4 Funktionaalista Fibaa (+1)

by tommi paavola in


On heti alkuun hyvä mainita, että olen itse astunut näihin “ansoihin” ja tehnyt kaikki mainitsemani virheet ja fibat. Sen takia niistä on mukava nyt kirjoitella. Kuten sanottu, virheissä on sitä potentiaalienergiaa, josta saa sopivasti uutta intoa oppia lisää valmennettavien parhaaksi. Nämä eivät varmaan jääneet viimeisiksi, tässä nyt kuitenkin neljä niistä...

1. Harjoitusvälineiden haaksirikko

Functional Training rantautui Suomeen harjoitusvälineiden muodossa. Tämä bosujen, kuulien, kumien ja muiden ennennäkemättömien vehkeiden aalto ajelehti rantaan ja kikkailu alkoi. Ikävä kyllä, ‘toiminnallisuuden” käyttöohjeet jäivät ulapalle ja “function” taisi hukkua matkalla.

Välineistä ei varmaan ollut koskaan tarkoitus syntyä itsetarkoitusta, mutta ne pitävät niin mukavasti touhua yllä ja ehkäisevät kyllästymistä. Vaikeampaa on kuitenkin aina ollut perustella, miksi joku väline on valittu halutun tavoitteen saavuttamiseksi. Kaikille uudemmille välineille löytyy hyviä käyttötarkoituksia, kun ne otetaan käyttöön työkalupakista oikeaan aikaan, oikealle henkilölle ja oikeasta syystä. Niin, helposti tosiaan kaikki näyttää naulalta, jos pakista ei löydy muuta kuin vasara...

Toiminnallinen harjoittelu taisi tosiaan tuolloin saada aika heikon maineen ainakin traditionalistien silmissä, eikä ihan syyttäkään.

2. Suunnat sekaisin  - päämäärä haussa

Kun tietyt periaatteet ja totuudet ohjaavat taivalta, niin laiva pysyy kurssissa, eikä poukkoile jokaisen tuulenhenkäyksen mukana edestakas. Ilman selkeää tavoitetta ja strategiaa sinne pääsemiseksi olemme tuuliajolla ja liikumme fiilispohjalla etenemättä kohti todellista “toiminnallisuutta”. 

Monesta “toiminnalliseen harjoitteluun” liittyvästä ilmiöstä on helppo huomata, ettei touhua kannatteleva  perusta ja toimintafilosofia ole ihan selvillä. Valitettavasti vapaa ja kaiken kattava määrittely johtaa automaattisesti koko termin inflaatioon ja aliarvostukseen.

Toiminnallisen harjoittelun päämääränä on ensisijaisesti kohdehenkilön tai –ryhmän todellisten liiketehtävien (elämä, urheilu) parantaminen ja kehittäminen. Sivuvaikutuksena on tietysti mahdollista saavuttaa myös muita sekundäärisiä harjoitusvaikutuksia.

Siirtovaikutus autenttiseen liikkeeseen on abstraktimpi ja laadullisempi tavoite, jota on usein vaikeampi mitata ja arvioida. Kenties siksi sen priorisoiminen tärkeimmäksi tavoitteeksi on haastavampaa ja jää toistuvasti taka-alalle. Myös kulttuurimme ulkonäkökeskeisyys vaikuttaa paljon siihen mikä on lopulta harjoitusohjelman keskeinen teema.  Kuten ennenkin on todettu, toiminnallisia ja esteettisiä tavoitteita on tietysti mahdollista yhdistää mutta luulen, että ”toiminnallisen harjoittelun” suurin potentiaali on ensisijaisesti juuri liikekyvyn optimoinnissa.  

3. “Silmät näkevät vain sen, minkä aivot tietävät.”

Oletko huomannut, että kun käyt seminaarissa, jossa puhutaan tietystä harjoittelun teemasta, niin seuraavana päivänä ohjauksessa havainnointi keskittyy ko. teemaan liittyviin asioihin? Jos luen uuden tutkimuksen, jossa puhutaan poikittaisen vatsalihaksen tärkeydestä, niin seuraavalla viikolla kaikilla asiakkailla näkyy selkeitä puutteita sen toiminnassa ja kaikki laitetaan harjoittelemaan sitä. Jos keskitymme koulutuksessa nilkan ja jalkaterän toimintaan, niin sitten näemme nämä asiat tärkeinä seuraavina päivinä.

Itse aiheutin itselleni taannoin piriformis-lihaksen ylikuormitustilan, kun yritin aktivoida pakaralihasta hiukan turhan innokkaasti uskoen sen olevan etsimäni ratkaisu suorituskyvyn kehittämiseen. Onko ihmisliikkeen kehittämiseen sitten olemassa joku suuri salaisuus? No todennäkoisesti ei, mutta ehkäpä se ’salaisuus’ on se ihmisen yksilöllisyys ja sitä kautta myös liikkeen harjoittelun yksilöllisyys. Henkilökohtaisten ominaisuuksien ja ’rajoittavien tekijöiden’ tunnistus ja analysointi on ehkä yksi niistä tämän löytöretken suurista aarteista.

Kehon toiminta on loppujen lopuksi niin monimutkaista ja monipuolista, että on mahdotonta pitää kaikkea mielessä koko ajan. On kuitenkin hyvä pyrkiä olemaan objektiivinen ja nähdä keho mahdollisimman integroituna kokonaisuutena, välillä keskittyen tiettyyn kehon osaan tarpeen mukaan, mutta sitten aina laajentaen näkökenttää ja laittaen palaset takaisin yhteen.

4. Motorinen puutostila-syndrooma

Kun kaikki motoriset osatekijät laitetaan vaakakuppeihin, niin harjoittelumme ja keskittymisemme vaaka kallistuu helposti tiettyjen tuttujen biomotoristen elementtien suuntaan. Teemme helposti fysiikan harjoittelusta yksipuolista myös motoriikan suhteen. Harjoitamme mielellämme selkeitä mitattavia ja määrällisiä osatekijöitä kuten  voimaa tai lineaarista nopeutta, joita voimme testata absoluuttisesti ja objektiivisesti. Helposti kuitenkin unohdamme liikkeen kannalta aivan yhtä tärkeät elementit, kuten koordinaation tai tasapainon.

Harjoittelukulttuurissamme on selkeästi nähtävissä  epätasapaino ja jopa motorinen puutostila. Samoin kuin ruokavalion suhteen, puutteellinen liikevalikoima ja motorinen yksipuolisuus, aiheuttaa helposti kehityksen pysähtymisen ja potentiaalin rajoittumisen.

Toiminnallisuus jo määritelmältään sisältää kaikki liikkeen osatekijät ja niiden annostelu tasapuolisesti ja yksilöiden tarpeiden mukaisesti on olennainen osa liikkeen kehittämistä.

No, ei ihan kaikkia fiboja tullut käsiteltya mutta alkupalaksi nyt kuitenkin. Omista ja muiden virheistä kannattaa oppia.

“Time is the best teacher, but unfortunately it kills all of its students.” Robin Williams.

Syssyä Suomeen!

Tommi Paavola

PS: Yksi lisäfiba on muuten varmaan myös käsitteiden käyttö. ”Toiminnallisuus” terminä vaatii aika hyvän määrittelyn, sillä sana itsessään ei ole täysin selkeä ja selittävä. ”Funktionaalinen” termi taas lainasanana edellyttää aika kattavan ymmärryksen englanninkielisestä termistä ”function”. Saattaa olla pilkunviilausta, mutta toisaalta pinnallinen selitys johtaa helposti pinnalliseen taustafilosofiaan ja siten usein päämäärättömään ja epäselvään harjoittelun toteutukseen.  Itse ainakin kaipaan selkeän systematiikan taustalle, jotta itselleni, asiakkaalle ja urheilijalle on selvää mihin ollaan menossa, miten sinne päästään ja miksi se on paras toimintatapa tälle henkilölle. Tällöin myös rajaan oman kohderyhmäni ja uskallan kertoa rehellisesti valmennettavalle, mikäli en usko oman harjoitusfilosofiani ja toteutustapani sopivan parhaiten juuri hänelle.