"If it was easy, everyone would do it."

by tommi paavola in


Kun on toiminut personal trainerina ja fysiikkavalmentaja pidemmän aikaa, alkaa kuva omista ominaisuuksista (vahvuuksista ym) selkeytyä ja tulla realistisemmaksi. Se voi olla tietyllä tavalla vaikeakin prosessi, sillä useinhan sitä tulee verrattua itseään toisiin valmentajiin ja jokuhan on aina jossain asiassa ‘parempi.’

Itse olen toivonut olevani parempi esiintyjä, luonnollisempi kommunikoija, viisaampi valmennustietoudessa, tehokkaampi motivoija, tarkkasilmäisempi liikkeen analysoija ja niin edelleen… Kaikilla näillä alueilla kehitystä on kyllä tapahtunut mutta vahvuuteni taitavat silti olla toisaalla.

Olen havainnut, että minulla ei ole parempia harjoitteita kuin muilla valmentajilla, vaan useimmat meistä käyttävät koko lailla samankaltaisia työkaluja. En myöskään ‘omista’ valmennustilannetta mielettömällä karismalla tai ansaitse automaattista kunnioitusta suuren lihasmassani vuoksi (ha).

Mutta sitten on taas alueita, joissa olen kokenut onnistumisia – sellaisia alueita tai osatekijöitä, joita en olisi edes listannut fysiikkavalmentajan tärkeiksi ominaisuuksiksi. Olenko siis kokonaan väärällä alalla? En usko. Seuraavassa on yksi niistä ominaisuuksista, jotka ovat kehittyneet ajan myötä ja usein pienessä tai isommassakin ‘puristuksessa’.

'Sitoutuminen' tehtävään

On helppo aloittaa innostuneena toteuttamaan projektia, mutta mita pidemmästä tehtävästä on kyse, sitä suurempaa sitoutumisen tasoa vaaditaan. Esteitä ja kuoppia on jokaisessa projektissa ja sitoutumisen taso paljastaa sen syvyyden. Oletko valmis katsomaan loppuun saakka vai luikerteletko ulos, kun homma ei maistukaan enää mansikalta?
Viime vuonna toimiessani fysiikkavalmennustehtävässä paikallisen collegen uintijoukkueessa piti taas oikeasti kasvaa valmentajana, jotta homma tuli hoidettua loppuun kunnolla. Monet asiat olivatkin todellisuudessa haastavampia, kuin kauden toimintaa suunniteltaessa olin oivaltanut. Vaikeuksia tai väsymistä kauden aikana ei osannut ennakoida, mutta ‘sitoutuminen’ tehtävään, lajivalmentajaan ja urheilijoihin auttoi kauden loppuun saakka.

Kuten itsekin havaitset, eihän ‘sitoutuminen’ ole sinänsä mikään valmentajan ominaisuus, vaan yleinen hyväksi havaittu arvo. On kuitenkin mielenkiintoista havaita, ettei sitoutuminen olekaan enää niin itsestäänselvyys. Ihmiset jopa joskus yllättyvät, kun joku oikeasti sitoutuu tehtäväväänsä. Toisten olen havainnut melkein pelästyvän, kun ottaa tehtävänsä ja siihen liittyvät ihmissuhteet ja velvollisuudet vakavasti. Ilmeisesti alkaa olla harvinaista ‘sitoutua’ , sulkea kaikki takaovet ja pakotiet ja hoitaa tehtävänsä loppuun saakka tuli eteen sitten mitä tahansa.

"Of course it's hard. It's supposed to be hard. If it were easy, everybody would do it. Hard is what makes it great." -From A League of Their Own

Finish strong!

Tommi