Jumalan hullu vai maailman guru? Tarkoitusta etsimässä...

by tommi paavola in


Joskus tulee kirjaimellisesti ‘uhrattua’ suuri määrä aikaa, energiaa ja kaikenlaisia resursseja jonkun määränpään tai tavoitteen saavuttamiseksi. Joskus tuosta tavoittelusta muodostuu syvällisempi kokemus, jota voisi kutsua ‘tarkoitukseksi’. Usein se kuitenkin jää nimenomaan tarkoituksen tavoitteluksi, kun itse tuon tavoitteen saavutettuaan se ei tarjoakaan sitä  kaivattua tarkoitusta ja merkitystä, ainakaan kaikilla niillä tasoilla, joilla sitä oltiin odotettu.

Uskon, että tarkoituksen kokemus on yksi tärkeimpiä inhimillisiä tarpeita. Tarkoitus vastaa kysymykseen, ‘miksi’ minä olen olemassa ja antaa myös ajatusta siitä ‘kuka’ minä olen. Mikäli kysymykseen miksi olen olemassa annetaan vastaus ‘vahingossa’, ‘sattumalta’ tai ‘ei mistään syystä’, niin kokemuksemme omasta merkityksestämme saa kenties aika kovan kolauksen.

Elämme nykyään aika kovassa näkymättömässä konfliktissa: toisaalta meille kerrotaan, ettei tarkoitusta ole, ainakaan missään kovin moniulotteisessa merkityksessä, ja toisaalta me alitajuisesti haemme jatkuvasti kokemusta ja tuntemusta tuosta tarkoituksesta tekemällä ja ajattelemalla asioita, jotka todistavat, että kaipaamme tarkoitusta. Tätä tietysti käyttävät hyväkseen markkinavoimat, jotka tehokkaasti syöttävät meille vale- tai varjotarkoitusta erilaisten esineiden, asioiden tai kokemusten muodossa.

Religion, eli uskonto, määritellään englannista suomentamalla mm. jonkun tietyn kohteen palvonnaksi ja sen järjestelmälliseksi toteuttamiseksi. (a particular system of faith or worship)

Tämän määritelmän perusteella useat harjoittavat ‘uskontoa’ sitä tietämättään. On helppo löytää erilaisia palvonnan kohteita ja jos olemme rehellisiä, niin useimmilla meistä on asioita tai toimintoja, jotka kallistuvat helposti ‘palvonnan’ puolelle. Joku on sanonut, että ihminen ‘palvoo’ aina jotain, ei välttämättä mitään jumalaa, vaan jotain asiaa, esinettä, harrastusta, ihmistä, itseään ym. Näin ollen ‘palvonta’ on kuin automaattinen asetus ihmisessä ja ainoastaan sen kohde muuttuu.

Olisiko niin, että tarkoitusta elämässä haetaan palvonnan kautta? Toinen kysymys on tietysti se, onko palvonnan kohteemme kaiken sen palvonnan arvoinen?

Meillä on käytössämme resursseja, joita voitaisiin määritellä palvonnan valuuttayksiköiksi. Aika, omaisuus ja energia kertovat tarinaa omista jumalistamme. Kenties voimme yksinkertaisella laskutoimituksella mitata mitä tai ketä palvomme resursseillamme.

Itse uskon, että tarkoituksemme kokemus määräytyy paljon palvonnan kohteemme perusteella. Ei kuitenkaan vain siksi, että resurssimme olisi hyvä käyttää elämässä viisaasti, vaan pikemmin siksi, että palvonnan kohteemme määrittelee koko elämämme merkityksen ja sitä kautta pitkälti myös identiteettimme. Palvonko elotonta vai elävää? Palvonko itseäni suurempaa vai pienempää? Palvonko jotain, joka on sen arvoinen? Palvonko resursseillani osoittaen kiitollisuutta, pelkoa, rakkautta, itsekkyyttä, vihaa vai jotain muuta?

Olen löytänyt vain yhden kohteen, jonka palvominen antaa minulle autenttista ja moniulotteista tarkoitusta. Elävä Jumala, Jeesus Kristus on sekä ominaisuuksiensa, että tekojensa kautta, enemmän kuin ansainnut palvontani, vaikka sitä usein niin vajaalla ja rajoittuneella tavalla osoitankin.

Jonkun ‘palvonta’ saattaa kuullostaa äärimmäiseltä ja fundamentalistisuudelta. No olkoon vaikka sitäkin, mutta vaihtoehtona olisi palvoa jotain muuta, pahimmassa tapauksessa itseäni. Niinhän ne vissiin on maailman todelliset hullut syntyneet – itseään palvomalla. Hullu saatan itsekin olla, mutta parempi Jumalan hullunakin kuin maailman guruna. Palvon mieluummin Häntä, jonka nimi on Rakkaus, Rauhan Prinssi ja Kaikkivaltias Luoja – ehkä minunkin sitä kautta onnistuu näyttää lähimmäisille rakkautta ja  välittää rauhaa, ensin hengessä, sitten mielessä ja kehossa ja lopulta ympärillänikin. 

Tommi

PS: "Peace I leave with you; my peace I give to you. Not as the world gives do I give to you. Let not your hearts be troubled, neither let them be afraid. " John 14:27