"Fiksu mies ja uskoo Jumalaan, hulluko se on?"

by tommi paavola in


Vaikka aika hullu monessa suhteessa olenkin, ovat jotkut silti ihmetelleet uskovaisuuttani ja luottamustani yliluonnollisen Kaikkivaltiaan olemassaoloon. “Fiksu mies ja uskoo Jumalaan, hulluko se on?” on oma versioni eräästä Lapinnevalaisesta sananlaskusta. Eikö Paavolankin olisi aika siirtyä ns. nykyaikaan, jossa on yleistietoa se, että “Jumala on kuollut” Nietzschen sanojen mukaisesti.

Oma polkuni uskon asioissa ei ole lähtenyt liikkeelle maailman synnyn, pahan olemassaolon tai Jeesuksen käärinliinojen analysoinnista, vaikka se epäilemättä sieltäkin voisi kipinän saada. Kokemustani Jeesuksen kohtaamisesta en voi myokään kenellekään todistaa korrelaatiolla, T-testillä tai laskutoimituksilla. Totuuden tutkiskelu tieteellisesti ja etsiminen filosofisesti on tottakai ollut olennainen osa omaa prosessiani ja on edelleen. Luulen kuitenkin, että vaikka tiedekin mielestäni ‘osoittaa kohti taivasta’, syntyy henkilökohtainen elävä usko silti vain henkilökohtaisesta kohtaamisesta elävän Jumalan kanssa.

Elämässäni on ollut aikoja, jolloin omat voimani ovat loppuneet tai resurssini kuivuneet. Joskus sairaus, kuten selkärankareuma, on murtanut minut ja joskus taloudellinen tilanne on ollut erityisen huolestuttava. Näitä tilanteitahan meillä kaikilla varmaan on ollut, toisilla enemmän kuin vähemmän… Omien kykyjen ja voimien riittämättömyys elämässä on nöyryyttävää ja johtaa usein pohdiskeluihin siitä kenen tai minkä käsissä elämäni oikeasti on. Valitettavasti aika tyypillisesti vaikea elämäntilanne täytyy muodostua todella vaikeaksi ennen kuin tulee mieleen, että onkohan tuolla jossain sellainen yliluonnollinen olento, joka kenties voisi järjestää jonkunlaisen avun tai intervention ja vetää ylös siitä pohjattomalta vaikuttavasta kuopasta?

Vaikka kasvoinkin kristillisessä kodissa, ei minulla ollut henkilökohtaista uskoa ja suhdetta Jumalaan. Se syntyi vasta, kun vaikeuksissani jouduin antamaan periksi ja rukoilemaan apua. Silloin Jumala kohtasi minut siinä hetkessä ja tilanteessa. Luin Raamattua ja löysin siitä lähinnä ensiksi rauhan tunteen, joka oli sinänsä jo paljon stressitilanteessa. Sitten tajusin myös, että Raamatusta löytyy runsaasti lupauksia huolenpidosta, avusta, suojelusta ja jopa parantumisesta ja materiaalisesta huolenpidosta. Koin rukousvastausten tulevan vähitellen, ei yleensä mitenkään yli-inhimillisessä muodossa, mutta luottaessani siihen, että Jumala vastaa, asiat vaan järjestyivät. Laittaessani luottamukseni Jumalaan  ja hänen sanaansa, uskoni alkoi kasvaa ja huoleni alkoivat hälvetä. Ymmärsin, että Jumalla on hyvä tahto minua kohtaan. Tunnustin voimattomuuteni ja pyysin häneltä apua. Tämä oli iso askel henkilökohtaisessa suhteessa henkilökohtaiseen Jumalaan. Nyt luottamukseni häneen sairaudessa tai talousahdingossa on suurempi kuin ennen – ‘specific adaptation to imposed demand’, siis SAID-periaatteen mukaisesti, niin kuin kehossakin tapahtuu.

Pystynkö oman tarinani kautta vakuuttamaan jonkun toisen Jumalan olemassaolosta? Enpä tiedä, tuskin. Mutta kenties voin antaa esimerkin siitä, mihin suuntaan suosittelen ajatusten ja rukousten kohdistuvan, kun elämä lyö kanveesiin. Tai ehkä jo ennen sitä, jos on fiksumpi kuin minä. Taisi jo Mike Tyson tuumata, että “everybody has a plan until they get punched in the face”. Oma suunnitelmani elämälle oli erilainen, joskaan ei läheskään niin hyvä kuin Kaikkivaltiaan.

Uutisia katsoessa maailma, mukaanlukien meidän koti-Suomemme, on myllerrysten vallassa. Moni asia jopa pelottaa, jos olen ihan rehellinen. Tulevaisuuteni on kuitenkin suurissa käsissä ja vaikka suruja, huolia, sairauksia ja sotia riittää, on lupaus Jumalan hyvyydestä ja Jeesuksen pelastustyöstä ajankohtaisempi kuin koskaan. Ahdistuksen, syyllisyyden, pelon ja pimeyden kahleet on murrettu ja Jumala kutsuu heikkoja ja murtuneita uuteen elämään.

“He heals the brokenhearted and binds up their wounds.” Psalm 147:3

Peace and strength until the ‘Finnish line’!

Tommi


Todistan olevani väärässä

by tommi paavola in


Omien toimintapojen läpinäkyvä ja kriittinen reflektiointi kuuluu omaan valmennusfilosofiaani ja on mielestäni kehittymisen edellytys. Tämä ei muutosvastarintaveteraanille ole tietysti aina helppoa mutta uskaltaisin ehdottaa olevani avoin ainakin vakavasti pohtimaan olisiko hommissa parantamisen varaa. Ja koska ainahan niissä parantamisen varaa löytyy, on minulle vähitellen tullut tavaksi olla välillä brutaalin rehellinen ja kysyä itseltäni oikeasti vaikeita kysymyksiä. Kun ihmisluonto, tiedeväkeä myöten, pyrkii usein vain todistelemaan olevansa oikeassa, on vaihtelevan virkistävää ‘pakottaa’ itsensä etsimään reikiä ja puutteita omista teorioista ja käytännöistä. Yksi mentoreistani, professori David Tiberio, kehottikin, “tehdä parhaansa todistaakseen itsensä olevan väärässä” ennen kuin pyrkii todistelemaan oikeassa olemistaan.

En tiedä, johtuuko se lisääntyneestä vai vähentyneestä itseluottamuksesta, että itsekritiikkini kysymykset ovat tulleet aggressiivisemmiksi ja ‘vallankumouksellisiksi’, sillä kysymykseen vastaaminen tietyllä tavalla saattaa voimakkaasti muuttaa toimintatapoja ja tai jopa vetää maton alta koko toiminnalta paljastaen sen perimmäisen ongelman. Vastauksiahan ei ole edes olemassa kysymättömiin kysymyksiin ja silloin voidaan vaan jatkaa vanhaan malliin. Mutta mitä jos ‘vanha malli’ ei vaan tunnu toimivan tarpeeksi hyvin…?

Seuraavassa muutamia mielestäni radikaaleja kysymyksiä, joita olen viime aikoina esittänyt itselleni. Vastauksia täytyy mielestäni uskaltaa hiukan pohtia ennen kuin tyrmää koko kysymyksen, sillä se vähintäänkin ohjaa pohtimaan ja peilaamaan tekemisiään…

1.       Auttaako fysiikkaharjoitukseni oikeasti urheilijoita tulemaan lajissaan paremmaksi?

2.       Onko mahdollista, että fysiikkaharjoitukseni tekevät urheilijoista (suoraan/epäsuorasti) lajissaan huonompia?

3.       Olenko osa systeemiä, joka aiheuttaa nuorten urheilijoiden loppuun palamisen tai vaikka loukkaantumisen?

4.       Voisiko fysiikkaharjoitukseen käytetyn ajan käyttää urheilijan kannalta paremmin?

Vaikka vastaavat kysymykset aiheuttavat vähän sisäistä epämukavuutta, ovat ne mielestäni erinomaisia keinoja sellaisen tahtotilan synnyttämiseen, missä vilpittömästi halutaan parantaa toimintaa, eikä vain raahata mukana vanhoja turvallisia ‘halinalleja’, joista luopumista emme muuten uskalla edes ajatella.

Finish Strong!

Tommi


“Vaatii paljon työtä tehdä erinomaisesta urheilijasta keskinkertainen urheilija.”

by tommi paavola in


On mielenkiintoista, että juuri niitä lihasryhmiä ja kehon osia, jotka yhdistetään aikamme esteettisiin ulkonäköihanteisiin, harjoitellaan usein kaikkein epätoiminnallisimmalla tavalla. Vaikuttaisi siltä, että harjoituskulttuuriimme liittyy sellaisia voimakkaita mielikuvia ja fiiliksiä käytännöistä, joita on vaikea syrjäyttää pelkällä logiikalla. Ymmärrän tämän ihan hyvin itsekin monta vuotta epätasapainoista ja -toiminnallista harjoittelua toteuttaneena. Paremman tiedon puutteessa taisin olettaa, että tavoitteina ‘kehon muokkaus’ ja ‘toiminnallinen suorituskyky urheilussa’ saavutetaan samaa polkua kulkemalla. Näin ei asia kuitenkaan ole, elleivät sitten oman lajin tarpeet sattumalta korreloi kehon muokkausta palvelevien tavoitteiden kanssa…onhan sekin kai mahdollista.

On totta, että kaiken oheisharjoittelun ei tarvitse välttämättä näyttää, haista ja maistua ihan tarkalleen samalta, kuin itse lajisuoritus, mutta jo spesifisyys-periaatteen perusteella pitäisi ehkä hetkeksi pysähtyä miettimään, mikäli harjoittelun toteutus ja lajisuoritus tuntuvat olevan yhtä kaukana toisistaan kuin Donald Trump ja Hillary Clinton.

Joku sanoi, että “vaatii paljon työtä tehdä erinomaisesta urheilijasta keskinkertainen urheilija.” Väitän, että keskivartaloharjoittelussa piilee potentiaalia tällä alueella – niin urheilullisuuden parantamisen kuin sen huonontamisen suhteen.

Mitä asioita meidän sitten tulisi tarkastella toiminnallisen keskivartaloharjoittelun toteuttamisen kannalta? Tässä muutamia omia ajatuksiani listan muodossa.

1.       Urheilijan asennot ja liikkeet suhteessa painovoiman vaikutukseen

Mikä on yleinen tyypillisten vatsalihasharjoitteiden liikemalli? Selkärangan fleksio, elikkäs vatsarutistusten, istumaan nousujen ym. kaltainen liike, jossa siis etäisyys rintakehän ja lantion rakenteiden välillä lyhenee konsentrisen supistuksen tuloksena.

Kun urheilija toimii lajissaan, useimmiten pystyasennossa siis, niin voimme kysyä: milloin kyseistä liikettä tarvitaan ja milloin siihen käytetään lihasvoimaa?

Pystyasennossa tuo liike on itse asiassa useimmiten täysin painovoiman tuottama, joskin selkäpuolen ja takaketjun lihasten kontrolloima. Mikäli painovoima antaa tuon liikkeen meille ilmaiseksi, niin eikö elimistön taloudellisuuden kannalta olisi hyvä ajatus pitää nuo etupuolen suorat vatsalihakset ‘levossa’ kunnes niitä taas oikeasti tarvitaan. Onhan toki olemassa myös lajeja, joissa tuon liikkeen täytyy tapahtua nopeammin kuin painovoiman vaikutuksesta ja silloin vatsalihaskin ottaa liikettä kiihdyttävän roolin (ehkäpä hiihdon tasatyöntö-liike tms). On olemassa myös lajeja, joissa erilaisissa asennoissa rangan fleksiosta tuleekin spesifi liike, kuten vaikka MMA:n mattotilanteissa, uimahypyissä tai voimistelussa.

Jos tarkastelemme ihmisen yleistä liikkumista niin tavallisissa elämäntilanteissa kuin urheilulajeissa havaitsemme, että kehon konsentrisen fleksion sijasta kannattaisi keskittyä enemmän vaikkapa siihen toiseen päätyyn eli kehon ja rangan ojennukseen ja sen eksentrisen hallinnan harjoitteluun. Jos vaikkapa kysyisimme, että kumpaan tehtävään keho käyttää vatsalihaksia enemmän, a) eteen- ja alaspäin taivutuksen suorittamiseen vai b) taaksetaivutuksen hallintaan, niin pystyasennossa toimittaessa vastaus on helposti B. Keskivartalolihasten potentiaalista jää paljon käyttämättä, mikäli unohdamme, että ‘tuottaaksemme’ voimaa sitä pitää ensin ‘varata’.

2.       Lihaksen työtapa ja energian käyttö nopeissa lajiliikkeessä

Reaktiivisuus, nopeus ja räjähtävyys ovat olennaisia ominaisuuksia monissa lajeissa. Näiden elementtien toiminnalle on olennaista, että lihas-jänne-hermo -systeemi toimii optimaalisesti. Nopean liikkeen edellytyksenä on lihaksen rekrytoinnin nopeus sekä erityisesti sen rentoutumisen nopeus ja valmius seuraavaan aktivoitumiseen. Tätä periaatetta vastaan kapinoi jatkuvan isometrisen jännityksen ja vaihtumattoman lihaspituuden harjoitteet. Kehon voimantuottomekanismi pyrkii energian säästöön ja haluaa käyttää elastisia elementtejä liikkeen varaamiseen ja vapauttamiseen.

Missä lajisuorituksessa olet kokenut vatsalihasten väsymisen ja siitä johtuvan polttelun lihaksessa? Tämä tuttu tunne selällään tapahtuvan sätkyttelyn tuloksena on harvoissa lajeissa todellisuutta. Vatsalihakset toki väsyvät monissa lajisuorituksissakin mutta se ei johdu jatkuvasta ‘time under tension’ -jännitystilasta ja on aika kaukana positiivisen siirtovaikutuksen kannalta.

Lankuttaminen ja isometriset pidot voivat olla käyttökelpoisia staattisen ryhdin ja asennon harjoittelemisen kannalta ja sitä kautta voivat epäsuorasti parantaa esimerkiksi juoksun suoritusta, mutta nopeisiin ja räjähtäviin suorituksiin keskivartalokin kaipaa loikkia, hyppyjä, heittoja ja reaktiivisia suorituksia – pääosin pystyasennossa.

3.       Keskivartalon lihasten toiminnallinen anatomia

Keskivartalon toiminnallista anatomiaa voidaan käytännön kannalta yksinkertaistaa huomattavasti. Uskon, että eri lihaksista ja niiden kerroksista on keskusteltu ihan tarpeeksi ja en ole varma onko se vienyt meitä paljon parempaan suuntaan itse toteutuksessa.

Mihin keskivartalon lihakset kiinnittyvät? Mitä rakenteita (luusto) pitää liikuttaa, jotta keskivartalon lihakset aktivoituvat toimimaan? Helpoin vastaus tuohon olisi: lantion ja rintakehän rakenteet. Niinpä keskivartalon lihakset aktivoituvat silloin kun lantio liikkuu, rintakehä liikkuu tai molemmat liikkuvat. Real-life suorituksissa on itse asiassa aika vaikeaa liikkua muuten kuin sekä lantiota, että rintakehää samanaikaisesti liikuttaen, joten toiminnallisessa mielessä keskivartalon lihakset toimivat ‘aina’ näin.

Monessa, etenkin selällään tapahtuvassa, vatsalihasharjoitteessa olemme kuitenkin eliminoineet tai rajoittaneet lantion ja rintakehän liikettä niin, että spesifisyys-aste on huomattavasti heikentynyt ja harjoitusvaikutus siten myös kyseenalainen. Lisäksi olemme tietenkin myös poistaneet lähes kaikki pystyasennon kahdelle tukipisteelle ominaiset liikkeen hallintaan liittyvät haasteet – näin keskushermosto tuskin tunnistaa liikettä lainkaan, sillä sen saama informaatio ympäristöstä on muuttunut liian radikaalisti, jotta siirtovaikutus olisi positiivinen. Niin, ja onhan myös negatiivinen siirtovaikutus täysin mahdollista saavuttaa…vaikka tavoite ei varmaan olekaan.

Jos haluamme maksimaalisen (ja samalla toiminnallisen) osallistumisen keskivartalon lihaksilta, on meidän valittava liikkeitä, joissa lantio liikkuu tehtävänsä mukaisesti yhteydessä rintakehään. Tästä yksi käytännön esimerkki on askellusliike ja käsien liike (alas/ylos/vasen/oikea ym.), jotka liikuttavat lantiota ja rintakehää yhtä aikaa ja aiheuttavat näin keskivartalon lihasten varautumisen kolmessa tasossa.

4.       Keskivartalo koordinaation keskuksena

Olemme oppineet ylävartalon liikkeitä, alavartalon liikkeitä ja keskivartalon liikkeitä, mutta kokonaisvaltaisessa suorituksessa meidän täytyy pystyä yhdistämään kaikki sulavaksi ja tehokkaaksi liikkeeksi. Kaikkien liikkeiden risteyskohtana toimii keskivartalo ja näin jokainen suoritus kulkee tämän kiireisen liikennekeskuksen läpi. Kuinka alavartalosta liikkeelle lähtenyt ketjureaktio päätyy sormenpäihin ja miten laadukkaana tuo liikevirtaus on säilynyt?

Koordinaatio monissa muodoissaan on urheilullisuuden ydin ja kenties vähiten harjoiteltu alue fysiikkavalmennuskulttuurissamme. Jos ymmärtäisimme ottaa koordinaation kaiken yhteensitovana ominaisuutena vakavasti ja yhdistäisimme sen kaikkeen tuohon tehoharjoitteluun, niin voisimme saada kovasti harjoitetun voiman käyttöön silloin kun sitä oikeasti tarvitaan.

Keskivartalo on rakenteellisena keskuksena elintärkeä alue. Sen täytyy pystyä ‘jakelemaan’ liikkeen hallintaa ylöspäin tai alaspäin ketjussa ja näin sen kyky koordinoida joko mahdollistaa tai rajoittaa suorituksia.

Keskivartalon harjoittelu koordinaation keskuksena on aika kaukana siitä mitä kentällä tänä päivänä näkyy. Kun yhtenä päivänä ymmärrämme ja sisäistämme keskivartalon alueen olevan niin paljon enemmän kuin six pack, niin kenties saamme uutta nostetta myös yleisen urheilullisuuden kehittymiselle.

Tommi the Trainer


368-Liikekehittely (3D-liikkuvuus ja liikehallinta)

by tommi paavola in


Millaiseen alustaan ‘taito’ tarttuu parhaiten? Miten varmistetaan urheilijan jatkuva kehittyminen lajitaidoissa? Kuinka taitoa optimaalisesti vastaanottava alusta valmistetaan?

Ajattele kehon fysiologiaa ‘kuiva sieni vs. märkä sieni’ -ajatuksen kautta. Kuivaan pesusieneen imeytyy vettä ja vastaanottokyky on näin hyvä, kun taas märkään pesusieneen ei enää pakottamallakaan imeydy mitään uutta.

Taitojen ja kykyjen jatkuva kehittyminen ja hiominen vaatii siis alustaltakin edellytyksiä. Rakennuksen potentiaalisia mittoja (korkeus, paino ym.) on jatkuvasti peilattava sen perustan tukevuuden ja keston kautta.

Fysiologisesti tuon alusta täytyy siis olla sellainen, mihin uusi ärsyke tai kehittyvä taito pystyy tarttumaan. Ihmisliikkeen kannalta se yleensä vaatii tiettyjen perusteiden olevan kunnossa. Kenties olennaisimpia noista perusteista ovat ‘liikkuvuus’ ja ‘liikehallinta’.

368-Liikekehittelyssä aloitetaan arvioimalla, rakentamalla ja mahdollisesti korjaamalla liikkeen perustekijöitä eli liikkuvuutta ja sen hallintaa. Sen toteuttamiseksi on hyvä olla systeemi, joka auttaa käytännön harjoittelussa ja valmennuksessa. Olen valmistanut 368-Liikekehittely videomateriaalin avuksi kokonaisvaltaisen fysiikkaharjoittelun toteuttamisessa.

Linkki matskuun!


Reumaatikon liikuntakokemuksia

by tommi paavola in


Selkärankareumaksi diagnosoitu sairaus, joka on aiheuttanut monenlaisia reaktiivisia tulehduksia eri puolilla kehoa, on vaatinut omassa liikkumisessani ja liikunnan harrastamisessa soveltamista ja kehon tarkkaa kuuntelemista. Se on pahimmillaan rajoittanut lähes kaikkea liikkumista ja parhaimmillaanopettanut monia asioita ihmisliikkeestä. Itse olen lähestynyt sairauden hallintaa eri tavoilla, joista liikunta on ehkä kuitenkin levon lisäksi se tärkein. Hiukan ironista on se, että sekä liikunta että lepo ovat olleet niitä kaikkein haastavimpia tavoitteita tulehduksien aiheuttamista kiputiloista johtuen – mutta samalla myös niitä elementtejä, jotka auttavat ja parantavat niin mielen- kuin terveydentilaa kenties eniten.

Taitaa ollaa niin, että kaikki sairaudet ovat psyko-fyysis-hengellisiä, mutta etenkin sellaiset, jotka ovat pitkäkestoisia ja joiden paranemisesta tai pahenemisesta ei juuri voi ennustaa. Näin ollen sairaus koskettaa ihmistä kaikissa ulottuvuuksissa ja varmaankin myös hoito tulisi koskettaa kaikissa näissä ulottuvuuksissa. Tässä olen kuitenkin keskittynyt yhteenvedon omaisesti kirjaamaan niitä asioita, jotka ovat omassa tapauksessani olleet tärkeitä nimenomaan liikunnan kannalta.

En ole lääkäri enkä lääketieteen ammattilainen ja kirjoittelen näistä nyt ihan omasta subjektiivisesta näkökulmasta ja omiin kokemuksiin perustuen. Ja tähän liittyy myös ensimmäinen periaate liittyen liikunnan toteuttamiseen…

Yksilöllisyys

Olen lukenut tutkimuksia, keskustelupalstoja, sairaustukimateriaalia ja kuunnellut lääkäreitä, muita selkärankareumaatikkoja ja se on ollut ihan hyödyllistä päällisin puolin. Mikään ei ole kuitenkaan ollut yhtä tärkeä asia oppia, kuin OMAN kehon kuunteleminen. Omasta fysiologistani ei ole tutkimuksia tehty eikä kirjoja kirjoitettu, eikä lääkärikään minua kauhean hyvin tunne. Minun on siis oltava oman sairauteni ja oireideni asiantuntija ja tutkija.

Palautuminen

Liikunnan toteutuksen osalta yritin mahduttaa elämään mahdollisimman paljon liikuntaa tai ‘harjoittelua’. Määrän lisäksi myös teho oli usein aika korkealla. Palautuminen ei ollut välttämättä prioriteeteista korkeimmalla sijalla. Nyt se on. Palautuminen on jo iän vuoksi hitaampaa kuin ennen mutta reumaatikkona haluan pitää tulehdusarvot matalalla. Niinpä jatkuvassa ylikuormitustilassa oleminen ei ole mahdollista ellei toivo seuraavaa tulehduskierrettä kehoon. Laatu harjoittelussa on siis ehdottomasti syrjäyttänyt määrän.

Toisaalta enemmän määrällistä lisäystä taas kaipaisi sinne lepo/uni-puolelle. Aamuyön särky monta kertaa keskeyttää tai häiritsee levon. Kunnon patja on elintärkeä.

Vaihtelu

En tee samaa harjoitusta kahta kertaa. Vaihtelen harjoittelun sisältöä ja muuttujia jatkuvasti jo motivaation takia mutta myös kokonaiskuormitusta mahdollisimman tasapainoisesti ja tasaisesti koko kehoon jakaen. Vaihtelu myös parantaa palautumista parasympaattisen hermoston toiminnan kautta. Pyrin siis välttämään toistuvasta ja yksipuolisesta harjoittelusta johtuvaa ylikuormitusta.

Liikkuvuus

Selkärankareumaatikolle liikkuvuus on olennaista jo rangan toiminnan ylläpidon kannalta. Tärkeintä minulle on ollut liikeketjujen tasapainon homeostaasi. Jo pienemmätkin epätasapainot esimerkiksi kyljessä sivuketjussa alkavat nopeasti aiheuttamaan sakroiliitin oireita ja alaselän kireytymistä. Myös takaketjun lihaksisto pohkeista alkaen vaatii jatkuvaa huoltoa niin ‘venyttelyn’ kuin rullailun ja itsehieronnan työkaluja käyttäen.

Verenkiertoelimistö

Aamut on usein jäykkää aikaa reumaatikolle ja varsinainen harjoittelu voi olla hankalaa. Siitäkin huolimatta itselleni aamulla verenkierron aktivointi kehossa kevyen aerobisen liikkumisen kautta käynnistää päivän ihan eri tavalla. Yleisesti ottaen aerobinen kunto antaa energiaa niihinkin päiviin, joissa tulehdus on vienyt suuren osan perusenergiasta. Kestävyystyyppisen juoksun olen itse hylännyt kokonaan useamman huonon kokemuksen tuloksena, mutta tänäänkin olen tehnyt lyhyitä vetoja futiskentällä – ja niistä saatu vaste on tuntunut erittäin hyvältä. Tosin on ollut aikoja, jolloin sellaiseen ei ole riittänyt voimia. Nyt kesän alettua ja auringon lämmittämänä keho tuntuu toimivan ja lepäävän paremmin. Kylmät ja kosteat kelit ei juuri kiinnosta.

Lihaksiston harjoittelu

Kaikki lähtee itselläni perusliikkumisen periaatteista. Ajattele kävelyä – liikeketjujen yhteistoimintaa, kiertoliikettä, yksi jalka edessä-toinen takana, pystyasennossa jne. Toki klassiset voimaharjoitteet välillä mahtuvat mukaan ohjelmaan mutta yli 3-4 viikon setti penkkipunnerrusta tai kyykkäämistä johtaa kerta toisensa jälkeen tulehdusoireisiin lantion ja selän alueen nivelissä. Käsipainot, taljat, kuntopallot ja muut vapaat vastukset käytettynä kehon yhteistoiminnallisissa harjoitteissa toimivat itselleni parhaiten. Ennätysten ja egon parantaminen suurien painojen ja vastusten muodossa eivät enää kuulu ohjelmaan, enkä niitä nyt taida enää kaivatakaan – varsinkin kun tuloksia tuntuu saavan toisellakin tapaa.

Luusto ja nivelet

Niveliin iskevät tulehdukset eri puolilla kehoa ovat ikäviä. Itse asiassa tulehdukset tuntuvat välillä satunnaisesti syttyvän siellä sun täällä – silmässä, nenärustossa, SI-nivelessä tai leukanivelessä. Olen valinnut liikuntalalajeikseni enemmän ns. iskuttomia liikuntamuotoja, kuten pyöräily, rullaluistelu tai melonta. Nyrkkeily tekniikkapainotteisesti säkkiin tai pistareihin on myöskin ollut yksi suosikeistani. Toki juoksuakin on pystynyt harrastamaan esimerkiksi futiksen muodossa silloin kun oireilu ei ole ollut voimakasta. Itse asiassa 15 vuoden jälkeen oireilu ei ole ollut yhtä aggressiivista kuin alussa ja liikuntamuotoja on voinut lisätä olon parannuttua.

Ravinto

Monille ravinnon muuttaminen on kuulemman tuonut helpotusta. Itselläni ei ole mielestäni ollut selkeää yhtä ärsykettä, mutta on tuntunut siltä, että tulehduskierre on alkanut usein juuri vatsasta tai suolistosta. Sieltä se on levinnyt johonkin muualle – olenkin kuvannut tulehdusta monta kertaa tulivuoreksi, joka purkautuu jossain kehon osassa päästäen paineen ulos. Usein kyseessä on joku jo valmiiksi kenties hiukan ‘heikentynyt’ kehon jäsen. Joka tapauksessa uskon, että on tärkeää löytää ne ruoat tai ravinnon osatekijät, jotka aiheuttavat ‘möyrinää mahassa’ ja ärsyttävät vatsaa ja suolistoa. Itselläni sitä tekee grilliruoka, alkoholi ja roskaruoka yleensä.

 

Kuten sanottu, nämä kuvaukset liittyvät omaan elämääni ja eivät varmaan käy yksi yhteen kenenkään muun oireisiin ja kokemuksiin. Halusin kuitenkin jakaa nämä kokemukset jo senkin takia, että usein vastaavissa hiukan määrittelemättömissä sairauksissa on tärkeää löytää vertaistukea ja kokea, että tulevaisuutta, toivoa ja tapoja liikkua on. Huonot ja hyvät ajat ehkä vuorottelevat jonkin aikaa kunnes huomaa, että hyvät ajat lisääntyvät ja huonot vähentyvät. Liikunta on joka tapauksessa yksi tärkeimmistä hoitokeinoista ja siitä ei kannata luopua, vaikka joinain päivinä virtaa ei riittäisikään.

Voimia ja Finish Strong!

Tommi


Junk food for the mind and soul

by tommi paavola in


En tiedä, onko olettamukseni tai havintoni oikea mutta näyttäisi siltä ravintoon liittyvistä aiheista keskustellaan erilaisilla areenoilla suurinpiirtein samanlaisella intohimolla, kuin täällä Amerikassa keskustellaan Donald Trumpin presidenttiehdokkuudesta. Jokaisen ravintoaiheisen sometuksen perästä löytyy Kiinaan ja takaisin ulottuva viestiketju, täynnä vasteita puolesta perustellen tai vastaan väittäen.

Ehkä alustuksestani jo haistaa, että itse en ole ravintoekspertti enkä koe suuria emootioita teemasta. Siihen saattaa tietysti liittyä se, että Yhdysvalloissa asuvana taistelu ihan perusasioista ravinnon suhteen on ihan riittävän haastava ilman, että siihen tuodaan mitään lisämausteita. Jos nyt saataisiin suola, sokeri ja huono rasva jonkinlaiseen hallintaan, niin olisi tämä isukki jo kohtuullisen tyytyväinen jälkikasvunsa kouluruokailuun.

Mutta tämä kirjoitus ei ole varsinaisesti ravinnosta, ainakaan keholle tarkoituksesta sellaisesta. Kaiken tämän ravintopolemiikin keskellä sitä miettii myös niitä muita asioita millä ihminen ‘ruokailee’, ‘ravitsee’ ja ‘kasvattaa’ itseään. Se mitä menee suusta sisään ja alas on keholle ravintoa (tai myrkkyä). Se mitä menee korvista ja silmistä sisään, onkin jo ihan toinen juttu. Tuntuisi siltä, että yllättävän vähän ketään kiinnostaa, miten laadukasta, puhdasta ja ravitsevaa  ravintoa mielelle ja sielulle päivittäin tarjoillaan.

Kaiken ravinnon, niin kehon, mielen kuin sielunkin osalta, voisi ehkä jakaa kolmeen kategoriaan 1) Haitalliseen 2) Hyödylliseen (tai ravitsevaan) 3) Täyttävään mutta turhaan. Jotkut asiat ovat selkeästi negatiiivisia, toiset positiivisesti rakentavia ja muut neutraaleja. Tosin neutraalitkin täyttävät tankin nopeasti, ns. tyhjillä ‘kaloreilla’, jolloin positiivisiakaan ei enää mukaan mahdu.

Fyysinen kehomme käyttää aika automaattisesti sen minkä pystyy ja loput menee vesiliukumäkeä ns. paskalaitokselle, niinkuin Mikkelissä oli ainakin tapana sanoa. Mutta mitä mahtaa tapahtua sille henkiselle roskaruoalle ja tyhjille kaloreille, joita saa halvemmalla kuin mäkkäreitä ja limua jenkeissa. Päivittäistä zombien räjäyttelyä töllöstä, nettipornoa läppäriltä, terrorisimulaatiota pelikonsoleilta ja loputonta turhaa mainosmassaa on aika helppo sisällyttää henkisen ravintolautasen joka viipaleeseen. Mediaa on tietysti turha yksin syyttää, mutta hengen ja sielun roskaruoan saatavuus, hinta ja määrä on erilaisilla ruuduilla ja screeneillä tietysti vertaansa vailla.

No kukkahattu-Paavola tuo nyt tämän esille sen takia, että kaiken tämän junk food-ravinnon vaikutukset ovat näkyvissä lapsissa ja nuorisossamme. Voimme olla huolissamme hiilihydraatti-proteiini –suhteesta urheilijan ravinnossa mutta ne muut 24/7 –urheilijan elämään vaikuttavat asiat ovat myös tuon kokonaisvaltaisen kehityksen osatekijöitä, eivätkä voi olla vaikuttamatta nuoren asenteeseen, motivaatioon ja yleiseen henkiseen ilmapiiriin. Mistä nuo mielen ja sielun roskaruoan imeytyneet vaikutukset ja ylimääräiset jätteet ulostautuvat ympäristöön ja mitkä varastoituvat, kuten raskasmetallit kehossa?

Eivätköhän nämä ole niitä asioita, jotka näkyvät nimenomaan käyttäytymisessä ja puheessa, mutta ehkä vielä huomaamattomammin, ajatuksissa ja syvemmällä sielussa? Mistä esimerkiksi syntyy se toivo ja usko omaan tulevaisuuteen… ja toisaalta, mihin se tukahtuu?

Finish Strong!

Tommi 

PS:Vielä viimeinen huomio…eikö ole mielenkiintoista, että niin fyysinen kuin henkinenkin roskaruoka täyttää usein tarjottimen juuri silloin, kun on väsynyt, stressaantunut, kipeä tai masentunut . Mistäköhän tämä johtuu?


WORD!

by tommi paavola in


Sanoihin on piilotettu paljon enemmän potentiaalienergiaa ja voimaa, kuin mitä meidän videoklippikulttuurimme perusteella voisi päätellä. Puhutun, kirjoitetun ja yleensä ilmaistun sanan vaikutus mielessä ja sielussa kantaa kauas ja syvälle. Usein sanotaan, että nimenomaan omat sanamme uppoavat mentaalimaaperään vielä erityisen syvemmälle ja kasvattavat siten vahvemmat juuret kuin muiden sanat. Mutta juuret mille?

Jokaista sanaa tai vastaanotettua viestiä voisi kuvata siemenenä, joka tippuu (tai istutetaan) maahan. Riippuen maaperän laadusta, tuo siemen voi oikeissa olosuhteissa kasvaa joksikin, vaikkapa kukaksi, pensaaksi tai puuksi.

Moni sana tippuu kovaan, kuivaan tai kylmään maaperään, eikä kasvu käynnisty, mutta toiset siemenet tippuvat otolliseen maaperään ja prosessi alkaa. On mielenkiintoista, miten satuttavat sanat melkein aina pääsevät otolliseen maaperään. Mutta samoin onneksi tuntuu käyvän vilpittömille sydämeen asti pääseville rohkaisuille, rakkauden ilmaisuille ja sanoille, jotka rakentavat ihmistä.

Kahden pienen tytön isänä mietin jatkuvasti, kuinka puhun heille; mitä sanon, miten sanon ja miksi sanon. Tiedän, että heidän elämänsä perusta rakennetaan yleisen huolenpidon lisäksi vanhempien (ja muiden heidän elämässään vaikuttavien) sanojen ja ilmaisun kautta. Kuinka helposti voin murtaa pienen sydämen vaikkapa lupaukseni pettämällä? Tai kuinka helposti voin aiheuttaa sanojeni täydellisen inflaation uhkailemalla erilaisilla seurauksilla ja sitten unohtaen ne toteltiin jatkossa tai ei?

Pidätkö sanasi? Lunastatko lupauksesi? Voiko sanaasi eli sinuun luottaa? Sanat ilmaisevat muille sitä jotakin minusta itsestäni, joka sitten täytyy usein toiminnalla todistaa oikeaksi – sanojen arvo siten nousee ja pysyy arvossaan ainoastaan sanansa jatkuvasti pitämällä. Yksikin turhista puheista johtunut luottamuspula murentaa sanojeni arvoa pitkäksi aikaa. Pidänkö sanani silloinkin kun se ei ole minulle eduksi ja siitä koituisi minulle harmia tai haittaa? Tai kieltäydynkö sanomasta jotain, joka on syvintä vakaumustani vastaan?

Nuorten naisten valmentajana tiedän, että sanoillani voi olla suuri vaikutus, niin hyvässä kuin pahassa. Miten korjaan tai kritisoin suoritusta ja miten kehun ja palkitsen sekä missä suhteessa? “Olen sinusta ylpeä.” on yksi mielisanomisistani, etenkin kun sille on hyvä perustelu taustalla – olenkin opetellut sen myös viittomakielellä, jotta viesti menee perille niin visuaalisesti kuin auditiivisesti. Nuoret tosin haistavat teeskentelyn, kuin koira makkaran, joten kehujakaan ei ihan turhaan kannata laukoa – muuten iskee sanojen valuuttaan välittömästi raju inflaatio.

Postmodernissa kulttuurissamme sanojen arvo onkin jo laskenut hurjasti, ainakin teoriassa. Ravi Zacharias kertoo tästä hyvän esimerkin: Television uutislähetyksessä raportoitiin kahdesta mielenkiintoisesta aiheesta: 1. Kyselytutkimus; onko sanoilla enää objektivista tai yleistä merkitystä vai onko sanojen ja termien sisältö henkilökohtaisen määrittelyn ja arvotuksen alaista. Tässä raportissa todettiin, että gallupissa haastateltujen ihmisten mielestä sanojen käyttö ja tarkoitus on henkilökohtaista ja, että esimerkiksi moraaliin liittyvät konseptit ja arvotukset ovat kaikkien itsensä määriteltävissä. 2. Toinen uutisotsikko käsitteli Saddam Husseinin valtaan ja Irakin tilanteeseen liittyviä asioita ja oli otsikoitu varoituksen omaisesti: “If Saddam Hussein does not stop playing his word games, we will start bombing Iraq.”
Käytännössä haluamme siis sanojen kuitenkin tarkoittavan yhteisesti sovittuja asioita, vaikka yritämmekin usein saada vapautusta niiden merkityksestä itseemme liittyvissä asioissa.

Ihmisen sanoilla voi siis olla voimakas vaikutus, niin sanojassa itsessään, kuin kuulijassakin. Sanoilla on muutettu maailmaa. Joskus puheet ovat johtaneet kansamurhaan ja joskus rasismin radikaaliin vähenemiseen. Jos ihmisen sanalla voi olla tällaiset vaikutukset, niin mikä vaikutus ja voima onkaan Jumalan sanassa?

Pari viikkoa sitten havahduin omaan kärttyisyyteeni. Tietyt tilanteet elämässä tuntuvat tökkäävän kepillä suoraan ärsytyskeskukseen ja oma reaktio tulee usein yllätyksenä itsellekin. Näin käy silloin tällöin liikenteessä, mikä tuntuu olevan universaali testi ärsytyskynnyksen herkkyydelle. Havaitsin samalla tuon asenteen ja olemuksen roikkuneen takin hihasta jo hetken aikaa, ja olin jo ärhennellyt perheellekin aikaisemmin. En halunnut jatkaa tällä känkkäränkkä-polulla, vaan analyyttinen mieleni lähti saman tien haravoimaan ratkaisuja asiaan sekaisesta muististani. Melko nopeastikin, aikaisemmasta kokemuksesta johtuen, löysin syyn ikävään käyttäytymiseeni. Se ei ollut työstressi, huono uni eikä se 25 mailia tunnissa edessäni ajava mummeli. Muistin, että on olemassa ainoastaan yksi asia elämässäni, joka antaa mieleeni rauhan, vähentää itsekkyyden määrää ja tekee minusta yleisesti ‘paremman’ ihmisen. Tuo asia on loppujen lopuksi yksinkertainen mutta samalla aika mysteerinen salaisuus. Raamatun eli Elävän Sanan lukeminen ja reflektointi päivittäin on ainoa asia, joka muuttaa minua siihen parempaan suuntaan ja ylläpitää uutta luomusta. Olin viime viikkoina alkanut aamulla skippaamaan tuon rutiiniksi muodostuneen tavan yli ja sählännyt jotain muuta. Ei kestänytkään kauaa, kun tuo vanha kärtty alkoi taas heräillä koomastaan.

Ja ennen kuin hylkäät Jumalan sanan vaikutuksen mahdollisuuden suoralta kädeltä, niin esitän sinulle pienen haasteen. Kokeileppa lukea Raamattua avoimella mielellä ja sydämellä vaikkapa 30 päivää 10 minuuttia kerralla joka aamu ja ilta. Testaa Jumalan Sanaa. Ja jos olet oikein rohkea, niin pyydä vielä Jumalaa puhumaan sinulle sanansa kautta. Katso mitä 30 päivässä tapahtuu. Ja jos mikään ei muutu, niin et ole hävinnyt kuin 20 minuuttia aikaa, jonka muutenkin tuhlaisit facebookissa tai television ääressä.

Aloita vaikka tästä:

Johanneksen evankeliumi alkaa seuraavasti…

Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. 
Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. 

Sanasta miestä, sarvesta härkää – Finish Strong!

Tommi


Mikki Hiiri muutosprosessissa

by tommi paavola in


Vaimoni työskentelee ison yrityksen palveluksessa toimialueenaan ‘change management’ eli muutoksen hallinta/johtaminen. Elämme maailmassa nopeiden ja jatkuvien muutosten aikaa. Yritykset ovat perustaneet osastoja, jotka keskittyvät pelkästään muutoksen aiheuttamien vaikutusten hallintaan. Jokainen status quo –tilaa ravisuttava muutos aiheuttaa uhan yrityksen tuottavuudelle ja eniten juuri muutoksen aiheuttaman ihmillisen elementin vuoksi. Jopa muutos positiiviseen suuntaan vaatii hallintaa ja johtamista, jotta ‘vanha vs. uusi –dynamiikka’ ei aiheuttaisi ylimääräistä kapulaa rattaissa. Taloudellisesti asiaa tarkastellen yritykselle on kannattavampaa maksaa muutoksen hallinnasta, kuin kärsiä hallitsemattomasta muutoksesta. Kaiken kaikkiaan ‘muutos’ on aina haastava prosessi ja erityisesti psykologisesta näkökulmasta.

Omien toimintatapojen, tavoitteidentai suunnan korjaaminen on usein vielä vaikeampaa , kuin yrityksen muutoksen hallinta. Joskus nuo muutokset tulevat ainoastaan olosuhteiden pakottamana. Muutos voi tietysti olla luonteeltaan positiivinen tai negatiivinen, joskin sen luokittelu on vaikeaa, sillä lopputulosta ei juuri koskaan näe tunnelin alkumetreiltä. Silloin tuo taivallus onkin usein aika pimeää ja ensimmäinen vaikutelma muutoksesta on negatiivinen.

Kun 26-vuotiaana pyrin muuttamaan ulkonäköäni vähemmän Mikki Hiiren oloiseksi, oli tavoitteen asettelu painojen siirtelyssä ja nostelussa mielestäni koko lailla kohdallaan. Takaraivossa oli myös oletus sekundääritavoitteesta eli suorityskyvyn automaattisesta noususta lihasmassan kasvamisen tuloksena. Vuonna 2004 saavutinkin mielestäni kunnioitettavia tuloksia kyykyssä ja apuliikkeissä ja personal trainer –kaveritkin kehuivat nopeata kehitystä. Mikki Hiiri oli siirtymässä historian sarjakuvalehdille.

Valehtelisin, jos väittäisin, että muutos olisi ollut tervetullut. Muutos alkoi SI-nivelen tulehduksella ja alaselän aamuöisellä säryllä. Ortopedisestä hoidosta ei juuri vaikuttanut olevan apua, ja viimein joku keksi lähettää reumalääkärille. Lääkäri totesi selkärankareumaksi (ankylosing spondylitis) ja jollain peruslääkkeillä lähdettiin liikkeelle. Vaivalla hankittu lihasmassa hävisi kohtuullisen nopeasti ja yhteensä 10kg lähti parissa kuukaudessa. Seuraavat viisi vuotta kului tämän muutoksen fyysisten ja henkisten vaikutusten hallinnassa tai hallinnan puutteessa. Ja noin kymmenen vuotta ensimmäisistä selkä/lonkka-oireista muutoksen tunnelin päässä näkyi selkeästi valoa.

Nyt 41-vuotiaana olen edelleen Mikki Hiiren kokoinen ja ehkä näkoinenkin, mutta samalla erittäin kiitollinen siitä, että pystyn liikkumaan ja pelaamaan kivuttomasti. Itse asiassa voima- ja lihasmassaominaisuuksia lukuunottamatta suorityskykyni ei ole varmaankaan paljon huonompi ja monelta osin se on itse asiassa parempi. 10-vuoden muutosprosessi jätti vihdoin pysyvät vaikutukset toimintatavoissa, mutta ennen kaikkea niihin johtavissa periaatteissa ja taustalla vaikuttavissa arvoissa. Uskon muutosvaikutuksista ylivoimaisesti suurimman osan olevan positiivisia. Ilman kivuliasta kokemusta ja pakotettua muutosta jahtaisin todennäköisesti edelleen pakkomiellettä ja pelkoani Mikki Hiirenä elämisestä. Sen sijaan nyt voin toteuttaa niin fyysisellä, kuin henkisellä, että hengelliselläkin tasolla niitä juttuja, jotka täyttävät sitä todellista Tommi Paavola –potentiaalia ja yksilöllistä suunnitelmaa – heikkouksistani ammentaen ja vahvuuksiani täydentäen.

Tämän toivon valmennuksessanikin tulevan esille – että tavoitteena on ainutlaatuisen ja yksilöllisen urheilijan ja ihmisen polun löytäminen ja siihen suuntaan rohkaiseminen.

Valoa tunneliin ja terveiset Mikki Hiirelle!

Tommi


Myrsky nousee

by tommi paavola in


Useamman viikon ajan olen mielessäni hahmotellut uusia ja vanhoja konsepteja liikkeen kehittämiseen liittyen ja alkanut jo ‘kirjoittaa’ niitä ajatuksissiani.

Kirjoitusinto on kuitenkin lähes aina laimentunut joka viikkoisten, ellei nyt jo joka päiväisten, maailman tilaa peilaavien uutisten johdosta. Jotenkin ei taivu mieli kirjoittamaan liiketaidoista, kun niin monet taistelevat elämän ja kuoleman asioiden keskellä. Harjoittelu ja valmennus tuntuu marginaaliselta, kun toisia vainotaan, jotkut kuolevat nälkään ja monet ovat menettäneet läheisiään. Suomessakin eletään vaikeampia aikoja.

Myrskyt kasvavat maailmassa, niin luonnossa kuin kansainvälisessä politiikassa ja ihmisten lähipiireissäkin. Myskyjen ja myllerrysten vähenemisestä ei ole merkkejä, pikemminkin päinvastoin.  Miten pieni ihminen varustautuu tuleviin yhä suurempiin myrskyihin? Tai miten edes suuret kansakunnat selviytyvät näissä myrskyissä?

Kertoman mukaan Saksassa toisen maailmansodan jälkeinen liittokansleri Conrad Adenauer seurasi murtuneena tuhoa, hävitystä ja kärsimystä, jota sota ja Saksan toiminta oli aiheuttanut ja totesi: “Outside of the cross of Jesus Christ, I see no other hope for the humankind.”

Miten kestävät omat perustukseni, kun myrsky iskee? Mihin olen taloni rakentanut? Louhinko perustukseni kallioon vai pystytinkö majani hiekalle?

Jeesus Kristus on kallio ja perustukseni kivijalka. Hän on Toivo, joka ei murru eikä myrskyssä liikahda. Vaikka katto ja seinät menisivät tuulessa, niin elämän perustus on louhittu Häneen, joka on maailman Valo pimeyden keskellä ja Elämän Leipä ja Vesi kuivan kauden aikana. Toivo elää, kirjaimellisesti.

Elä anna epätoivon tai ahdistuksen vallata, vaikka taivaat tummenevat ja myrsky nousee – luota Häneen, joka tyynnyttää myrskyt.

Finnish Strong!

Tommi

“Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: "Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan." Psalmi 91:1-2


Movement Map - Kartta ja kompassi matkalla parempaan liikkumiseen

by tommi paavola in


Movement Map kehitettiin siis alkuvuodesta 2015 kehittelimme yhdessä yhteistyökumppaneideni norjalaisen Sportsmaster-firman ja tanskalaisen Valmentaja Lasse Lassenin kanssa Movement Map konseptin. Tavoitteena oli siis työkalu, joka auttaisi moniulotteisen liikkeen mittaamista, harjoittelemista ja ohjaamista. Lisäksi itse fysiikkavalmentajana ja personal trainerina kaipasin työkalua, joka helpottaisi liikkeen parantamista systemaattisesti mutta samalla yksilöllisesti.

Tausta-ajatus Movement Map:issa on pitkälti sovellettu Gray Instituutin 3-D konseptista. Käymäni GIFT-koulutus sai pitkään hautuneen suunnitelman lopulta liikkeelle. Kiitos inspiraatiosta ja liikkeen periaatteiden opetuksesta kuuluukin Gary Graylle ja David Tiberiolle, jotka nöyrästi opiskelevat jatkuvasti itse lisää ja sitten opettamaan ihmisliikkeen saloja muille. Käytännön ihmisenä minulle on ollut kuitenkin tärkeää, että liikkeen monimutkaisuus tai ‘teoria’ ei ole ollut toiminnassa asian ydin, vaan tavoitteena on aina yksilön toiminta- ja suorituskyvyn kehittäminen käytännössä. Käytäntö taas vaatii tietynlaista yksinkertaisuutta toimiakseen ja siihen Movement Map onkin kehitelty.

Movement Map on nyt Innosportin toimesta Suomessakin ja oheen on liitetty koulutusta tai käyttöesimerkkejä sen toiminnan avaamiseksi.

Alla esimerkkivideo yhdestä käyttötarkoituksesta:

Kiitokset kiinnostuksestasi!! Voimia syksyyn!

Tommi


“Oheisharjoittelu on kiva laji”

by tommi paavola


Fysiikkaharjoittelu on oheisharjoittelua, eikö niin?

Oheisharjoittelu on mielestäni määritelmältään ja ominaisuuksiltaan:

-          Lajia ja sen harjoittelua tukevaa

-          Lajiharjoitteluun jotain lisäävää

-          Lajia palvelevaa

-          Lajin etujen mukaista

Ongelma syntyy, kun oheisharjoittelu ei pysykään nöyrässä roolissaan vaan pyrkii kilpasille itse lajin kanssa. Kun oheisharjoittelu alkaa syömään resursseja lajissa kehittymiseltä, on kilpailu käynnistynyt.

Oheisharjoittelusta saattaa muodostua uhka lajissa optimaalisesti kehittymiselle ainakin seuraavista syistä:

-          Kokonaiskuormituksen mittaaminen ja seuraaminen puuttuu

-          Oheisharjoitteiden tavoitteenasettelu on selkeästi enemmän määrällistä kuin laadullista

-          Oheisharjoittelumuodot ja –muuttujat ovat hyvin yksipuolisia

-          Oheisharjoittelussa käytetään keinona toista lajia (ongelma vain jos ‘toisessa’  lajissa kehittyminen ei palvele päälajia)

-          Oheisharjoittelun siirtovaikutus ja hyötysuhde lajissa on minimaalinen

-          Oheisharjoittelu tuottaa loukkaantumisalttiita tilanteita

-          Oheisharjoittelun vaikutukset luovat henkisen/emotionaalisen riippuvaisuusuhteen (esim. addiktio lihasmassan kasvattamiseen )

-          Oheisharjoittelusta palautuminen kestää liian kauan

Oheisharjoittelun ohjaajan eli fysiikkavalmentajan tehtävä on luonnollisesti lajissa kehittymistä ja lajivalmentajan tavoitetta tukeva.

On usein haastavaa valita ne juuri oikeat työkalut ja metodit juuri oikealla hetkellä ja vielä oikeasta syystä.

Oheisharjoittelun ja lajisuorituksen suhteen jatkuva analyysi auttaa pitämään oheisharjoittelun ‘rengin’ ja lajissa kehittymisen ‘isännän’ asemassa .

Stay humble & Finnish Strong!

Tommi


Mestattu - minun uskoni vuoksi.

by tommi paavola in


Oregonissa USA:ssa vihan täyttämän nuoren miehen malja tulvii yli. Hän kävelee aseistettuna paikallisen collegen campukselle ja ampuu opiskelijoita. Viha (tiettyä) uskontoa kohtaan on tiettävästi hänen motiivinsa - niinpä hän toteuttaa kostonsa harkitusti ja ampuu kristittyjä päähän.

Tämän päivän surullinen uutisotsikko ei juuri poikkea niistä uutisista, mitä kuulemme Syyriasta, Irakista ja niistä muista kolkista, joissa silmitön väkivalta monia ryhmiä, mutta etenkin kristittyjä kohtaan, on jatkuvasti kasvanut.

Kuinka tähän oikein pitäisi suhtautua?

Miehiä, naisia ja lapsia mestataan heidän uskonsa vuoksi. Meidän uskomme vuoksi.  Minun uskoni vuoksi.

Eihän se varsinaisesti yllättää tulisi, ainakaan sellaista, jolle Raamattu on tuttu.

Viime aikoina on tullut suoraan sanoen ensimmäistä kertaa mieleen, että tässä Jeesuksesta todistamisessa voi oikein henkikin mennä.

Kyllähän se ahdistaa kieltämättä. Mutta vielä enemmän ahdistaa ajatus siitä, että kieltäisin uskoni ja Jeesuksen kuoleman edessä.

Niin elämässä kuin kuolemassakin pyydän rohkeutta pysyä Totuudessa.

Finnish Strong!

Tommi


Perusharjoitteiden 'kolmiulotteistaminen' (3D)

by tommi paavola in


Miksi?

-          Kaikki kehon nivelet ja lihakset toimivat kolmiulotteisesti. Voiman varaaminen ja tuottaminen on kolmessa tasossa tapahtuva prosessi. Kolmiulotteistamalla perusharjoitteitteita voidaan saavuttaa motorisesti rikkaampi harjoitusärsyke. (3D-principle)

-          Liikettä voidaan haastaa kaikkien sen muuttujien osalta: etäisyys, liikelaajuus, nopeus, vastus, suunta ym. ja luoda pitkäkestoista jatkuvuutta kehitykseen (variety-principle)

-          Moniulotteisilla liikkeillä voidaan saavuttaa halutun lajiliikkeen kannalta optimaalisempi ja spesifimpi harjoitusärsyke (specificity-principle)

Miten?

-          Success-periaatteella: Liikkeen kontrolli, sujuvuus ja luonnollisesti kivuttomuus toteuttamisen vaatimuksena.

-          Aloittamalla liikkuvuuden ja stabiliteetin kehittelyillä ennen nopeuden tai vastuksen lisäämista.

-          Tavoittelemalla toiminnallista ja spesifiä tavoitetta liikkeen osalta.

-          Mitä enemmän vastusta –sitä vähemmän suuntia ja ulottuvuuksia!!

Kenelle?

-          Kaikille, jotka tavoittelevat kehittymistä toiminta- ja/tai suorituskyvyssä.

-          Lapsille, urheilijoille, toimistotyöntekijöille, ikääntyneille ja kuntoutettaville...

Mitä?

-          Muutama perusesimerkki videon muodossa

o   3D askellus/askelkyykky

o   3D yhden jalan kurotus

o   3D etunoja/kiipeilijä jalkadraiverilla

3-D terveisin,

Tommi

PS: Erinomainen lähde 3-D –harjoitteiden teorian ja käytännön tutkiskeluun on Free 2 Play –academy nettisivu http://www.f2pacademy.com/


Kuka keksi painovoiman? (Totuudet testissä)

by tommi paavola in


Miten kiistämättömät totuudet vaikuttavat elämääsi? Kuinka tieto jonkun asian väistämättömästä totuudesta muuttaa elämää vai muuttaako lainkaan?

Näin relativismin aikakautena ihmiset eivät tunnu olevan yhtä mieltä juuri mistään totuudesta. Jostain löytyy aina joku vilosovi, joka kääntää ne tunnetut ‘totuudet’ päälaelleen. Ja hyvähän ne uudestaan miettiäkin, jokaisen ihan itse…

Muutamasta asiasta useimmat ovat edelleen yhtä mieltä, ainakin luulen niin, sillä näissä tapauksissa nimenomaan kokemuksellinen todistusaineisto murskaa nopeasti vastaväitteet. En ole havainnut kenenkään tyrmäävän esimerkiksi ‘painovoiman’ olemassaoloa. Se on ollut perinteisesti aika tukeva totuus.

Kukas se taas ‘keksikään’ painovoiman? Hehheh…ainiin Isaac Newton, sitä ennenhän ihmiset leijailivat tuon vaikutuksen puuttuessa vapaasti ilmakehässä. Pahuksen Newton, kun piti mennäkin tutkimaan moista ja altistamaan meidät tuon ‘teorian’ vaikutuksille.

Niin sitä voi mennä testaamaan itse, että vieläkö painovoima vallitsee planeetallamme. ‘Evidence-based’ tutkimukset puoltavat aika vahvasti painovoiman lain olevan edelleen voimassa. Tämän lain rikkojia ei ole tietääkseni vielä montaa tavattu. Kaikki tuntuvat kiltisti tottelevan…

Aika lailla itsestäänselvyyshän tuo painovoima tietysti on – siksi kai sitä voidaan kutsua universaaliksi totuudeksi. Harvemmin tulee edes mietittyä, mitä se itse asiassa tarkoittaa ja miten suuri vaikutus sillä on elämäämme ja asusteluun tällä pallolla. Noin ihmisliikkeen ihmettelijän näkökulmasta on itse asiassa aika mielenkiintoista tarkastella suhtautumistamme painovoiman totuuteen.

Emme esimerkiksi vieläkään taida oikein ymmärtää miten paljon kehon asento suhteessa alustaan (painovoimaan) muuttaa lihastemme tapaa työskennellä – vaikkapa tuota tuttua polven koukistusta takareiden ‘tuottamana’ harvemmin tavataan pystyasennossa liikuttaessa mutta vaakatasossa maatessa asiat muuttuvat tietty radikaalisti. Onko takareisi (hamstring) sitten polven koukistaja? No ei kävellessä tai kyykättäessä ole, mutta mahallaan maatessamme kyllä.  Näin lihastoimintakin riippuu kehon asennosta suhteessa painovoimaan.

Voisi siis ehkä sanoa, että ‘painovoiman totuus’ vaikuttaa massiivisella tavalla kaikkeen toimintaamme niin tiedostetulla, kuin tiedostamattomalla tavalla.

Mitä muita kiistämättömiä totuuksia juolahtaisi mieleesi…?

Yksi tulee ainakin heti mieleen, ei vaan ole ihan niin hyvä ‘small talk’-aihe, kuin tuo painovoima. Se osuu enemmän tuonne hengelliselle osastolle.

Finnish Strong!

Tommi


'Väistämättömät totuudet –harjoitus'

by tommi paavola in


Kuolema on totuus, joka kohtaa meitä jokaista jossain vaiheessa. Siksi sitä varmaan kutsutaan runollisesti lempinimellä ‘the great equalizer’ – se kohtaa meidät kaikki asemasta, omaisuudesta, kansallisuudesta ja uskonnosta riippumatta.

Kuoleman  ajatteleminen useimmista meistä on epämukavaa ja varmaan vierastakin mutta tulevaisuuden maamerkkinä se on usein aika tehokas prioriteettien järjestäjä.

Jos olemme tietoisia kuoleman läheisyydestä, niin tietyt asiat tulevat automaattisesti tärkeämmiksi ja toiset menettävät täysin merkityksensä. Sanotaanhan esimerkiksi, että kukaan ei tunnu katuvan aikansa lähestyessä, ettei viettänyt enempää aikaa töissä. Se on varmaan useimpien osalta totta.

Omassa elämässäni on monta asiaa, joilla on merkitystä ja jotka koen tärkeäksi. Jos kuitenkin tällaisen ‘väistämättömät totuudet –harjoituksen’ kautta asettaisin asiani tärkeysjärjestykseen, niin oikeastaan ainoastaan yhdellä asialla ja viestilla olisi oikeasti tarpeeksi painoarvoa listan kärkipaikoille.

1.       a) Jeesus rakastaa minua ja on kuollut puolestani ristillä, jotta minulla olisi iankaikkinen elämä.

1.       b) Jeesus rakastaa perhettäni, vaimoani, lapsiani, vanhempiani  ym. ja on antanut oman henkensä, jotta heillä olisi elämä nyt ja ikuisesti.

1.       c) Jeesus rakastaa sinua ja tuli lunastamaan sinunkin henkesi ja antamaan sinulle lahjaksi iankaikkisen elämän.

That’s it!

Finnish Strong!

Tommi


Fysiikkaharjoittelun tärkein kohde ei ole ‘lihas’

by tommi paavola in


Mitä pidempään tätä työtä ihmisliikkeen kehittämisen parissa on tehnyt, sitä vakuuttuneempi olen siitä että tärkein harjoittamisen kohteeni EI ole LIHAS.

Lihas on reagoija, ei päätöksentekijä. Lihas tottelee ja vastaa ärsykkeeseen. Lihaksessa voi näkyä harjoittelun vaste mutta siitä ei voi suoraan päätellä, että liikettä on parannettu.

Lihas on komentojonossa matalammalla tasolla kuin hermosto, joka pitää langat käsissään liikkeen suorituksen suhteen.  Lihas tottelee tietysti myös hormonaalisia ja muita aineenvaihdunnan ja verenkierron viestejä.

Lihaksen roolia kehossa nämä asiat eivät vähennä eikä lihakselle tule asiasta paha mieli. Lihas on ihan tyytyväinen omaan asemaansa ja itse asiassa ei haluaisikaan korkeammalle komentojonossa.

Harjoittelussa kysymys onkin siitä, kenelle me viestitämme kehoituksia optimaalisemmasta liikkeestä? Ohitammeko komentojonon ja menemme suoraan lihasta jututtamaan? Pyydämmekö sisäpiiritietoa lihakselta vai aivoilta parhaasta tavasta vaikuttaa liikkeeseen? Jututinkin tuossa aamusella vasenta etureisilihasta...

VALMENTAJA: Hei lihas, kuinka sinä vaikutat liikeeseen? LIHAS: Ai minä vai, no joo minä vaan pitenen tai lyhenen tai isometrisesti  jännitän, kun käsky tulee.

VALMENTAJA: No, mitä jos me tehdään susta isompi? LIHAS: No se olis varmaan ihan jees, jos se sopii tehtävään. Mitäs varten te mua muuten reenaatte?

VALMENTAJA: No kun EMG-tutkimukset näyttäs, että tässä vehkeessä kuormitut kaikkein eniten?
LIHAS: Aha, no kuulostaa aika rankalta ja yksinäiseltä hommalta, mutta jos se auttaa mun frendejä, niin mikäs siinä.

No ei minusta ehkä lastenkirjailijaa tule isona…

Mutta mitä jos kysyisimme neuvoa aivoilta, tai siis keskushermostolta…?

VALMENTAJA: Hei aivo, kuinkas sinä vaikutat liikeeseen? AIVOT: Niin, minä saan jatkuvaa päivitettyä tietoa joka puolelta kehoa ja ympäristöstä tuotan tarvittavan liikevasteen käskyttämällä kehon osia heidän roolistaan kyseisessä liikkeessä.

VALMENTAJA: No mites me tehdään liikkeestä parempaa? AIVOT: No mitä parempaa informaatiota minä saan ympäristöstä havainnoinnin kautta sitä tarkempi on minun käskytykseni. Ja mitä monipuolisemmin minun proprioseptorini antavat liikkeestä palautetta, sitä paremmin voin sitä säädellä. Ja mitä enemmän kokemusta minulla on tavoiteliikkeestä ja sen muuttujista, sitä taloudellisemmin ja tehokkaammin voin siihen suunnata resursseja. Niin ja mitä realistisemmin nivelet, jänteet, lihakset ja energiajärjestelmät on valmistettu haluttuun tehtävään, sitä parempaa on liikkeen varaaminen ja tuottaminen.

VALMENTAJA: Mutta mitä me tehdään sille heikolle lihakselle? AIVOT: No jos siis lihaskudosta tarvitaan lisää, niin käytä metodeja, jotka ovat hermoston ja tehtävän kannalta mahdollisimman autenttisia, jotta saan täsmäinformaatiota ja voin käyttää sitä todellisessa liikkeessä. Näytä minulle sopivan kehittelyn kautta, että eristetymmässä ympäristössä saavutettu lihasmassa ja voima voidaan siirtää turvallisesti ja sujuvasti tavoiteliikkeeseen.

Valmentaja: Selvä!

Finnish Strong!!

Tommi


Oikeita asioita, oikeaan aikaan, oikeasta syystä.

by tommi paavola in


Viimeisten kymmenen vuoden aikana tuskin yksikään käyttämäni harjoite tai liike on säästynyt omalta kritiikiltäni ja kyseenalaistamiseni analyysiltä. Turvassa ei ole ollut kyykky, penkki eikä rinnalleveto mutta eivät myöskään yhden jalan harjoitteet, kahvakuulailut, kehonpainoliikkeet tai vetokumitouhuilut. Joskus tuntuu, että olen aloittanut kokonaan uudestaan täysin tietämättömänä mistään, niinkuin fysiikan harjoittelun historiaa tai kollektiivista tietoa ei olisi ollut olemassakaan. Tämä on kyllä ammatillisesti ollut erittäin hedelmällistä pohdintaa mutta ehkä olisi tuota pientä prosessoria voinut välillä sääliäkin hiukan ja miettiä välillä vähän vähemmänkin.

Usein avoin omien toimintatapojen reflektointi ja joskus nöyränkin polun kulkeminen avaakin sen lukon, jonka avain on ollut pitkään kadoksissa. Olen joutunut tähän tilanteeseen useastikin. Viimeksi näin kävi, kun havaitsin, että yksi käyttokelpoisimmista ratkaisuista omaan liikerajoitukseeni olikin tuettu alasoutu laitteessa. Omassa filosofiassani ei enää nimittäin ollut juuri tilaa laiteperustaiselle harjoittelulle ja siitä tulikin puolivahingossa tärkeä apu.

Haemme joskus turvaa ja rauhaa mustavalkoisesta harjoitusfilosofiasta, joissa tietyt asiat ovat hyviä ja toiset silloin automaattisesti huonoja. Tiukka kategorisointi ja harjoitusmetodisitoutuneisuus sopivan tunnelatauksen ja harjoittelupoliittisen vakaumuksen kanssa  johtaa usein monien ‘vääräuskoisuutta’ edustavien valmennustyökalujen hylkäämiseen ja mahdollisesti aika huonosta syystä. Yksilönä oman harjoittelun osalta kaikilla on tietysti vapaus toimia oman makunsa mukaan, mutta kun toimitaan toisen ihmisen valmentajana pelkkiin henkilökohtaisiin suosikkeihinsa nojaamalla pystyy harvoin palvelemaan urheilijaansa optimaalisesti. Valmentajana minun on tehtävä valinnat urheilijan edun mukaisesti, en omaa egoani tai brändiäni rakentaen.  Se vaatii avointa mieltä ja jatkuvaa reflektointia työtapojen ja valmennusfilosofian suhteen – olemmekohan me valmentajat yhtä joustavia korjausliikkeille kuin jatkuvan analysoinnin kohteena olevat urheilijamme?

Joskus on vaikea navigoida fyysisen harjoittelun maailmassa, jossa niin monet tietävät ‘aivan kaiken’ ja silti samalla edes yhdessä emme tiedä vielä juuri mitään. Ihmisen fysiikkaa ja liikettä on tutkittu syvällisesti ja monet asiantuntijat ovat tajuttoman viisaita alallaan ja silti he eivät tiedä kuin murto-osan siitä henkilöstä, jonka kanssa toteutan harjoituksen tänään. Tiede tuntee keskiarvot ja korrelaatiot, ekspertit periaatteet ja strategiat mutta vain minulla ja sinulla on reaaliaikainen ja henkilökohtainen mahdollisuus todella tietää ja tuntea oma harjoitettavamme – ja siten tehdä oikeita asioita, oikeaan aikaan, oikeasta syystä.

Finish strong Finns!

Tommi


Mike - "sairauden tuttava, ylenkatsottu ja halveksittu"

by tommi paavola in


Reilun kymmenen vuoden ajan olen vieraillut suhteellisen säännöllisesti tuttavani Michael:in luona hoitopaikoissa ja sairaaloissa. Hän kärsii harvinaisesta sairaudesta nimeltä Friedrich’s Ataxia, joka aiheuttaa kaikkien kehon toimintojen (liike, puhe, kuulo, näkö, syöminen ym) progressiivisen rappeutumisen johtaen kuolemaan yleensä ennen kuin 40 ikävuotta tulee täyteen. Oireet alkoivat jo nuorena poikana mutta nyt hän on 42 vuotta. Miken sisko menehtyi samaan perinnöllisen taudin oireisiin aika tarkalleen vuosi sitten.

Jätän tarkemmat kuvaukset hänen elämänsä vaikeuksista selostamatta, sillä jo yllä olevista lauseista selviää, ettei hänen elämänsä ole täyttänyt hänen omia odotuksiaan tai yleisiä keskiarvo-oletuksia, tavoitteista tai unelmista puhumattakaan.

Tässä vaiheessa tarinaa useimmille meistä iskee jo tietty masennus, epätoivo tai tarve sulkea korvat kokonaan. Miksiköhän näin?
Itse lähden vierailemaan hänen luonaan, koska koen sen velvollisuudekseni ja  olen siihen sitoutunut, mutta myönnän, ettei se ole helppoa. Luulen, että se on vaikeaa, koska jokaisella kerralla joudun kohtaamaan Mike:n ja oman elämäni erot ja koen ne lähes kestämättöminä. Kärsimystä on vaikea kohdata. Se herättää liian monia miksi-kysymyksiä, joihin ei tunnu löytyvän hyviä vastauksia.

Paradoksi Miken elämässä on, että hengellisesti hän on ollut enemmän elossa, kuin suuri osa tuntemistani fyysisesti terveistä ihmisistä. Hänen uskonsa ei ole hänen kehonsa kaltaisesti rappeutunut tai kuollut, mitä varmaan voisi pitää ihmeenä aikakautena, jolloin monet virheellisesti uskovat elämän menestyksen (vauraus, terveys ym.) olevan suoraan verrannollinen uskon ja hengellisyyden syvyydelle. Huolimatta kärsimyksistään ja ehkä ainakin osaksi niiden takia, Mike on jaksanut uskoa Kaikkivaltiaaseen Jumalaan sekä hänen sanansa ja lupaustensa todenmukaisuuteen.

Mike ei ole ainoa kärsivä ihminen maailmassa. Itse asiassa ihmiskunnan kärsimyksien statistiikkaa ylläpitävälle en ennusta kovin tervettä mieltä; niin paljon sanoinkuvaamatonta kärsimystä on olemassa. Kärsimystä pystyy katsomaan silmiin ehkä vain sitä omalta kohdaltaan kohdannut. Myötätuntoa ei ole helppo osoittaa ilman omakohtaista kokemusta. Jokainen meistä on kuitenkin kärsinyt tavalla tai toisella, vaikka todennäköisesti eri tavalla kuin ystäväni Mike. Uskon, että jokaisella meistä on kuitenkin tehtävä ja rooli kärsimyksen vähentämisessä. Tuossa tehtävässä tai tarkoituksessa olemme automaattisesti vajaita, heikkoja ja riippuvaisia, mikä tekeekin näistä ominaisuuksista itse asiassa vahvuuksia kärsimystä kohdatessamme. Siis kuinka niin? Koska vajaina tai ‘epätäysinä’ meidät voidaan täyttää Jumalan rakkaudella ja lahjoilla, ainoilla työkaluilla, jotka ovat oikeasti tehokkaita kärsimyksen keskellä.

Jeesuksesta itsestään sanotaan Jesajan luvussa 53: 3. Näillä sanoilla mina ehkä Michaelia kuvaisin myös.
“Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.”

Mutta Michaelin suosikkisanat Raamatusta löytyvät kuitenkin Ilmestyskirjan jakeista (21:4-5) seuraavasti:

"…ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki."

Finish Strong!

Tommi


Vaikeuksien kautta, vuoksi ja takia voittoon

by tommi paavola in


Moni on noussut vaikeuksien kautta voittoon. Arvostamme henkilöitä, jotka ovat sisukkaasti tarponeet esteiden yli, ohi tai läpi ja päässeet tavoitteeseensa. Mitä suuremmat esteet, sitä suurempi kunnia. Ja näin varmasti kuuluukin olla…haluammehan aina kannustaa yrittämään loppuun saakka antamatta koskaan periksi. Tutkijatkin sanovat, että yrittämisestä ja tsemppaamista annettu positiivinen palaute on paljon tärkeämpää ja ‘parempaa’ palautetta, kun itse tavoitteen saavuttamisesta annettu palaute. Tämä on mielenkiintoista ja herättää valmentajan ja vanhemman mielessä paljon kehittäviä ajatuksia…

Mutta mitä jos aiheeseen otettaisiin vielä toisenlainen näkökulma? Mitä jos vaihtaisimme tuon ‘vaikeuksista huolimatta’ lausahduksen merkitystä seuraavasti: “Vaikeuksien vuoksi voittoon.” Kuinka sisältö muuttuu vai muuttuuko lainkaan?

Mitä, jos se voitto onkin juuri vaikeuksien vuoksi ja niiden kautta, eikä niistä huolimatta. Voiko mitään ylipäänsä voittaa ilman vaikeuksia? Eikö tavoite usein ole sama, oli matkalla vaikeuksia tai ei? Voitto urheilukilpailussa määräytyy tiettyjen kriteereiden mukaan oli prosessi sitten helppo tai vaikea. Voittaako Usain Bolt kilpailunsa helposti vai vaikeasti? Onko voitto vähemmän tai enemmän arvokas, kun se suhteutetaan kilpailussa tai valmistautumisessa koettuihin ‘vaikeuksiin’? Urheilukilpailussa  voitto on voitto on voitto, vaikka tokihan Rocky voittaessaan Ivan Dragon voitti enemmän kuin nyrkkeilyottelun…ainakin siltä se taisi tuntua. ;-) Ai niin, se olikin vain elokuva...

Mutta onko mahdollista, että tiettyjä voittoja ei ole mahdollista saavuttaa ilman vaikeuksia tai sellaisia spesifejä epämiellyttäviä prosesseja, joita ilman maaliin pääseminen voittajana on mahdotonta? Voiko ‘helppous’ matkalla aiheuttaa sen, että ohitan ne rastit, jotka olisi täytynyt leimata maaliin pääsemiseksi? Tai olisiko kaikkein mahtavin voitto sellainen, jossa se vaikeus, pimeys tai vastustus käännetäänkin oman tavoitteen kannalta korvaamattomaksi työkaluksi , tai vielä henkilökohtaisemmin, tuon tavoitteen ja prosessin ‘palvelijaksi’

Omassa elämässäni monia kasvuprosesseja on saanut aikaan ainoastaan ‘pimeän laakson’ kokemukset. En ehkä toivoisi kokevani vaivoja ja koettelemuksia mutta samalla voin rehellisesti todeta, että niiden takia, ei niistä huolimatta, vaan juuri niiden vuoksi, olen oppinut jotain korvaamatonta tai kriittisesti muuttanut suuntaa elämässäni. Suurimmat aarteet olen löytänyt vaikeuksien aiheuttaman katalysaation tuloksena.

Kautta aikojen suurin voitto maailmankaikkeudessa on ‘ristin voitto’. Jeesuksen kuolema ristillä saattoi vihollisen mielessä tuntua voitolta, mutta vapaaehtoisesti henkensa antanut Jumalan poika voitti kuolemallaan ja sieltä nousemalla elämän kaikille meillekin. Paras esimerkki siitä kuinka ahdistusta, vaikeutta, kipua ja vieläpa kuolema kärsimällä saavutettiin voitto – ei niistä huolimatta, vaan nimenomaan niiden kautta.  

"It is finished. With that, he bowed his head and gave up his spirit.” John 19:30

Finnish Strong!

Tommi