ‘Tavallinen’ kun kuulostaa ehkä vähän tylsältä ja vaikka monella tavalla voisin elämääni kuvailla, niin tylsäksi en varmaan kehtaisi kutsua.

Tähän mennessä matkamittariini on kertynyt 37 elinvuotta. Suurin osa siitä on vietetty Suomessa ja viimeiset 11 vuotta New Jerseyssä Yhdysvalloissa. Suomessa olikin hyvä kasvaa ja elää. Ensimmäiset 25 vuotta olivatkin sellaista ‘helppoa’ elämää, jossa elon haasteet ja vaikeudet olivat kontrolloituja sekä omin voimin voitettavissa. Itsetunto ja luottamus oman onnen seppään olivat huipussaan ja siihen malliin sitten taottiinkin.   Joku fiksu on sanotutkin, että ihmiskunnan (tai vaikkapa Rooman) rappion syynä eivät ole sen kipu ja vaikeudet vaan sen 'nautinnot' tai 'helppo elama'.

Ensimmäinen vakava isku kuolemattomuuden ja ylpeyden panssariin oli diagnoosi sairaudesta. Selkärankareuma-tuomio meni puolustuksesta kerralla läpi ja suoraan elämäntarkoitus-osastolle. Valittaminen alkoikin välittömästi. Kuinka on mahdollista, että terveelle miehelle tulee selkärankareuma?? Eikö tähän oikeasti ole mitään parannuskeinoa? Miten käy minun ammattini ja ‘identiteettini’ (, jonka kuvittelin olevan sama kuin personal trainer/valmentaja)?  Ja tietysti perinteinen Why me God, why?

Yli kymmenen vuotta sairastettuani, mitä ihmeellisempiä oireita koettuani ja liikunnan lähestulkoon hylättyäni, olen nyt voinut paljon paremmin. Liikkumisen kyky ja ilo ovat todellisia lahjoja, nyt sen vasta ymmärrän. Syitä parantumiseeni en loogisella päättelyllä löydä. Onneksi lääkkeillä pystyttiin oireita lievittämään, mutta tämän sairausprosessin aikana luottamus sydämen tasolla siirtyi itsestä ja ihmisen keksinnoista Raamatun sanan lupauksiin. Selkärankareuman kokeminen onkin nyt yksi niitä asioita mitä en vaihtaisi pois, se opetti minulle nöyryyttä ja uskoa siihen mikä on näkymätöntä silmälle mutta totta sielulle ja sydämelle.            

Kysymykseni siitä mikä on elämän tarkoitus, kuka minä oikeasti olen ja mihin mina olen menossa saa kaikki vastauksen Jeesuksessa, Jumalan Pojassa. Pelkoa tulevaisuudesta ei tarvitse olla, kun syntini ovat anteeksiannetut Jeesuksen ristinkuolemassa ja todellinen elämäni herätetty ylösnousemuksessa. Ilmainen Ilosanoma ja Voitto minulle ja sinulle.        

On mielenkiintoista, että tähän elämäni merkittävimpään asiaan tai aiheeseen minulla itselläni ei ole ollut mitään ansiota. Juuri tämän asian vuoksi jopa minunkin tarinani kelpaa julkaistavaksi, vaikka näin epämuodollisestikin. Muuten en taitaisi viitsiä kirjoitella ja pyytää sinua kuluttamaan kallista aikaasi turinointieni lueskeluun. Onhan sinulla omakin tarinasi, joka ei varmasti kalpene omien sotamuistojeni rinnalla.      

Voimaa ja rauhaa sinulle,

Tommi Paavola


Finnish Strong blogin taustaa

by tommi paavola in


Tämä blogi on aloitettu syyskuussa 2012. Finnish Strong –blogissa tarkoitukseni on kirjoitella vapaamuotoisesti fyysiseen harjoitteluun, valmennukseen ja yleensäkin elämään liittyvistä asioista niin kehon, mielen kuin hengellisyydenkin tasolla. Sisällöltään kirjoittelut poikkeavat jonkun verran ns. varhaisemmasta tuotannosta (hehheh...), joihin kuuluvat mm. www.toiminnallinenharjoittelu.com  (kirjoittelua toiminnallisesta harjoittelusta) sekä www.facebook.com/toiminnallinenharjoittelu (yleistä ihmisliikkeen ihmettelyä).

Kirjoittelu ja sisällön tuottaminen on toimiva työkalu itselleni asioiden hahmottamisen helpottamiseksi sekä pääkopan sisällön jäsentelyyn.  Lisäksi sen julkistaminen näin blogimuodossa muodostaa sopivasti positiivista painetta niin laadun kuin säännöllisyydenkin suhteen.

Finnish Strong -nimi juontaa juurensa
1) Englannin kieliseen sanontaan ‘finish strong!’ eli suomeksi ‘loppuun saakka vahvasti’ tai vähän vapaammin “jaksaa, jaksaa”.
2) ns. suomalaiseen voimaan, joka yhdistää niin henkisen kuin fyysisenkin kestävyyden, sisun ja raa’an voiman ja ehkä itsepäisyydenkin. Uskon, että juuristamme edelleen löytyy sitä puhdasta, pullamössöstä vapaata, suomalaista voimaa. 
3. Ja lisäksi yleisellä tasolla siihen, että ‘tehdään asiat loppuun saakka’, ei vain aloiteta tekemään innolla, vaan viedään asiat loppuun silloinkin , kun ei niin enää huvita.

Tommi Paavola

BLOGI KATEGORIAT