Got peace? (Onko rauhaa?)

by tommi paavola in


Maailma tarvitsee rauhaa. Kansat toivovat rauhaa. Perheet kaipaavat rauhaa. Ihmiset etsivät rauhaa.

Oletko sinä löytänyt rauhan?

Vai tiedämmekö edes mitä ‘rauha’ on?

Onko rauha vain sitä, että konfliktia ei nyt ole käynnissä? Vähän niinkuin ‘terveys’ olisi ainoastaan ‘sairauden’ poissaoloa.

Vai onko rauha jotain suurempaa, kokonaisvaltaisempaa ja syvempää?

Maailmassamme ei koskaan ole ollut yhtä paljon rauhattomuutta kuin viimeisten 100 vuoden aikana, varsinkin jos rauhattomuus määritellään konfliktien ja niissä kärsivien ihmisten määrällä.

Yksityisten ihmisten rauhattomuus näkyy myös monella eri mittarilla, vaikka näennäinen hyvinvointi on jatkuvasti parantunut monessa paikassa.

Itse kamppailen myös rauhattomuuden kanssa ja tiedän varsin hyvin mistä todellista ja pysyvää rauhaa en tule löytämään. Pidän hiljaisuudesta, liikunnasta, lukemisesta, musiikista ja hyvästä seurasta mutta hetken rentoutumisen lisäksi en rauhaa ole niistä saanut.

En ole saavuttanut rauhaa yrittämällä kovemmin, olemalla ystävällisempi, antamalla hyväntekeväisyyteen tai lukemalla kirjaa meditoinnista.

Niin maailmassa kuin lähellämme on meneillään sotia ja konflikteja, näkyviä ja kuuluvia sellaisia, mutta sisällämme on meneillään näkymätön konflikti, joka ei anna meille rauhaa.

Rauhaan on kuitenkin olemassa tie. Rauhan tietä yhdistää yksi teema – anteeksianto. Me emme kuitenkaan itse kykene anteeksiannon prosessia aloittamaan. Jumala tarjoaa meille anteeksiannon ja rauhan Poikansa Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemisessa. Han kutsuu meidät kaikki rauhaan kanssaan. Rauhasta Jumalan kanssa alkaa sisäinen rauhamme, joka ei riipu olosuhteista ja ulkoisista tekijöistä. Kamppailun ja konfliktin loppuminen sisäisesti mahdollistaa myös rauhan ulkoisesti. Syntiemme anteeksianto ja rauhan prosessi luovat edellytykset myös ihmisten väliseen anteeksiantoon.  

Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran. Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.” Toinen korinttolaiskirje 5:17-21

Finnish strong with peace!

Tommi

PS: Rauhanprosessi on päivittäistä anteeksiantamuksen ja rauhan vastaanottamista, sillä joka päivä syntyy uusia niin sisäisiä kuin ulkoisiakin konflikteja. Mutta kiitos Herralle, jokainen päiva tarjoaa uuden armon…


Odota!

by tommi paavola in


Kirjoitan tätä keskellä voimakkaan ja ajoittain ahdistavan odotuksen keskellä. Odottamisen konsepti kuuluu niin teologisesti kuin hengellisesti kristinuskoon ja itse asiassa ihan jokaisen ihmisen arkeen ja elämään. Taivalluksemme varrelle mahtuu monia tilanteita ja hetkiä, lyhyitä ja pitkiä, joissa odotetaan. Talvella odotetaan kesää, koulussa odotetaan kellon soimista, töissä odotetaan ylennystä ja kotona odotetaan ruokaa tai karkkipäivää ja sitten taas armeijassa kiirehditään odottamaan. Joskus odotetaan positiivisia asioita ja tapahtumia, joskus taas negatiivisia ja pelottavia juttuja.

Odottaminen on kuin kestävyysharjoittelua, joka ei tunnu loppuvan ollenkaan. Fyysisessä harjoittelussa on useimmiten itse loppujen lopuksi kontrollissa siitä, milloin harjoitus päättyy. Mutta joskus elämässä odottaminen testaa ja venyttää toden teolla omia äärirajoja ja aiheuttaa ylikuormituksen tai ärsykkeen, joka on reilusti epämukavuusalueella. Voimme olettaa, että fyysisen harjoittelun tavoin, odottaminen kehittää kykyämme odottaa, mutta se vaikuttaa myös olevan yksi ‘testeistä’, joka mittaa, mutta myös kehittää luottamustamme, kärsivällisyyttämme ja uskoamme.

Odottamisessa, tai sen puutteessa, demonstroituu hyvin miten kaukana Jumalan aikataloudesta olemme nykyään. Yritämme hotkia elämyksiä ja hetkiä mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa. Täytämme pienetkin odotuksen hetket stimulaatiolla, informaatiolla ja kaikella mahdollisella täytteellä, jotta emme ‘hukkaisi’ aikaa tai tylsistyisi. Pitää oikein miettiä mitä bussipysäkillä odottaessa tai lääkärin odotushuoneessa tuli ennen vanhaan tehtyä ja pohdittua – varmaan meni sekin aika ihan hukkaan, kun ei ollut vielä keksitty miten sen voisi käyttää ‘tehokkaasti’.

Raamatun lehdillä odottaminen on usein toistuva teema, lähestulkoon yksi kantava sellainen. Miten tätä tulisi tulkita? Miksi odottamisella olisi niin suuri merkitys? Ja miksi ylipäänsä odottaa, jos sitä mitenkään pystyy välttämään?

Jesajan kirja (40:30-31) antaa meille yhden tutuimmista ja rohkaisevimmista Raamatun jakeista odottamiseen liittyen:

“Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.”

Kukapa ei välillä väsyisi ja kokisi heikkoutta. Silloinhan se odottaminen juuri vaikeaa onkin. Se on vähän kuin menisi hurjan nälkäisenä ruokaostoksille – ei silloin enää jaksakaan odottaa kodin ruokapöytää, vaan päätyy helposti karkki- ja suklaahyllyille. Kuinka moni meistä jaksaa odottaa Herraa, kun seuraavaa askelta ei ole näkyvissä ja odotus vaan jatkuu ja jatkuu? Onko minulla uskoa ja luottamusta Jumalan ajoitukseen vai rapisevatko ne nopean tyydytyksen karkkipussit heti kun vastaus kestää?

Odottaminen on epäilemättä luonnettamme kehittävä harjoitus ja testi, joka valmistaa meitä tulevaan. Mutta samalla Kaikkivaltiaan Jumalan ajoitus perustuu aina parhaaseen mahdolliseen tietoon ja viisauteen, niin menneestä, nykyisestä kuin tulevaisuudestakin. Kun tämä viisaus yhdistyy täydelliseen rakkauteen ja suunnitelmaan meidän parhaaksemme, on helpompi ymmärtää odottamisen merkitys ja suurempi tarkoitus.

Herraa odottavat saavat uuden voiman! Finnish Strong!

Tommi


Oletko mieluummin vahva vai heikko?

by tommi paavola in


Minäkin olen mieluummin vahva. Olisin mielelläni vahva, nopea ja älykäs. Lisäksi haluaisin olla erinomainen esiintyjä, kitaravirtuoosi ja loistokas futispelaaja. No eipä harmittaisi myöskään, jos olisin kauhean rikas, mahdottoman komea ja vaikutusvaltainen.

On herättelevää havaita, että tämä ‘toivelista’ on täynnä itseäni. Kukaan muu ei suoranaisesti hyötyisi yhdenkään toiveen toteutumisesta, kuin vain minä itse. Voisin tietysti manipuloida mieleni ajattelemaan, että kun olisin rikas, niin antaisin tietysti paljon hyväntekeväisyyteen ja käyttäisin kaikki lahjakkuuteni maailman yhteiseksi hyväksi. Mutta jos muiden etu olisi todella tavoitteeni, niin toiveenikin näyttäisivät alunperinkin vähän toisenlaisilta.

On mielenkiintoinen ‘harjoitus’ miettiä omia tavoitteita, toiveita ja unelmia. Ne paljastavat jotain perimmäistä sydämemme syvyyksistä. Ne valaisevat juttuja pimeässä kuin taskulamppu valottomassa kellarissa jättäen pohtimaan, että pitäisiköhän noita juttuja vähän availla ja uskaltaa katsoa sisälle.

Parikymmentä vuotta sitten olin fyysisesti vahva, omasta mielestäni ainakin. Ajatukset pyörivät vahvuuden lisäämisen tavoitteissa ja strategioissa. Pidin vahvuuttani myös yhtenä todistuksena oikeasta uravalinnasta. Nyt olen suhteellisesti mitaten ‘heikko’, mutta intohimo ja innostus fyysisen harjoittelun ja valmennuksen alalla ei ole lientynyt ja valmennukseen on jopa syntynyt uutta syvyyttä ja tarkoitusta.

Raamatun mukaan Jumala sanoi kroonisesta vaivasta kärsivälle Paavalille: “Minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2 Kor 12:9) Paradoksaalinen lause, joka tunkeutuu sielun ja järjen välimaille aiheuttaen epämukavuutta yhdellä tasolla ja rauhaa sekä toivoa toisella. Yksi lause kokonaisuudesta irrallisena on tietenkin puutteellinen tapa tutkia mitään tekstiä ja sen kontekstia mutta lyhykäisyydessäänkin se kertoo Jumalan tavasta nähdä ‘vahvuuksia’ ja ‘heikkouksia’.

Muistan edelleen hyvin, kun kymmenen vuotta sitten ajoin New Jerseystä Long Islandille pitämään workshoppia personal trainereille paikallisella kuntosalilla. Suunnitelmat oli tehty, ja kuten aina, tavoitteena oli oppia ja opettaa itse liikkumalla, learning-by-doing. Sakroiliitti-tulehdus oli kuitenkin toista mieltä ja pysäkoityäni auton kuntosalin eteen jäin ratin taakse istumaan, koska vasemman jalan liikuttaminen oli niin kivuliasta, etten päässyt autosta ulos. Itkettyäni ja naurettuani tilanteelle pääsin kuitenkin nilkuttamaan salille. Selitin asian yleisölle, pyysin anteeksi vaivalloisuuttani ja pidimme workshopin ‘normaalisti’. En kokenut lainkaan onnistuvani tehtävässä ja lopussakin pahoittelin vielä sairaalloisuuttani. Olin valmis lähtemään vaikka palkkiotta takaisin, mutta sitten alkoivat kiittelyt - en ole koko urani aikana saanut vastaavaa positiivista palautetta mistään tapahtumasta. Kahden tunnin ajomatka Long Island Expressway:llä ruuhkassa olikin ollut etukäteen hyvää aikaa rukoilla apua heikkoon fiilikseen.

Heikkous voi olla se elämän suurin vahvuus, jos sen antaa oikeisiin käsiin. Heikkous voi auttaa meitä tajuamaan oman sydämemme itsekkyyden. Se voi lisätä meidän empatiaamme muita kohtaan. Heikkous on haavoittuvainen tila, joka voi tehdä meistä helpommin lähestyttävämpiä. Se voi myös johtaa positiivisella tavalla uuden luomiseen ja merkitykselliseen muutokseen elämässä.

Fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti heikot ja köyhät saavat lohdutuksen, avun ja voiman. Tyhjään astiaan on nimittäin helpompi kaataa kuin täyteen sellaiseen. Jumala kutsuu luokseen tietenkin myös kauniit ja rohkeat sekä täydelliset ja terveet yhtä lailla kuin heikot ja sairaatkin – tuo kutsu on toimitettu kaikille meille, RSVP.

Finnish Strong in Christ!

Tommi


Taivaallista tulitukea

by tommi paavola in


Nuorena pojankloppina yksi harrastuneisuuteni kohteista liittyi Suomen sotahistorian, ja etenkin Talvisodan ja Jatkosodan, tutkimiseen. Samoihin aikoihin myös tulevaisuus ja ura Puolustusvoimain riveissä vaikutti todennäköiseltä mahdollisuudelta. Isänmaan puolustamisessa yhdistyi sopivasti jalo ideologia, miehinen kiinnostus aseisiin, fyysinen harjoittelu sekä sotilaan elämän askeettisuus, ehdottomuus ja yksinkertaisuus. Vieläkin kirjahyllyistäni löytyy runsaasti kirjoja Suomen sodista, Mannerheimista ja veteraanien sankariteoista – arvostus asiaa kohtaan näkyi siinäkin, että kun muuttokonttia Yhdysvaltoihin pakattiin ja vain tarvittava otettiin, iso kokoelma paksuja kirjoja aiheen tiimoilta lähti Atlantin yli mukaan.

Sisu, sankaruus ja sodan torjuntavoiton kertomukset kylvivät sellaisen ihmettelyn siemenen, joka on kasvanut pitkään, tosin piilossa itseltänikin viime vuosikymmenien ajan. Nuorukaisena samaistumisen kohde oli varmaan Antti Rokan kaltaiset sankarit, joiden rohkeus ja sotataidot olivat vailla vertaa. Oma samaistuminen, tai ehkäpä ihannointikin, kohdistui siihen ihmeelliseen, sankarilliseen ja itsensä uhraavaan Tuntemattomaan Sotilaaseen, joka pystykorvalla tai Suomi-konepistoolilla tuimasti ja tarkasti puolusti maatamme.

Arvostukseni veteraaneja kohtaan on kenties edelleenkin noussut mutta myös tuulahdus minulle uudempaa tietoa on sekoittunut omaan kokonaisnäkemykseen etenkin Talvi- ja Jatkosodan tapahtumista. Ja vaikka edelleen uskon myös suomalaisen sisun ja sotataitojen olleen merkittävässä asemassa, varsinkin puolustussuunnan taisteluissa, on vaikea olla huomioimatta raportteja, jotka kutsuvat Suomen itsenäisyyden säilyttänytta torjuntavoittoa ‘ihmeeksi’, ja nimenomaan yliluonnolliseksi sellaiseksi. Menemättä tarkemmin itse noihin yksityiskohtiin, lukija voi halutessaan lueskella vaikkapa seuraavan tekstin tai katsoa tämän esityksen, joista loytyy todella mielenkiintoista tarinaa.

En ole muuten vielä Louhimiehen Tuntematonta Sotilasta päässyt näkemään, toivottavasti näemme sen pian myös New Yorkissa, missä Lincoln Centerin elokuvateatteri näyttää vastaanvanlaisia ulkomaisia elokuvia.

“Tuntematon” tai “näkymätön” sotilas esiintyy myös Raamatun sivuilla, missä useammassa kohtaa Jumala mainitaan ihmeellisten taistelutapahtumien keskiössä. Tutuimpana niistä ehkä Davidin ja Goljatin kohtaaminen, joka saattaisi sopia vertailuksi myös Suomen ja Venäjän kokoeroa havainnollistettaessa. Tässä taistelussa Daavid kaataa Goljatin fyysisesti lingolla, mutta todellisuudessa voitto on saavutettu Jumalan siunauksen johdosta, ja jonka voimassa Daavid rohkeasti toimii.

Mutta Daavid vastasi: "Sinä tulet minua vastaan mukanasi miekka, tappara ja keihäs, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimessä. (1 Sam 17:45)

Lukuisat Vanhan Testamentin taistelukuvauksista sisältävät erilaisia ‘ihmeitä’ ja yliluonnollisia tapahtumia.

Toinen esimerkki Joosuan kirjasta:

Kun amorilaiset kohtasivat Israelin sotajoukon, Herra saattoi heidät pakokauhun valtaan, ja Joosua sai heistä Gibeonin luona suuren voiton.(Joosuan kirja 10:10)

Kolmas esimerkki 2. Aikakirjasta:

Samalla hetkellä, kun laulajat alkoivat riemuhuudoin ylistää Herraa, lähetti Herra väijyksissä olleen joukon Juudaan hyökkäävien ammonilaisten, moabilaisten ja Seirin vuoriston miesten sekaan. Kaikki nämä lyötiin, sillä ammonilaiset ja moabilaiset kävivät säikähdyksissään Seirin vuoriston miesten kimppuun surmaten heitä. Tuhottuaan Seirin miehet he ryhtyivät tuhoamaan toisiaan. (2 aikakirja 20:22, painotus oma)

Tapio Tiihosen väitöskirjassa Karjalan Kannaksen suurtaistelusta kesällä 1944 dokumentoitiin samantyyppinen tilanne missä puna-armeijan panssarivaunut hyökkäsivät omiaan vastaan sekaannuksen tuloksena. Väitöskirja ei tosin osaa kertoa siitä, että Eversti Kai Savonjousi oli suurhyökkäykseen aikaan turvannut epätoivoisessa tilanteessa rukouksen voimaan monien muiden tavoin kymmenien panssarivaunujen vyöryessä läpi. Vastaavia raportteja on lukuisia eri rintamilta ja puolustusvoimien haaroista.

Sodan alussa Ylipäällikkö Mannerheim polvistui saamaan siunauksen toimiinsa isänmaan eduksi, Presidentti Kyösti Kallio kehotti kansalaisia rukoilemaan ja lukemaan Raamattua ja lukemattomat ‘tuntemattomat sotilaat’, rintamamiehet ja kotijoukot, polvistuivat pyytämään Jumalan apua ja armoa erittäin vaikeassa tilanteessa.

Elämme aikaa, jossa rukousta pidetään ajanhukkana, humpuukina ja poliittisesti epäkorrektina touhuna. Näin toki tapahtui myös tuhansia vuosia sitten Raamatun kirjoitusten mukaan. Rukous kenties unohdettiin joko siksi, että ajat olivat ‘helpompia’ eivätkä vaatineet luottamista Jumalaan ja/tai siksi, että rukouksen voimaan ei uskottu. Molemmat näistä syistä ovat varmaan totta tänä päivänä Suomessakin.

Valitettavasti ihmisluontomme on sellainen, että ‘rukoileminen’ ja Jumalalta apua ja neuvoa pyytäminen ei tule kovin automaattisesti ja edellyttää usein toivottoman tilanteen ennenkuin turvaudutaan “Taivaalliseen Ylipäällikköön”. Tästä voin itse todistaa oman elämäni taisteluissa. Vaikeista ajoista ja elämän juoksuhautojen kamppailuista selviämiseen ei riitä yksin ‘sisu’ ja ‘tsemppi’ ja särmä asenne, vaan voitolliseen loppuun johtaa vain ‘taivaallinen tulituki’ rukouksen tarkkojen koordinaattien ohjaamana.

Finnish Strong!


Jouluevankeliumi ja evidence-based usko

by tommi paavola in


Oletko henkilö, joka pyrkii selvittämään juurta jaksain ja eri keinoin mieltäsi askarruttavat asiat? Käytätkö selvitystyöhön eri lähteitä, kuten tutkimusta, asiantuntijoita ja todistajia sekä omia mittauskeinoja ja kokemusta? Pidätkö yksityiskohdista lukua tarkasti ja systemaattisesti? Teetkö päätöksesi perustuen mahdollisimman tukevaan todistusaineistoon?

Jos vastasit näihin kysymyksiin ‘kyllä’, olet ehkä hiukan kuin mies nimeltä Luukas, joka oli ammatiltaan lääkäri sekä historian tapahtumien tutkija ja raportoija. Luukas kirjasi tapahtumat tarkasti ylös ja pyrki dokumentoimaan tärkeät asiat tulevien sukupolvien luettavaksi. Materiaalina kirjoituksissaan Luukas käytti silminnäkijöiden todistusta, vertasi niitä kauan sitten ennustettuihin ja pyrki laatimaan luotettavan raportin hänen elämänsä aikana meneillään olevista merkittävistä tapahtumista. Hän kirjoitti raporttinsa, jotta sen lukija voisi vakuuttua asioiden todenperäisyydestä ja luottaa niihin.

Yleensä meillä ei ole ensimmäisenä tule mieleen kyseenalaistaa historian lähteitä, etenkin jos saamme saman tiedon monesta eri lähteestä. Luukaksen raportissa meille ei varmaankaan synny epäluuloisia ajatuksia raportin luonnollisista ja elämässä normaalilta kuulostavista asioista, mutta kun luonnollinen vaihtuu yliluonnolliseksi, niin mielessämme herää nopeasti kysymyksiä.

Luukaksen kirjan toinen luku:

1. Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. 
2. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. 
3. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa. 
4. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, 
5. verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana. 
6. Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. 
7. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa. 
8. Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.

No further questions your honor! Aika selvää pässinlihaa, ei syytä ihmettelyyn.

Mutta sitten:

9.Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. 
10. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: 
11. teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. 
12. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." 
13. Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: 
14. "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" 
15. Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti". 

Oho! Enkeleitä ja taivaallista sotaväkeä… Tässä kohtaa lukijan täytynee pysähtyä ja valita jokin seuraavista vaihtoehdoista:

a)       Ei voi olla totta. Mahdotonta kaikissa olosuhteissa. Raportti täysin epäluotettava.

b)      Vau, tosi ihmeellistä. Uskon kaiken kyselemättä tai tiedustelematta lisää.

c)       Lisää todisteita tarvitaan, muodossa tai toisessa.

Luukas tutki kirjoituksia, profetioita ja kuuli monia todistuksia Jeesuksen elämästä ja ihmeteoista. Hän kirjoitti kaiken tiedemiehen tarkkuudella Luukaksen evankeliumiin. Hän oli paraatipaikalla seuraamassa Jumalan Pojaksi kutsutun miehen vaikutusta Apostoli Paavalin kanssa matkatessaan  ja työskennellessään. On kuitenkin hyvä kysyä tai ainakin pohtia perimmäistä syytä siihen, miksi Luukas antoi elämänsä Jumalan Pojasta kertovan ilmoituksen levittämiseen maailmassa? Riittikö siihen silminnäkijöiden todistukset ihmeteoista, ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta? Vai kohtasiko hänkin kiistämättömän todisteen itsensä, Jeesuksen, henkilökohtaisesti?

Paavalin ja Luukaksen lailla meille ei tule koskaan täysin riittämään toisten, eivät Matti Meikäläisten eivätkä Taina Tiedenaisten, todistelut Jumalan olemassaolosta tai Jeesuksesta Jumalan poikana. Ainoa lopullisesti vakuuttava todiste on Jeesuksen kohtaaminen henkilökohtaisesti.

Mutta todisteita vilpittömasti etsivä, on niitä myös löytävä. Vilpittömän tieteilijän tuntee siitä, että heidän tavoitteenaan on totuus, seurauksista ja omista toiveista seka ennakkokäsityksistä huolimatta. Niinpä sellainen tieteilijä tekee kaikkensa totuuden löytämiseksi ja paljastamiseksi.

Jos etsit totuutta, niin se (tai Hän) on löydettävissä, mutta sen hinta on nöyrtyä pyytämään Jumalaa apuun, vaikka et edes uskoisi Häneen juuri nyt. Jos Hän ei olemassa, sekin selviää, mutta uskaltaessasi etsimään ja kääntämään jokaisen kiven totuuden löytämiseksi, tulet todisteesi saamaan. Todellinen ja paljastavampi kysymys meille kaikille onkin, josko tärkeämpää on kerätä todisteita oman elämänkatsomuksen ja -tavan tueksi vaiko totuuden löytämiseksi?


Jumalalle Kiitos!

by tommi paavola in


Kiitos Jumalalle, että kärsivällisesti käännät päätäni pimeydestä kohti valoa!

 

Kiitos Jumalalle, että teet elämän vaikeuksista armon ponnahduslautoja!

 

Kiitos Jumalalle, että olet näyttänyt olevasi kiinnostunut kaikista elämäni yksityiskohdista!

 

Kiitos Jumalalle, että sinun sanasi on elävä ja virvoittaa päivittäin kehoni, mieleni ja henkeni!

 

Kiitos Jumalalle, että sinulla on suunnitelma elämälleni!

 

Kiitos Jumalalle, että luot uutta joka päivä!

 

Kiitos Jumalalle, että paljastat itsesi sinua etsivälle!

 

Kiitos Jumalalle, ettei minun tarvitse ansaita pelastusta teoillani!

 

Kiitos Jumalalle, että olet antanut minulle anteeksi syntini!


"Fiksu mies ja uskoo Jumalaan, hulluko se on?"

by tommi paavola in


Vaikka aika hullu monessa suhteessa olenkin, ovat jotkut silti ihmetelleet uskovaisuuttani ja luottamustani yliluonnollisen Kaikkivaltiaan olemassaoloon. “Fiksu mies ja uskoo Jumalaan, hulluko se on?” on oma versioni eräästä Lapinnevalaisesta sananlaskusta. Eikö Paavolankin olisi aika siirtyä ns. nykyaikaan, jossa on yleistietoa se, että “Jumala on kuollut” Nietzschen sanojen mukaisesti.

Oma polkuni uskon asioissa ei ole lähtenyt liikkeelle maailman synnyn, pahan olemassaolon tai Jeesuksen käärinliinojen analysoinnista, vaikka se epäilemättä sieltäkin voisi kipinän saada. Kokemustani Jeesuksen kohtaamisesta en voi myokään kenellekään todistaa korrelaatiolla, T-testillä tai laskutoimituksilla. Totuuden tutkiskelu tieteellisesti ja etsiminen filosofisesti on tottakai ollut olennainen osa omaa prosessiani ja on edelleen. Luulen kuitenkin, että vaikka tiedekin mielestäni ‘osoittaa kohti taivasta’, syntyy henkilökohtainen elävä usko silti vain henkilökohtaisesta kohtaamisesta elävän Jumalan kanssa.

Elämässäni on ollut aikoja, jolloin omat voimani ovat loppuneet tai resurssini kuivuneet. Joskus sairaus, kuten selkärankareuma, on murtanut minut ja joskus taloudellinen tilanne on ollut erityisen huolestuttava. Näitä tilanteitahan meillä kaikilla varmaan on ollut, toisilla enemmän kuin vähemmän… Omien kykyjen ja voimien riittämättömyys elämässä on nöyryyttävää ja johtaa usein pohdiskeluihin siitä kenen tai minkä käsissä elämäni oikeasti on. Valitettavasti aika tyypillisesti vaikea elämäntilanne täytyy muodostua todella vaikeaksi ennen kuin tulee mieleen, että onkohan tuolla jossain sellainen yliluonnollinen olento, joka kenties voisi järjestää jonkunlaisen avun tai intervention ja vetää ylös siitä pohjattomalta vaikuttavasta kuopasta?

Vaikka kasvoinkin kristillisessä kodissa, ei minulla ollut henkilökohtaista uskoa ja suhdetta Jumalaan. Se syntyi vasta, kun vaikeuksissani jouduin antamaan periksi ja rukoilemaan apua. Silloin Jumala kohtasi minut siinä hetkessä ja tilanteessa. Luin Raamattua ja löysin siitä lähinnä ensiksi rauhan tunteen, joka oli sinänsä jo paljon stressitilanteessa. Sitten tajusin myös, että Raamatusta löytyy runsaasti lupauksia huolenpidosta, avusta, suojelusta ja jopa parantumisesta ja materiaalisesta huolenpidosta. Koin rukousvastausten tulevan vähitellen, ei yleensä mitenkään yli-inhimillisessä muodossa, mutta luottaessani siihen, että Jumala vastaa, asiat vaan järjestyivät. Laittaessani luottamukseni Jumalaan  ja hänen sanaansa, uskoni alkoi kasvaa ja huoleni alkoivat hälvetä. Ymmärsin, että Jumalla on hyvä tahto minua kohtaan. Tunnustin voimattomuuteni ja pyysin häneltä apua. Tämä oli iso askel henkilökohtaisessa suhteessa henkilökohtaiseen Jumalaan. Nyt luottamukseni häneen sairaudessa tai talousahdingossa on suurempi kuin ennen – ‘specific adaptation to imposed demand’, siis SAID-periaatteen mukaisesti, niin kuin kehossakin tapahtuu.

Pystynkö oman tarinani kautta vakuuttamaan jonkun toisen Jumalan olemassaolosta? Enpä tiedä, tuskin. Mutta kenties voin antaa esimerkin siitä, mihin suuntaan suosittelen ajatusten ja rukousten kohdistuvan, kun elämä lyö kanveesiin. Tai ehkä jo ennen sitä, jos on fiksumpi kuin minä. Taisi jo Mike Tyson tuumata, että “everybody has a plan until they get punched in the face”. Oma suunnitelmani elämälle oli erilainen, joskaan ei läheskään niin hyvä kuin Kaikkivaltiaan.

Uutisia katsoessa maailma, mukaanlukien meidän koti-Suomemme, on myllerrysten vallassa. Moni asia jopa pelottaa, jos olen ihan rehellinen. Tulevaisuuteni on kuitenkin suurissa käsissä ja vaikka suruja, huolia, sairauksia ja sotia riittää, on lupaus Jumalan hyvyydestä ja Jeesuksen pelastustyöstä ajankohtaisempi kuin koskaan. Ahdistuksen, syyllisyyden, pelon ja pimeyden kahleet on murrettu ja Jumala kutsuu heikkoja ja murtuneita uuteen elämään.

“He heals the brokenhearted and binds up their wounds.” Psalm 147:3

Peace and strength until the ‘Finnish line’!

Tommi


WORD!

by tommi paavola in


Sanoihin on piilotettu paljon enemmän potentiaalienergiaa ja voimaa, kuin mitä meidän videoklippikulttuurimme perusteella voisi päätellä. Puhutun, kirjoitetun ja yleensä ilmaistun sanan vaikutus mielessä ja sielussa kantaa kauas ja syvälle. Usein sanotaan, että nimenomaan omat sanamme uppoavat mentaalimaaperään vielä erityisen syvemmälle ja kasvattavat siten vahvemmat juuret kuin muiden sanat. Mutta juuret mille?

Jokaista sanaa tai vastaanotettua viestiä voisi kuvata siemenenä, joka tippuu (tai istutetaan) maahan. Riippuen maaperän laadusta, tuo siemen voi oikeissa olosuhteissa kasvaa joksikin, vaikkapa kukaksi, pensaaksi tai puuksi.

Moni sana tippuu kovaan, kuivaan tai kylmään maaperään, eikä kasvu käynnisty, mutta toiset siemenet tippuvat otolliseen maaperään ja prosessi alkaa. On mielenkiintoista, miten satuttavat sanat melkein aina pääsevät otolliseen maaperään. Mutta samoin onneksi tuntuu käyvän vilpittömille sydämeen asti pääseville rohkaisuille, rakkauden ilmaisuille ja sanoille, jotka rakentavat ihmistä.

Kahden pienen tytön isänä mietin jatkuvasti, kuinka puhun heille; mitä sanon, miten sanon ja miksi sanon. Tiedän, että heidän elämänsä perusta rakennetaan yleisen huolenpidon lisäksi vanhempien (ja muiden heidän elämässään vaikuttavien) sanojen ja ilmaisun kautta. Kuinka helposti voin murtaa pienen sydämen vaikkapa lupaukseni pettämällä? Tai kuinka helposti voin aiheuttaa sanojeni täydellisen inflaation uhkailemalla erilaisilla seurauksilla ja sitten unohtaen ne toteltiin jatkossa tai ei?

Pidätkö sanasi? Lunastatko lupauksesi? Voiko sanaasi eli sinuun luottaa? Sanat ilmaisevat muille sitä jotakin minusta itsestäni, joka sitten täytyy usein toiminnalla todistaa oikeaksi – sanojen arvo siten nousee ja pysyy arvossaan ainoastaan sanansa jatkuvasti pitämällä. Yksikin turhista puheista johtunut luottamuspula murentaa sanojeni arvoa pitkäksi aikaa. Pidänkö sanani silloinkin kun se ei ole minulle eduksi ja siitä koituisi minulle harmia tai haittaa? Tai kieltäydynkö sanomasta jotain, joka on syvintä vakaumustani vastaan?

Nuorten naisten valmentajana tiedän, että sanoillani voi olla suuri vaikutus, niin hyvässä kuin pahassa. Miten korjaan tai kritisoin suoritusta ja miten kehun ja palkitsen sekä missä suhteessa? “Olen sinusta ylpeä.” on yksi mielisanomisistani, etenkin kun sille on hyvä perustelu taustalla – olenkin opetellut sen myös viittomakielellä, jotta viesti menee perille niin visuaalisesti kuin auditiivisesti. Nuoret tosin haistavat teeskentelyn, kuin koira makkaran, joten kehujakaan ei ihan turhaan kannata laukoa – muuten iskee sanojen valuuttaan välittömästi raju inflaatio.

Postmodernissa kulttuurissamme sanojen arvo onkin jo laskenut hurjasti, ainakin teoriassa. Ravi Zacharias kertoo tästä hyvän esimerkin: Television uutislähetyksessä raportoitiin kahdesta mielenkiintoisesta aiheesta: 1. Kyselytutkimus; onko sanoilla enää objektivista tai yleistä merkitystä vai onko sanojen ja termien sisältö henkilökohtaisen määrittelyn ja arvotuksen alaista. Tässä raportissa todettiin, että gallupissa haastateltujen ihmisten mielestä sanojen käyttö ja tarkoitus on henkilökohtaista ja, että esimerkiksi moraaliin liittyvät konseptit ja arvotukset ovat kaikkien itsensä määriteltävissä. 2. Toinen uutisotsikko käsitteli Saddam Husseinin valtaan ja Irakin tilanteeseen liittyviä asioita ja oli otsikoitu varoituksen omaisesti: “If Saddam Hussein does not stop playing his word games, we will start bombing Iraq.”
Käytännössä haluamme siis sanojen kuitenkin tarkoittavan yhteisesti sovittuja asioita, vaikka yritämmekin usein saada vapautusta niiden merkityksestä itseemme liittyvissä asioissa.

Ihmisen sanoilla voi siis olla voimakas vaikutus, niin sanojassa itsessään, kuin kuulijassakin. Sanoilla on muutettu maailmaa. Joskus puheet ovat johtaneet kansamurhaan ja joskus rasismin radikaaliin vähenemiseen. Jos ihmisen sanalla voi olla tällaiset vaikutukset, niin mikä vaikutus ja voima onkaan Jumalan sanassa?

Pari viikkoa sitten havahduin omaan kärttyisyyteeni. Tietyt tilanteet elämässä tuntuvat tökkäävän kepillä suoraan ärsytyskeskukseen ja oma reaktio tulee usein yllätyksenä itsellekin. Näin käy silloin tällöin liikenteessä, mikä tuntuu olevan universaali testi ärsytyskynnyksen herkkyydelle. Havaitsin samalla tuon asenteen ja olemuksen roikkuneen takin hihasta jo hetken aikaa, ja olin jo ärhennellyt perheellekin aikaisemmin. En halunnut jatkaa tällä känkkäränkkä-polulla, vaan analyyttinen mieleni lähti saman tien haravoimaan ratkaisuja asiaan sekaisesta muististani. Melko nopeastikin, aikaisemmasta kokemuksesta johtuen, löysin syyn ikävään käyttäytymiseeni. Se ei ollut työstressi, huono uni eikä se 25 mailia tunnissa edessäni ajava mummeli. Muistin, että on olemassa ainoastaan yksi asia elämässäni, joka antaa mieleeni rauhan, vähentää itsekkyyden määrää ja tekee minusta yleisesti ‘paremman’ ihmisen. Tuo asia on loppujen lopuksi yksinkertainen mutta samalla aika mysteerinen salaisuus. Raamatun eli Elävän Sanan lukeminen ja reflektointi päivittäin on ainoa asia, joka muuttaa minua siihen parempaan suuntaan ja ylläpitää uutta luomusta. Olin viime viikkoina alkanut aamulla skippaamaan tuon rutiiniksi muodostuneen tavan yli ja sählännyt jotain muuta. Ei kestänytkään kauaa, kun tuo vanha kärtty alkoi taas heräillä koomastaan.

Ja ennen kuin hylkäät Jumalan sanan vaikutuksen mahdollisuuden suoralta kädeltä, niin esitän sinulle pienen haasteen. Kokeileppa lukea Raamattua avoimella mielellä ja sydämellä vaikkapa 30 päivää 10 minuuttia kerralla joka aamu ja ilta. Testaa Jumalan Sanaa. Ja jos olet oikein rohkea, niin pyydä vielä Jumalaa puhumaan sinulle sanansa kautta. Katso mitä 30 päivässä tapahtuu. Ja jos mikään ei muutu, niin et ole hävinnyt kuin 20 minuuttia aikaa, jonka muutenkin tuhlaisit facebookissa tai television ääressä.

Aloita vaikka tästä:

Johanneksen evankeliumi alkaa seuraavasti…

Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. 
Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. 

Sanasta miestä, sarvesta härkää – Finish Strong!

Tommi


Myrsky nousee

by tommi paavola in


Useamman viikon ajan olen mielessäni hahmotellut uusia ja vanhoja konsepteja liikkeen kehittämiseen liittyen ja alkanut jo ‘kirjoittaa’ niitä ajatuksissiani.

Kirjoitusinto on kuitenkin lähes aina laimentunut joka viikkoisten, ellei nyt jo joka päiväisten, maailman tilaa peilaavien uutisten johdosta. Jotenkin ei taivu mieli kirjoittamaan liiketaidoista, kun niin monet taistelevat elämän ja kuoleman asioiden keskellä. Harjoittelu ja valmennus tuntuu marginaaliselta, kun toisia vainotaan, jotkut kuolevat nälkään ja monet ovat menettäneet läheisiään. Suomessakin eletään vaikeampia aikoja.

Myrskyt kasvavat maailmassa, niin luonnossa kuin kansainvälisessä politiikassa ja ihmisten lähipiireissäkin. Myskyjen ja myllerrysten vähenemisestä ei ole merkkejä, pikemminkin päinvastoin.  Miten pieni ihminen varustautuu tuleviin yhä suurempiin myrskyihin? Tai miten edes suuret kansakunnat selviytyvät näissä myrskyissä?

Kertoman mukaan Saksassa toisen maailmansodan jälkeinen liittokansleri Conrad Adenauer seurasi murtuneena tuhoa, hävitystä ja kärsimystä, jota sota ja Saksan toiminta oli aiheuttanut ja totesi: “Outside of the cross of Jesus Christ, I see no other hope for the humankind.”

Miten kestävät omat perustukseni, kun myrsky iskee? Mihin olen taloni rakentanut? Louhinko perustukseni kallioon vai pystytinkö majani hiekalle?

Jeesus Kristus on kallio ja perustukseni kivijalka. Hän on Toivo, joka ei murru eikä myrskyssä liikahda. Vaikka katto ja seinät menisivät tuulessa, niin elämän perustus on louhittu Häneen, joka on maailman Valo pimeyden keskellä ja Elämän Leipä ja Vesi kuivan kauden aikana. Toivo elää, kirjaimellisesti.

Elä anna epätoivon tai ahdistuksen vallata, vaikka taivaat tummenevat ja myrsky nousee – luota Häneen, joka tyynnyttää myrskyt.

Finnish Strong!

Tommi

“Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: "Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan." Psalmi 91:1-2


Mestattu - minun uskoni vuoksi.

by tommi paavola in


Oregonissa USA:ssa vihan täyttämän nuoren miehen malja tulvii yli. Hän kävelee aseistettuna paikallisen collegen campukselle ja ampuu opiskelijoita. Viha (tiettyä) uskontoa kohtaan on tiettävästi hänen motiivinsa - niinpä hän toteuttaa kostonsa harkitusti ja ampuu kristittyjä päähän.

Tämän päivän surullinen uutisotsikko ei juuri poikkea niistä uutisista, mitä kuulemme Syyriasta, Irakista ja niistä muista kolkista, joissa silmitön väkivalta monia ryhmiä, mutta etenkin kristittyjä kohtaan, on jatkuvasti kasvanut.

Kuinka tähän oikein pitäisi suhtautua?

Miehiä, naisia ja lapsia mestataan heidän uskonsa vuoksi. Meidän uskomme vuoksi.  Minun uskoni vuoksi.

Eihän se varsinaisesti yllättää tulisi, ainakaan sellaista, jolle Raamattu on tuttu.

Viime aikoina on tullut suoraan sanoen ensimmäistä kertaa mieleen, että tässä Jeesuksesta todistamisessa voi oikein henkikin mennä.

Kyllähän se ahdistaa kieltämättä. Mutta vielä enemmän ahdistaa ajatus siitä, että kieltäisin uskoni ja Jeesuksen kuoleman edessä.

Niin elämässä kuin kuolemassakin pyydän rohkeutta pysyä Totuudessa.

Finnish Strong!

Tommi


'Väistämättömät totuudet –harjoitus'

by tommi paavola in


Kuolema on totuus, joka kohtaa meitä jokaista jossain vaiheessa. Siksi sitä varmaan kutsutaan runollisesti lempinimellä ‘the great equalizer’ – se kohtaa meidät kaikki asemasta, omaisuudesta, kansallisuudesta ja uskonnosta riippumatta.

Kuoleman  ajatteleminen useimmista meistä on epämukavaa ja varmaan vierastakin mutta tulevaisuuden maamerkkinä se on usein aika tehokas prioriteettien järjestäjä.

Jos olemme tietoisia kuoleman läheisyydestä, niin tietyt asiat tulevat automaattisesti tärkeämmiksi ja toiset menettävät täysin merkityksensä. Sanotaanhan esimerkiksi, että kukaan ei tunnu katuvan aikansa lähestyessä, ettei viettänyt enempää aikaa töissä. Se on varmaan useimpien osalta totta.

Omassa elämässäni on monta asiaa, joilla on merkitystä ja jotka koen tärkeäksi. Jos kuitenkin tällaisen ‘väistämättömät totuudet –harjoituksen’ kautta asettaisin asiani tärkeysjärjestykseen, niin oikeastaan ainoastaan yhdellä asialla ja viestilla olisi oikeasti tarpeeksi painoarvoa listan kärkipaikoille.

1.       a) Jeesus rakastaa minua ja on kuollut puolestani ristillä, jotta minulla olisi iankaikkinen elämä.

1.       b) Jeesus rakastaa perhettäni, vaimoani, lapsiani, vanhempiani  ym. ja on antanut oman henkensä, jotta heillä olisi elämä nyt ja ikuisesti.

1.       c) Jeesus rakastaa sinua ja tuli lunastamaan sinunkin henkesi ja antamaan sinulle lahjaksi iankaikkisen elämän.

That’s it!

Finnish Strong!

Tommi


Mike - "sairauden tuttava, ylenkatsottu ja halveksittu"

by tommi paavola in


Reilun kymmenen vuoden ajan olen vieraillut suhteellisen säännöllisesti tuttavani Michael:in luona hoitopaikoissa ja sairaaloissa. Hän kärsii harvinaisesta sairaudesta nimeltä Friedrich’s Ataxia, joka aiheuttaa kaikkien kehon toimintojen (liike, puhe, kuulo, näkö, syöminen ym) progressiivisen rappeutumisen johtaen kuolemaan yleensä ennen kuin 40 ikävuotta tulee täyteen. Oireet alkoivat jo nuorena poikana mutta nyt hän on 42 vuotta. Miken sisko menehtyi samaan perinnöllisen taudin oireisiin aika tarkalleen vuosi sitten.

Jätän tarkemmat kuvaukset hänen elämänsä vaikeuksista selostamatta, sillä jo yllä olevista lauseista selviää, ettei hänen elämänsä ole täyttänyt hänen omia odotuksiaan tai yleisiä keskiarvo-oletuksia, tavoitteista tai unelmista puhumattakaan.

Tässä vaiheessa tarinaa useimmille meistä iskee jo tietty masennus, epätoivo tai tarve sulkea korvat kokonaan. Miksiköhän näin?
Itse lähden vierailemaan hänen luonaan, koska koen sen velvollisuudekseni ja  olen siihen sitoutunut, mutta myönnän, ettei se ole helppoa. Luulen, että se on vaikeaa, koska jokaisella kerralla joudun kohtaamaan Mike:n ja oman elämäni erot ja koen ne lähes kestämättöminä. Kärsimystä on vaikea kohdata. Se herättää liian monia miksi-kysymyksiä, joihin ei tunnu löytyvän hyviä vastauksia.

Paradoksi Miken elämässä on, että hengellisesti hän on ollut enemmän elossa, kuin suuri osa tuntemistani fyysisesti terveistä ihmisistä. Hänen uskonsa ei ole hänen kehonsa kaltaisesti rappeutunut tai kuollut, mitä varmaan voisi pitää ihmeenä aikakautena, jolloin monet virheellisesti uskovat elämän menestyksen (vauraus, terveys ym.) olevan suoraan verrannollinen uskon ja hengellisyyden syvyydelle. Huolimatta kärsimyksistään ja ehkä ainakin osaksi niiden takia, Mike on jaksanut uskoa Kaikkivaltiaaseen Jumalaan sekä hänen sanansa ja lupaustensa todenmukaisuuteen.

Mike ei ole ainoa kärsivä ihminen maailmassa. Itse asiassa ihmiskunnan kärsimyksien statistiikkaa ylläpitävälle en ennusta kovin tervettä mieltä; niin paljon sanoinkuvaamatonta kärsimystä on olemassa. Kärsimystä pystyy katsomaan silmiin ehkä vain sitä omalta kohdaltaan kohdannut. Myötätuntoa ei ole helppo osoittaa ilman omakohtaista kokemusta. Jokainen meistä on kuitenkin kärsinyt tavalla tai toisella, vaikka todennäköisesti eri tavalla kuin ystäväni Mike. Uskon, että jokaisella meistä on kuitenkin tehtävä ja rooli kärsimyksen vähentämisessä. Tuossa tehtävässä tai tarkoituksessa olemme automaattisesti vajaita, heikkoja ja riippuvaisia, mikä tekeekin näistä ominaisuuksista itse asiassa vahvuuksia kärsimystä kohdatessamme. Siis kuinka niin? Koska vajaina tai ‘epätäysinä’ meidät voidaan täyttää Jumalan rakkaudella ja lahjoilla, ainoilla työkaluilla, jotka ovat oikeasti tehokkaita kärsimyksen keskellä.

Jeesuksesta itsestään sanotaan Jesajan luvussa 53: 3. Näillä sanoilla mina ehkä Michaelia kuvaisin myös.
“Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.”

Mutta Michaelin suosikkisanat Raamatusta löytyvät kuitenkin Ilmestyskirjan jakeista (21:4-5) seuraavasti:

"…ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki."

Finish Strong!

Tommi


Vaikeuksien kautta, vuoksi ja takia voittoon

by tommi paavola in


Moni on noussut vaikeuksien kautta voittoon. Arvostamme henkilöitä, jotka ovat sisukkaasti tarponeet esteiden yli, ohi tai läpi ja päässeet tavoitteeseensa. Mitä suuremmat esteet, sitä suurempi kunnia. Ja näin varmasti kuuluukin olla…haluammehan aina kannustaa yrittämään loppuun saakka antamatta koskaan periksi. Tutkijatkin sanovat, että yrittämisestä ja tsemppaamista annettu positiivinen palaute on paljon tärkeämpää ja ‘parempaa’ palautetta, kun itse tavoitteen saavuttamisesta annettu palaute. Tämä on mielenkiintoista ja herättää valmentajan ja vanhemman mielessä paljon kehittäviä ajatuksia…

Mutta mitä jos aiheeseen otettaisiin vielä toisenlainen näkökulma? Mitä jos vaihtaisimme tuon ‘vaikeuksista huolimatta’ lausahduksen merkitystä seuraavasti: “Vaikeuksien vuoksi voittoon.” Kuinka sisältö muuttuu vai muuttuuko lainkaan?

Mitä, jos se voitto onkin juuri vaikeuksien vuoksi ja niiden kautta, eikä niistä huolimatta. Voiko mitään ylipäänsä voittaa ilman vaikeuksia? Eikö tavoite usein ole sama, oli matkalla vaikeuksia tai ei? Voitto urheilukilpailussa määräytyy tiettyjen kriteereiden mukaan oli prosessi sitten helppo tai vaikea. Voittaako Usain Bolt kilpailunsa helposti vai vaikeasti? Onko voitto vähemmän tai enemmän arvokas, kun se suhteutetaan kilpailussa tai valmistautumisessa koettuihin ‘vaikeuksiin’? Urheilukilpailussa  voitto on voitto on voitto, vaikka tokihan Rocky voittaessaan Ivan Dragon voitti enemmän kuin nyrkkeilyottelun…ainakin siltä se taisi tuntua. ;-) Ai niin, se olikin vain elokuva...

Mutta onko mahdollista, että tiettyjä voittoja ei ole mahdollista saavuttaa ilman vaikeuksia tai sellaisia spesifejä epämiellyttäviä prosesseja, joita ilman maaliin pääseminen voittajana on mahdotonta? Voiko ‘helppous’ matkalla aiheuttaa sen, että ohitan ne rastit, jotka olisi täytynyt leimata maaliin pääsemiseksi? Tai olisiko kaikkein mahtavin voitto sellainen, jossa se vaikeus, pimeys tai vastustus käännetäänkin oman tavoitteen kannalta korvaamattomaksi työkaluksi , tai vielä henkilökohtaisemmin, tuon tavoitteen ja prosessin ‘palvelijaksi’

Omassa elämässäni monia kasvuprosesseja on saanut aikaan ainoastaan ‘pimeän laakson’ kokemukset. En ehkä toivoisi kokevani vaivoja ja koettelemuksia mutta samalla voin rehellisesti todeta, että niiden takia, ei niistä huolimatta, vaan juuri niiden vuoksi, olen oppinut jotain korvaamatonta tai kriittisesti muuttanut suuntaa elämässäni. Suurimmat aarteet olen löytänyt vaikeuksien aiheuttaman katalysaation tuloksena.

Kautta aikojen suurin voitto maailmankaikkeudessa on ‘ristin voitto’. Jeesuksen kuolema ristillä saattoi vihollisen mielessä tuntua voitolta, mutta vapaaehtoisesti henkensa antanut Jumalan poika voitti kuolemallaan ja sieltä nousemalla elämän kaikille meillekin. Paras esimerkki siitä kuinka ahdistusta, vaikeutta, kipua ja vieläpa kuolema kärsimällä saavutettiin voitto – ei niistä huolimatta, vaan nimenomaan niiden kautta.  

"It is finished. With that, he bowed his head and gave up his spirit.” John 19:30

Finnish Strong!

Tommi


Joululahjaksi uusi "TOIVO"

by tommi paavola in


Lapsen syntymää odottavien vanhempien päällimmäinen ‘toivomus’ on usein, että “lapsi olisi terve”. Lapsen kasvaessa vähitellen vanhempien mieleen tulee kenties seuraava ‘toivomus’, että “kunpa lapseni olisi onnellinen elämässä.” Odotusarvomme elämälle  sisältää siis tavallisesti ainakin terveyden ja onnellisuuden. Yksinkertaistetusti voisi ehkä sanoa, että olemme näillä ‘toivomuksilla’ kattaneet fyysisen ja henkisen elämän laadun kriteerit.

Kaksiulotteinen katsaus (terveys ja onnellisuus) jää mielestani kuitenkin hyvin vajaaksi ilman ns. kolmannen ulottuvuuden kriteeriä, jota kutsun tässä ‘toivoksi’. Toivo on jonkin asian odotetun asian odottamista ja usein siihen liittyy luottamus kyseisen asian toteutumiseksi. Toivoon liittyy tulevaisuuden toteutuminen tietyllä tavalla ja toisilla, kuten itsellani, tuo toivo ulottuu kuoleman toiselle puolelle. Toivo on yksi vahvimmista asioista maailmassa; sen havaitsee ikävä kyllä etenkin silloin, kun toivon koetaan olevan menetetty. Toivonsa menettänyt toimii monta kertaa tavalla, joka jättää meidät sanattomaksi. Tuntuu ,että tuo toivottomuus lisääntyy maailmassa päivä päivältä.

Kuinka moni vanhempi edes ajattelee, että “kunpa lapsellani olisi toivoa”? Kuinka moni vanhempi kokee itsellänsä olevan toivoa?

Maailmassa moni elää ristiriidassa, jonka kanssa on vaikea elää. Alitajuisesti luulen monen uskovan, että toivoa on olemassa, mutta toisaalta meille jatkuvasti kerrotaan toista monesta tuutista. Jos Jumalaa ei ole ja olemme itse (ihminen) maailmankaikkeuden korkein ja viisain olento, niin toivomme todella on vähissä. Sen toteamiseen tarvitsee käyttää vain hiukan havainnointia, historiaa ja tilastotiedettä.

“The depravity of man is at once the most empirically verifiable reality but at the same time the most intellectually resisted fact.” Malcolm Muggeridge

Todellista toivoa on mielestäni olemassa ainoastaan, mikäli Kaikkivaltias Jumala on olemassa. Jeesuksen ylönousemuksessa kulminoituu se toivo, joka on meillekin kaikille tarjolla. Toivo siitä, että kuolema on voitettu ja että tarjolla on elämä, jossa toivo ei ole koskaan menetetty huolimatta siitä, onko terveyttä tai onko elämä jatkuvasti onnellista.  Mikäli Jumalaa ei olisi olemassa, niin silloin Jumalaan uskovana olisin luonnollisesti vielä huonommassa jamassa kuin toivottomat ei-uskovat. Toivonsa laittaminen olemattomaan olisi tietysti aika huono homma, näinhän Apostoli Paavalikin totesi (1 Kor 15:17-19)

“Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.”

Toivoa on joskus vaikea tiedostaa, ennen kuin sen menettää. Aina se ei tarkoita elämän tai kuoleman kysymyksiä. Joskus se liittyy toivoon tai epätoivoon avioliiton jatkumisesta. Monta kertaa toivo liittyy käytännöllisiin asioihin kuten elannon hankintaan  - kuinka moni menettää toivonsa työttömänä? Kuinka moni suomalainen nuori on syrjäytynyt toivonsa menettäneenä?

Moni ei usko Jumalaan, mutta uskallan ehdottaa silti jotain. Onko sinulla tilanne, jossa olet heittänyt pyyhkeen kehään? Onko avioliittosi retuperällä tai eron partaalla? Onko toivosi heikentynyt tai kadonnut sairauden tai taloustilanteen takia?

Jumala lupaa vastata niille, jotka huutavat häntä avuksi. Niille hän tuo apunsa, jotka nöyrtyvät omasta ylpeydestään ja polvistuvat Herran eteen. Jotka vilpittömin mielin kantavat vaikeutensa ja toivottomuutensa Hänen eteensä, niiden rukoukset nousevat Hänen korviinsa.

Etkö usko Jumalaan? Nyt on elämäsi tilaisuus kutsua häntä ja katsoa kuinka hän vastaa. Elä anna periksi, yksikään rukous ei mene hukkaan, kurottaminen Jeesusta kohti ei ole turhaa hommaa, vaan tuo toivon takaisin elämääsi. Kokemuksesta tiedän, toivon ja uskon!

Tommi


Mikä on totuus? Osa 2

by tommi paavola in


Kuinka totuus oikein vapauttaa?

Tykittelemme kaikenlaisia lausahduksia suustamme, kun ne mielestämme sopivat tilanteeseen. Yksi tällaisista lausahduksista on ‘totuus tekee vapaaksi’ - ‘the truth shall set you free.’

Monta kertaa valitsemme sopivan tunnetun lauseen tai näppärän aforismin silloin, kun se sopii kätevänä näpäytyksenä suunnattuna jollekin muulle…

Mutta totuuden vapauttava vaikutus on uskoakseni parhaimmillaan kohdistettuna nimenomaan omaan itseeni.

Ehkä parhaiten tätä vaikutusta voi kuvata anteeksipyytämisen yhteydessä, johon liittyy vääryyden tunnustaminen ja sen painostavan tunteen hälveneminen anteeksiantamisen ja -saamisen kautta.

Jokainen meistä tulee elämässään tilanteisiin, joissa jonkinlainen käytöksen, sanojen tai ajatusten ‘väärinkäyttö’ aiheuttaa syyllisyyden painostuksen. (Toki on olemassa syyllisyyden tunnetta, joka voi olla aika perusteetontakin – jotkut tuntevat syvää syyllisyyttä vaikkapa teepussin kierrätysrikkomuksen johdosta)

Itselläni totuuden vapauttava vaikutus kulminoituu kuitenkin näihin Jeesuksen sanoihin:

ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
He vastasivat hänelle: "Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?"
Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti.
Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi. (Joh 8:32-36)

Jeesus puhuu synnistä mutta me ihmiset olemme jostain keksineet sellaisen oman hyvä-paha jatkumon, jonka avulla arvioimme omaa pistettämme tuolla määrittelemättömallä janalla. Hmmm, olenko janalla lähempänä Mother Teresaa vai Adolf Hitleriä...? Olenko tehnyt enemmän hyvää vai pahaa...? En tosiaankaan tiedä mille kohtaa hyvä-paha –asteikolle itseni nyt asettaisin, mutta tiedän, että syntiä olen tehnyt ja jatkossakin tulen vielä erehtymään, toivottavasti vähitellen vähemmän ja vähemmän.

Hyvä – paha –asteikolla taitaa kuitenkin  elää suurin osa maailmasta; ihminen siis vertaa itseään muihin ja arvioi oman asemansa ja sijaintinsa tuolla asteikolla. Ne, joilla on ‘puhtaat jauhot pussissa’ ja antavat itselleen ‘’hyvä ihminen”-arvosanan ovat päätyneet siihen jonkun standardin mukaan, todennäköisesti vertaamalla itseään johonkin muuttuvien arvojen markkinakurssiin, johonkin kohtaa ihmiskuntaa vedettyyn keskiarvoviivaan. Samalla ‘hyvä’ ihminen määrittelee silloin myös ‘pahan’ ihmisen. Missä raja kulkee? Ja onko joku teko tai ajatus anteeksiantamuksen ulkopuolella?

‘Hyvän’ ihmisen on kuitenkin vaikea löytää vapautusta totuudesta, koska hän ei tunnista omaa tarvettaan tunnustukseen, anteeksiantoon ja siten vapautukseen. Jos ei tiedä olevansa vapautuksen tarpeessa, niin eihän silloin osaa odottaa, toivoa tai etsiäkään… Tämän totuuden kanssa ihmiskunta kamppailee jatkuvasti, usein etsien pinnallista vastausta tarpeeseen, jonka voi täyttää ainoastaan elämästämme ja vapaudestamme täyden hinnan maksanut Jeesus Kristus. 'Pahikset' ne tuntuvat ehka useammin tunnistavan oman tarpeensa vapauttavaan Vapahtajaan...

 “I am the Way and the Truth and the Life”, on Jeesus sanonut. Todetessaan tämän Jeesus tiesi, että ihmisillä olisi tasan kaksi vaihtoehtoa muodostaessaan mielipiteensä hänestä; joko a) Jeesus on suuruudenhullu huijari tai b) Jeesus puhuu totta. Välille ei hirveästi jää pelivaraa, kun kertoo maailmalle itse henkilökohtaisesti olevansa Tie, Totuus ja Elämä.

Mielenkiintoista on se, että elämän totuutta etsiessämme olemme siis Jeesukseen mukaan etsimässä henkilöä, Jumalan Poikaa. Siksi totuuden henkilökohtainen etsintä ei ole ensijaisesti teoreettinen tutkimusmatka totuuden abstraktiin filosofiaan vaan tutustuminen Jeesuksen henkilöön Raamatun sanan ja rukouksen kautta.

Kun kysymme ‘mikä on totuus?, niin jääkäämme odottamaan ja etsimään vastausta, sillä ‘etsivähän löytää’ vai kuinkas sitä taas sanotaankaan…? :-)

Tommi


Mikä on totuus? Osa 1

by tommi paavola in


Nyt on ajassamme sellainen värinä, että tietyt sanat ja merkitykset ovat vähintäänkin uhanalaisia elleivät jo ole menehtyneet uudelleenmäärittelyn inflaation kynsissä. Tuleeko pian aika, kun sanakirjat ja termien selitysopukset raapustetaan kannesta kanteen uudelleen merkityksiä, selityksiä ja sisältöä sopivasti viilaillen.

Kielessämme ja kulttuurissamme tietyt absoluuttiset termit ovat jo muuttaneet muotoa ja menettäneet arvostansa osan -  kuten ruplavaluutta tällä viikolla kuulemma.

Yksi sellainen sana on ‘totuus’.  Monet tuntuvat jo välttävän koko sanan käyttöä, sillä se nostaa automaattisesti pintaan yhden usein erimielisyyttä synnyttävän asian ‘totuuden’ ominaisuuksista. Totuus on nimittäin ominaisuudeltaan ‘muut kilpailevat vaihtoehdot poissulkeva’. Ei ihme, että olemme vauhdilla määrittelemässä tuotakin sanaa uudestaan, sillä ‘vaihtoehtojen poissulkeminen’ ei ole aikamme suosikkiajatus.

Esimerkkinä ‘poissulkevuudesta’ voisi todeta vaikkapa kaksi toisensa poissulkevaa väittämää; 1) istun tuolilla kirjoittamassa tätä 2) seison kirjoittaessani tätä.

Nämä ovat varmaankin pääsääntöisesti toisensa poissulkevia väittämiä, ellei sitten joku filosofi keksi jonkun kiertotien osoittaen, etta molemmat ovat yhtäaikaisesti tosia.

Mutta, who cares dude? Ketä kiinnostaa? Onneksi kirjoitan tätä omaksi huvikseni… hehe.

Luulen, että totuuden termin inflaatio johtaa siihen, että totuutta ei tarvitse enää etsiä eikä sitä kohti pyrkiä. Jos saan itse määritellä totuuden asioista, on tutkimusretki monen asian osalta ohi – päätän vaan itse mikä on totta ja mikä ei.

Ongelma tässä lähestymisessä on aikanakin se, että ‘totuus’ ei muutu sen perusteella miten me sen määrittelemme. Voimme ihan vapaasti julistaa vaikkapa painovoiman olevan kumottu, mutta hyppy talon katolta todistaa julistuksemme arvottomaksi ja paljastaa fysiikan lain todeksi. Totuus ei siis tottele meidän määrittelyämme. Kaikki totuudet eivät tosin ole kokeellisesti todettavissa yhtä helposti kuin painovoima – kenties juuri siksi totuutta kehotetaan etsimään…

Ehkäpä pääajatus tässä viestissä on juuri se totuuden etsintä. Tutkimmeko elämää ja sen monia osatekijöitä etsien totuutta? Vai olemmeko tyytyväisiä vastauksiin, jotka sopivat meille sen hetkisinä vaihtoehtoina parhaiten? Vai ovatko jotkut kysymykset niin vaikeita, että emme halua niillä itseämme vaivata?

Fysiikkavalmentajana pyrin etsimään totuutta ihmisliikkeestä, jotta pääsisin paremmin tavoitteisiini sen kehittämisessä. Olen ajoittain joutunut havaitsemaan, että olen seurannut tai toteuttanut osittain sellaista harjoitusfilosofiaa tai -menetelmää, joka ei kestä totuuden tarkastelua. Joskus se on johtunut tietämättömyydestä mutta usein myös siitä, että en syystä tai toisesta ole halunnut muuttaa metodologiaa, josta on tullut osa minua ja toimintaani. Kun totuus on paljastunut ja olen havainnut olevani menossa hiukan, tai hiukan enemmän, väärään suuntaan – olen joko muuttanut toimintaani sen perusteella tai sitten vastustanut totuutta ja jatkanut vaan entiseen malliin, ainakin aluksi. Perimmäisten toimintaa ohjaavien ajatusten muuttaminen totuuden paljastumisen seurauksena on nöyrää ja haastavaa, mutta samalla se mielestäni vapauttaa ja johtaa kohti hedelmällisempää valmennusfilosofiaa.

Uskon vahvasti, että totuutta kaikilla elämänalueilla kannattaa jatkuvasti etsiä. Uskon myös, että totuutta vilpittömästi etsivä löytää perille. Tuntuu, että elämme aikaa, jolloin totuuden pohtimista ei ehkä näetä enää viisautena. Yleisestikin analyyttinen ja kriittinen ajattelu ja filosofia ei ehkä elä kulta-aikaansa ja siten absoluuttinen totuus kiinnostaa yhä harvempia. Totuudettomuus on kuitenkin omasta mielestäni harhaannuttava tapa toimia ja elää, kun maamerkkejä elämässä navigointiin ei ole enää näkyvissä. Aavalla merelläkään laivan kapteeni ei halua nojata itse keksimiinsä suuntimapisteisiin tai kangastuksiin vaan oikeisiin ja todellisiin pisteisiin kartalla ja luonnossa.

Kun esitämme kysymyksen; “Mikä on totuus?”, niin toivottavasti jäämme kuuntelemaan (etsimään) vastausta. Pontius Pilatus kysyi aikanaan tuon kysymyksen, mutta kääntyi saman tien ja käveli pois eikä harmillisesti jäänyt kuuntelemaan vastausta. Hänen edessään nimittäin seisoi mies, joka olisi ainoana pystynyt siihen vastaamaan täydellisesti.

Finnish Strong!

Tommi


Miten katson elämää vai katsonko ollenkaan? (Elämänkatsomus)

by tommi paavola in


Elämänkatsomus vastaa tiettyihin elämään liittyviin peruskysymyksiin. Annetuista vastauksista muodostuu se filosofia ja näkemys, jonka kautta henkilö tarkastelee maailmaa, muita ihmisiä ja itseään.

Kaikilla ihmisillä on elämänkatsomus, vaikka varmaan useat pyrkivät sen kiistämäänkin. Uskonnollinen filosofia on elämänkatsomus yhtä lailla kuin ateismikin.   

Se, että monet välttävät elämän peruskysymyksiin vastaamista kokonaan, ei poista kysymyksiä tai kiellä niiden olemassaoloa. Yksi huolestuttavimpia piirteitä yhteiskunnassamme on onkin juuri se, että näitä kysymyksiä ei edes kysytä, vastauksien pohtimisesta puhumattakaan. Vai kysytäänkö sittenkin? Ehkei vaan sitten ääneen niin paljon…

Itse muistan peruskysymysten miettimisen olleen melko pinnallista nuorella iällä. Sisäiset pohdinnat eivät olleet kovin filosofisia tai muuten syvällisiä. Vastauksia ei juuri tarvinnut miettiä, kun elämä itse ei johtanut kysymyksiin?

Erilaiset ongelmat, haasteet, surut ja sairaudet nostavat usein näitä kysymyksiä lähelle pintaa. Itselläni ainakin kävi näin. Miksi-kysymykset lisääntyvät elämän esteradan vaikeutuessa. ‘Helppo’ elämä ei vaadi vastauksia kysymyksiin, jotka eivät nouse pinnalle häiritsemään.

Elämänkatsomukselliset kysymykset voidaan kuulemma jakaa neljää kategoriaan tai ihan suoraan neljän kysymyksen muotoon. Mitä itse vastaisit seuraaviin kysymyksiin?

Lopputuloksena on oma elämänkatsomuksesi ydin...

  1. Mistä ja miten ihminen, maailma ja elämä yleensä on saanut alkunsa? (alku)

  2. Mihin perustat ymmärryksesi oikeasta ja väärästä? (moraali)

  3. Mikä on oman elämäni tarkoitus?

  4. Mihin päädyn kuoltuani?

Oletko miettinyt ko. kysymyksiä? Mikä on vaikein kysymys sinulle henkilökohtaisesti?

Itse arvostan sellaista henkilöä, vastauksien sisällösta huolimatta, joka on uskaltanut miettiä vastauksia elämän peruskysymyksiin.

Finnish Strong my friend!

Tommi


Jumalan hullu vai maailman guru? Tarkoitusta etsimässä...

by tommi paavola in


Joskus tulee kirjaimellisesti ‘uhrattua’ suuri määrä aikaa, energiaa ja kaikenlaisia resursseja jonkun määränpään tai tavoitteen saavuttamiseksi. Joskus tuosta tavoittelusta muodostuu syvällisempi kokemus, jota voisi kutsua ‘tarkoitukseksi’. Usein se kuitenkin jää nimenomaan tarkoituksen tavoitteluksi, kun itse tuon tavoitteen saavutettuaan se ei tarjoakaan sitä  kaivattua tarkoitusta ja merkitystä, ainakaan kaikilla niillä tasoilla, joilla sitä oltiin odotettu.

Uskon, että tarkoituksen kokemus on yksi tärkeimpiä inhimillisiä tarpeita. Tarkoitus vastaa kysymykseen, ‘miksi’ minä olen olemassa ja antaa myös ajatusta siitä ‘kuka’ minä olen. Mikäli kysymykseen miksi olen olemassa annetaan vastaus ‘vahingossa’, ‘sattumalta’ tai ‘ei mistään syystä’, niin kokemuksemme omasta merkityksestämme saa kenties aika kovan kolauksen.

Elämme nykyään aika kovassa näkymättömässä konfliktissa: toisaalta meille kerrotaan, ettei tarkoitusta ole, ainakaan missään kovin moniulotteisessa merkityksessä, ja toisaalta me alitajuisesti haemme jatkuvasti kokemusta ja tuntemusta tuosta tarkoituksesta tekemällä ja ajattelemalla asioita, jotka todistavat, että kaipaamme tarkoitusta. Tätä tietysti käyttävät hyväkseen markkinavoimat, jotka tehokkaasti syöttävät meille vale- tai varjotarkoitusta erilaisten esineiden, asioiden tai kokemusten muodossa.

Religion, eli uskonto, määritellään englannista suomentamalla mm. jonkun tietyn kohteen palvonnaksi ja sen järjestelmälliseksi toteuttamiseksi. (a particular system of faith or worship)

Tämän määritelmän perusteella useat harjoittavat ‘uskontoa’ sitä tietämättään. On helppo löytää erilaisia palvonnan kohteita ja jos olemme rehellisiä, niin useimmilla meistä on asioita tai toimintoja, jotka kallistuvat helposti ‘palvonnan’ puolelle. Joku on sanonut, että ihminen ‘palvoo’ aina jotain, ei välttämättä mitään jumalaa, vaan jotain asiaa, esinettä, harrastusta, ihmistä, itseään ym. Näin ollen ‘palvonta’ on kuin automaattinen asetus ihmisessä ja ainoastaan sen kohde muuttuu.

Olisiko niin, että tarkoitusta elämässä haetaan palvonnan kautta? Toinen kysymys on tietysti se, onko palvonnan kohteemme kaiken sen palvonnan arvoinen?

Meillä on käytössämme resursseja, joita voitaisiin määritellä palvonnan valuuttayksiköiksi. Aika, omaisuus ja energia kertovat tarinaa omista jumalistamme. Kenties voimme yksinkertaisella laskutoimituksella mitata mitä tai ketä palvomme resursseillamme.

Itse uskon, että tarkoituksemme kokemus määräytyy paljon palvonnan kohteemme perusteella. Ei kuitenkaan vain siksi, että resurssimme olisi hyvä käyttää elämässä viisaasti, vaan pikemmin siksi, että palvonnan kohteemme määrittelee koko elämämme merkityksen ja sitä kautta pitkälti myös identiteettimme. Palvonko elotonta vai elävää? Palvonko itseäni suurempaa vai pienempää? Palvonko jotain, joka on sen arvoinen? Palvonko resursseillani osoittaen kiitollisuutta, pelkoa, rakkautta, itsekkyyttä, vihaa vai jotain muuta?

Olen löytänyt vain yhden kohteen, jonka palvominen antaa minulle autenttista ja moniulotteista tarkoitusta. Elävä Jumala, Jeesus Kristus on sekä ominaisuuksiensa, että tekojensa kautta, enemmän kuin ansainnut palvontani, vaikka sitä usein niin vajaalla ja rajoittuneella tavalla osoitankin.

Jonkun ‘palvonta’ saattaa kuullostaa äärimmäiseltä ja fundamentalistisuudelta. No olkoon vaikka sitäkin, mutta vaihtoehtona olisi palvoa jotain muuta, pahimmassa tapauksessa itseäni. Niinhän ne vissiin on maailman todelliset hullut syntyneet – itseään palvomalla. Hullu saatan itsekin olla, mutta parempi Jumalan hullunakin kuin maailman guruna. Palvon mieluummin Häntä, jonka nimi on Rakkaus, Rauhan Prinssi ja Kaikkivaltias Luoja – ehkä minunkin sitä kautta onnistuu näyttää lähimmäisille rakkautta ja  välittää rauhaa, ensin hengessä, sitten mielessä ja kehossa ja lopulta ympärillänikin. 

Tommi

PS: "Peace I leave with you; my peace I give to you. Not as the world gives do I give to you. Let not your hearts be troubled, neither let them be afraid. " John 14:27


Amazing Grace!!

by tommi paavola in


Amazing Grace, how sweet the sound,
That saved a wretch like me.
I once was lost but now am found,
Was blind, but now I see.

T'was Grace that taught my heart to fear.
And Grace, my fears relieved.
How precious did that Grace appear
The hour I first believed.

Näin alkaa ‘Amazing Grace’, John Newton nimisen miehen kirjoittama monelle tuttu laulu. John Newton (1725-1807) oli orjalaivuri, jonka elämä muuttui hänen kohdattuaan Jeesuksen. Jumalan armo oli tarpeeksi suuri pelastamaan hänetkin ja yhtenä todistuksena täydellisestä U-käännöksestä oli laulu tuosta ‘ihmeellisestä armosta’.

Yksi laulun suosion syy voi olla sen rehellisyys ja vilpittömyys, joka paistaa sanoista läpi. John  Newton tiesi olevansa väärällä tiellä ja oli avoin tunnustaessaan sen. Hän todisti Jumalan armon olevan ainoa tie pelastukseen ja oli kiitollinen, että hänen silmänsä olivat avautuneet totuudelle. Newton tiesi, ettei hän kykenisi tekemään mitään itse maksaakseen velkansa mutta ymmärsi  ja uskoi samalla Jeesuksen maksaneen sen kokonaisuudessaan viemällä ne ristille ja kuolleessaan, jotta hänellä ja minulla ja sinulla olisi elämä.

Jeesus kuoli minunkin puolestani, vaikka parin vuosikymmenen ajan torjuin hänet ja räpistelin vastaan kaikin voimin.

Pääsiäisen viestin tietysti kruunaa se, että hän voitti kuoleman, nousi haudasta ja elää. “Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään.” Joh 14:19

Siunattua Pääsiäistä sinulle!!

Tommi the Trainer

But God demonstrates his own love for us in this: While we were still sinners, Christ died for us.” Romans 5:8


Ainutlaatuinen valmentaja

by tommi paavola in ,


Uskoisin, että kaikki ihmisliikkeen parissa tavalla tai toisella työskentelevät ymmärtävät, että jokainen kehon osa on tehtävässään ainutlaatuinen ja korvaamaton. Korva ei voi ottaa silmän roolia ja kädet toimivat varsin rajoitetusti jalkoina.

Kaikilla nivelillä, lihaksilla, elimillä ja järjestelmillä on oma tehtävänsä, jossa ne on tarkoitettu toimimaan. On toki mahdollista, että joskus vaikkapa lihas joutuu ottamaan tehtäväkseen toimia, jotka eivät sen alkuperäiseen rooliin oikeasti kuulukaan. Mutta jokaisella kehon osalla on tietty spesifi alkuperäinen rooli ja tehtävä, jota muut kehon osat eivät pysty yhtä hyvin, tai ollenkaan, hoitamaan.

Voisi siis varmasti sanoa, että jokaisella kehon osalla on todella ainutlaatuinen tarkoitus, merkitys ja tehtävä.

Usein puhutaan, ja varsinkin viime aikoina, urheilijan yksilöllisyydestä ja siten harjoitustapojen ja ohjelmoinnin räätälöinnistä kyseisen yksilön tarpeisiin. Urheilijaakin voi siten kutsua ainutlaatuiseksi, sillä toista samanlaista ei varmasti löydy.

Mutta mitenkäs valmentajat sitten?

Kuinka paljon sujuvammin asiat hoituisivatkaan, jos ymmärtäisimme ‘ainutlaatuisuuden’ konseptin omassa elämässämme ja sitä kautta myös työtehtävässämme? Olisiko vähemmän kateutta, egoilua ja turhaa kinastelua ja ehkä enemmän jakamista, rohkaisemista ja tukemista?

Jos ei usko omaan ainutlaatuisuuteen ja tarkoitukseen tällä pallolla, niin sitten sitä usein lähtee itselleen alitajuisesti jotenkin keksimään tai luomaan. Kaikki varmaan haluavat olla jollain tapaa tehtävässään ‘parhaita’ ja oikeassa, mutta aika usein se asema saavutetaan  jonkun toisen kustannuksella.

Olisiko mahdollista, että niinkuin kehon osilla, meilläkin on ainutlaatuisuus, jota kukaan ei pysty meiltä ottamaan? Onko mahdollista, että meillä on tehtävä, joka on meille se ‘nyrkki silmään’ sopiva homma?

Kaikki eivät voi olla hauiksia tai lonkkaniveliä, mutta jokaisella on tehtävä ja jokainen on jo syntymästään täysin ainutlaatuinen. Mitäköhän tapahtuisi, jos jokainen meistä toimisi täsmällisesti omassa tehtävässään, nöyrästi mutta oman ainutlaatuisuutensa tuntien sekä naapurin toimintaa epäitsekkäästi tukien?

Tai vaikka vähän  spesifimmin kysyen…kuinka paljon vähemmän nuoria syrjäytyisi, jos he edes uskoisivat olevansa täysin ihmeellisen ainutlaatuisia ja todelliseen tarkoitukseen luotuja?

Pohdinpahan vaan…

“Nobody can go back and start a new beginning, but anyone can start today and make a new ending.” Maria Robinson.

So Finnish strong!

Tommi

 I praise you because I am fearfully and wonderfully made; your works are wonderful, I know that full well. Psalm 139:14